Mumi-troll (Муми-тролль)

"Meidän välillemmehän ei tule ketään toista, Muumi?"
"Ei tule. Koskaan"

On sinällään surku, että näiden kirjoitustaukojen päätteeksi ei pysty aina luottamaan neuvostolaisiin muumeihin, sillä tämä sattuu olemaan viimeinen näistä kahdesta itänaapurin animaatiotuotoksista. Kiitokset kuitenkin anonyymiselle henkilölle, joka linkkasi tämän sarjan videoon Youtubessa, missä kaikki osat olivat ympätty yhdeksi kokonaisuudeksi. Tosin aluksi, kun yritin näistä kirjoittaa sellaisenaan, en onnistunut kirjoittelemaan paria hassua sanaa pitemmälle. Rupesin sitten tutkimaan, että liekö tällä lainkaan tekstitystä ja onnistuin Dailymotionin kautta löytämään tästä tekstitetyn version.

Huonomuistisia lukijoita ajatellen toistan, että tämä kyseinen nukkeanimaatio on vanhempi tapaus kuin aiemmin arvostelemani pala-animaatio. Pala-animaatio (Shlyapa Volshebnika; Шляпа волшебника; Taikurin hattu) tehtiin vuosina 1980-83, kun taas nukkeanimaatio Mumi-troll on tehty jo vuonna 1978. Molemmilla animaatiolla on takanaan eri tuotatoyhtiö, mutta Mumi-troll on ainakin hahmojen ulkonäön suhteen tuttu ja turvallinen.

Tämäkin animaatio on jaoteltu kolmeen jaksoon, jotka kaikki perustuvat Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjaan. Ensimmäisessä osassa tutustutaan kirjan hahmoihin, aloittaen muistelmia kirjoittelevasta Muumipapasta, nimeltänsä Muumipeikko vanhempi, mutta avaruudesta tulevasta katastrofista ei ole minkäänlaista viitettä. Hahmot kyllä puhuvat katastrofista, jonka esi-isä ennustaa kömpiessään ylös kellarista. Lähes tulkoon ainoa kirjasta otettu osuus on missä Muumi pelastaa Niiskuneidin harvinaisen pelottavan näköisen angostuuran lonkeroilta.

Tekeli-li tekeli-li!

Tarinassa tutustumme myös Nuuskamuikkuseen, joka on naamioitunut rojukasaksi, koska kauhea ja hirmuinen Mörkö jahtaa häntä. Hän kuitenkin jättää rojut rannalle lähtiessään lähes tulkoon mitään sanomatta pois tarinasta, kun Muumi on pelastanut Niiskuneidin. Tarinaan on lisätty myös Tiuhti ja Viuhti, jotka osallistuvat Muumipeikon ja Niiskuneidin luolassa järjestettyihin naamiaisiin, jonka osallistujista vain Muumipeikko on pänttäytynyt Nuuskamuikkuseksi kantaen hänen rojukasaansa. Juhlien kuokkavieraaksi kuitenkin saapuu kauhea ja hirmuinen Mörkö. K.H. Mörkö nappaa Muumipeikon kouriinsa, sillä hän luulee Muumin olevan Muikkunen. Niiskuneiti puolestaan pelastaa tilanteen käyttäessään mustekalakarkoitinta eli peilin heijastusta ja juhlinta jatkuu kauhean ja hirmuisen Mörön kaikottua. Juhlat päättyvät, kun Nipsu havaitsee, että on satanut lunta ja kaikki vetäytyvät talviunille.

Ensimmäisen jakson päättyessä talveen toinen jakso alkaa hieman samoissa merkeissä esitellen hahmoja kuten ensimmäisessä. Piisamirotan tullessa paikalle ja ennustettuaan pyrstötähden tulosta varsin selkeistä ennusmerkeistä Muumi ja Nipsu lähtevät kohti tähtitornia. He törmäävät matkalla Nuuskamuikkuseen, joka liittyy heidän hansaansa sekä jouduttuaan vesiputoukseen heidät pelastaa hyönteisiä keräilevä hemuli.

Toinen jakso loppuu periaatteessa hyvinkin dramaattisissa merkeissä. Astrologi kertoo pyrstötähden tulevan neljän päivän päästä ja toteaa lapsille kirjoittavansa uuden maailmanhistorian sen saavuttua, joka tulee olemaan vain 35 sekunnin mittainen. Näin tämän kertainen tarina päättyy dramaattisiin kuvakulmiin musiikin pauhatessa pahaenteisesti taustalla.

Böö! Olen kummitus!

Kolmas episodi jatkaa suoraan edellisestä osasta. Kolmikko yrittää päästä takaisin Muumilaaksoon ja heidän eteen matkan aikana ilmestyvät maailmanlopun pidot, kuivunut meri ulkonäöstään välittävän mustekalan kera, postimerkkejä keräilevä hemuli sekä hirmumyrsky. Kotiin päästyään he vetäytyvät luolaan turvaan ja hemuli toimii tällä kertaa silkkiapinana... siis kissanpentuna. Onnettomuuden mennessä ohi kaikki ovat huojentuneita ja aloittavat juhlinnan.

Tarinallisella annillaan trilogia oli mielekäs, varsinkin kun löysin tekstitetyt versiot. Tarina kulkee rauhallisesti eikä se kiirehdi asioiden kanssa. Kokonaisuutta kanniskeli miellyttävä taustamusiikki ja on pakko myöntää juhlintojen musiikin olevan hyvinkin onnistunut iloisella sävelellä täytetty korvamato.

♪♫Kun Kaikki Muumit Eivät Ole Laaksossa.♪♫

Tuoreempaan tuotokseen nähden nukkehahmot ovat tunnistettavissa vaivatta, mutta mukaan on tullut myös varsin erikoisia otuksia. Varsinkin maailmanlopun pirskeissä mukana olevat olennot voisivat hyvinkin olla suoraan Psychonautsista. Ensimmäisessä osassa esiintynyt esi-isä on varsin epämuumimaisen karvainen olio, joka asusti muumien kellarissa. Ennen tekstitysten saantia luulin sen olleen Piisamirotta, mutta nähdessäni hänet seuraavassa jaksossa mietin että olisiko hän ollut sittenkin Haisuli tai se, mikä hän nyt sattui olemaan.

Toisesta osasta eteenpäin muumeille ilmestyy yllättäin kulmakarvat ja Pappakin saa silinterin päähänsä. Oli toisaalta ihana lisäys laittaa Papan huokaisu hänen katsoessa Muumin ja Nipsun lipuessa lautallaan jokea pitkin kohti observatoriota. Hän kuitenkin jatkoi muu-muu-muistelmien tekoa.

Nukkehahmojen animointi on enimmäkseen tyydyttävää tasoa. Mukaan on tullut pari viatonta virhettä, jotka ovat toki vähän amatöörimäisiä. Ensimmäisessä jaksossa Mamman saapuessa olohuoneeseen oviaukon takana ei selkeästi ole ketään, mutta seuraavassa framessa valonkajo peittyy Muumimamman varjoon hänen astuessa huoneeseen. Toisessa jaksossa tosin nähdään laiskuutta hahmojen siirtyessä paikasta toiseen ristihäivytyksellä, kuten Muumin ja Nipsun loikat puuhun ja sieltä alas. Lisäksi Nipsun huulet ovat toisinaan sinetöity hänen puhuessaan, mikä on sinällään hölmöä, kun hän on ainoa hahmo, jolla on suu.

Maailmanlopun merkit voivat toisinaan olla hyvinkin selviä.

Kun kyseessä on nukkeanimaatio, niin tällä kertaa pitää ottaa käsittelyyn lavastus. Varsinkin ensimmäisessä jaksossa lavastus on varsin vakuuttavan näköinen. Parhaiten mieleeni jäi kohtaus kyseisestä jaksosta, missä Muumipeikko ja Nipsu kuljeskelivat vuorilla. Se onnistui luomaan illuusion korkeasta ja avarasta paikasta hämmästyttävän hyvin. Toisaalta tämä on kolkoin ja vähäkasvisin Muumilaakso jonka olen milloinkaan nähnyt. Toisen ja kolmannen osan lavastus eivät valitettavasti ylettyneet ensimmäisen osan tasolle. Observatorion valtavan korkea ovi toki huvitti.

Vanhempi neuvostomuumi on seuraajaansa nähden paljon uskollisempi ulkonäön sekä hahmojen käytösten suhteen. Se ei valitettavasti jää ulkonäöllisesti niin selkeästi mieleen, mikä on toisaalta vähän sääli. Tarina on sinällään rikkonainen, kun ensimmäinen ei ole suoranainen jatko toiselle ja kolmannelle. Jälkimmäiset jaksot ovat muuten kuin esikuvansa yksinkertaistettuna, jättäen pois Niiskuneidin veljineen sekä granaattikuopan.

Siis hyvästit, kunnes jälleen kohtaamme.
Kunnes jälleen kohtaamme.
Kunnes jälleen kohtaamme.

10 faktaa Muumilaakson tarinoista osa 2

1) Tanoshii Mumin Ikkalla on kaksi outroa: 1-52 Tooi akogare (遠いあこがれ)  ja 53-78 Itsuka suteki na tabi (いつかすてきな旅).

2) Itsuka suteki na tabi on myös Boken Nikkin outro.

3) Japanilaisessa ääniraidassa olevista ääniefekteistä osa kuuluu joko hyvin vaimeina tai niitä ei kuulu lainkaan länsimaalaissa versiossa. Muutamia ääniä on jopa muutettu erilaisiksi.

4) Muumipeikko ja pyrstötähti-elokuvan taustamusiikki on japanilaisessa painoksessa otettu sarjan musiikkivalikoimasta.

5) Elokuvan japanilaisesta musiikkiraidasta löytyy kolme kappaletta, joita ei ole kuulunut perussarjassa.

6) Salainen resepti-jaksossa Muumimamman katsellessa taivasta hän muistelee partioaikojaan. Tässä on mahdollinen viittaus Tove Janssonin äitiin, Signe "Ham"  Hammersten-Janssoniin, joka oli yhtenä Ruotsin tyttöjen partioliikkeen perustajajäsenenä (Ham toki on muutenkin Muumimamman esikuva).

7) Salaperäistä ilotulitusta-jakson Nanan sulhasen nimi on Anton.

8) Primadonnan voimamiehen nimi taas on Emerald.

9) Japanissa Tyrmääjäsieni-jaksossa Myy ei ehdota tuntemattoman sienilajikeen nimeksi myyhaperoa vaan myymuuminiiskuneitinipsusieni.

10) "Minkä väriset ovat Pikku Myyn alushousut?" oli yksi monista kysymyksistä, joita esitettiin Tove Janssonille Tanoshii Mumin Ikkan tekovaiheessa.