Asterix gallialainen

"Mmm... sillivikaa..."

Asterix oli omassa lapsuudessani todellinen sankarihahmo, jonka tarinoita ahmittiin jo kauan ennen kuin osattiin edes ymmärtää puhekuplien merkitystä sarjakuvien katselussa. Hänen seikkailunsa inspiroivat minua ja serkkuja leikkimään Asterix-leikkejä sekä kuvittelemaan syövämme villisikaa, vaikka todellisuudessa mutustelimme paahtoleipää kaakaon kera.

Albert Uderzon ja Rene Goscinnyn luoma ranskalaisten esi-isä on edelleenkin täysissä voimissaan taikajuomansa ansiosta, vaikka Goscinny on kuollut aikoja sitten ja Uderzokin on vetäytynyt eläkkeelle piirtelyn osalta.  Goscinnyn terävä huumori sekä Uderzon taidokas piirrustustaito ovat edelleenkin viihdyttävää tavaraa ja päätin lukea uudenvuoden lupauksena kaikki Asterixin seikkailut ja niitä lueskellessani sikisi ajatus animaatioelokuvien uudelleen katsomisesta.

Gallialaisen tarinat paperilla alkoivat jo vuonna 1959 ja eihän siinä mennyt kuin kuusi vuotta, kun ensimmäinen elokuva tehtiin. Ensimmäinen elokuva ottikin sopivasti tarinakseen ensimmäisen sarjakuvatarinan, missä tutustutaan voittamattomiin gallialaisiin sekä heidän konflitista roomalaisten kanssa. Tarinassa kenturio Gaius Bonus haluaa selvittää gallialaisten voittamattomuuden salaisuuden ja pakottaa legioonalaisen ottamaan asiasta selvää vakoilemalla galleja. Saatuaan tiedon taikajuomasta ja sen tekijästä, Akvavitixista, roomalaiset kaappaavat tietäjän, jotta kenturiosta voisi tulla uusi keisari. Asterix lähtee etsimään tietäjää ja antaa roomalaisten vangituttaa itsensä pelastaakseen tietäjän. Tietäjä ja soturi leikkivät roomalaisten kustannuksella antamalla heille karvan kasvua kiihdyttävää taikajuomaa ja lopulta he pääsevät lähtemään leiristä, kun itse Gaius Julius Caesar saapuu leiriin ja saa tietää Gaius Bonuksen yrittäneen käyttää taikajuomaa Caesarin syrjäyttämiseksi. Kaksikon palattua kylään gallialaiset pitävät myöhemmin sarjakuvissa klassikkolopetukseksi muuttuvan juhlan paistetujen villisikojen kera.

Itse sarjakuva on varsin viihdyttävä tapaus. Uderzon piirtämiä yksityiskohtia on hauska bongailla ja tarina etenee hauskasti että sujuvasti jokaisella sivulla. Mikäpä olisi sen parempi tapa aloittaa animaatioelokuvien sarja kuin tästä?

"Good day Asterix and co..."

Kiintoisasti suoraan paperille piirretyistä päähahmoista aloitettu animaatio rojahtaa jo ensimmäisestä torveen puhalluksesta maahan kuin risuista koostunut vartiotorni. Mukaeeppisestä töräyksistä näemme jo ranskalaisanimaation heikoimman annin: animoinnin. Se ei yritäkään olla mitenkään vakuuttava ja leikkaus kuvakokojen kera ei pistä edes innostumaan toiminnasta. Kauheinta tässä introssa onkin, että tästä näemme jo millainen elokuva meillä on istuttavana. Mikäli tämä olisi ollut jonkun tv-piiretyn alkuintro, niin ainut kehu siitä olisi ollut, että se ei edes yrittänytkään esittää olevansa parempi kuin se oikeasti on, kuten esimerkiksi Turtlesit näin vertailukohteena.

Animoinnin ystäviä ei olla tässä todellakaan hemmoittelemassa, sillä animaatiolooppien toisto on lähes tulkoon piinaavaa. Jokaista looppipätkää toistetaan minimissään kolme kertaa koko tämän elokuvan aikana. Piirtojälki ei ollenkaan ole Uderzon piirtojäljen tasoista, vaikka noudattaakin sitä uskollisesti. Kuvakulmia ei edes hyödynnetä ollenkaan ja kaikki näyttää olevan kuin maan tasosta kuvattuja. Laiskimmillaan mennään ihan täyteen sivuprofiiliin.

"...good bye Asterix and co."

Tarinan kulussakin ollaan menty totaalisesti pieleen. Mitään ei tunnu tapahtuvan ja sekin mitä tapahtuu tapahtuu äärimmäisen hitaasti, että etanakin huutaisi latua. Tahti laahaa jatkuvasti peräpäätään lattiaa vasten ja tuntuu jopa yliluonnolliselta, että animaatiolla on vain tunnin kesto. Aikaa tuntui menevän yhtä pitkä aika kuin Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia pidennettynä.

Elokuva tekee myös samalla sen, mitä ei voisi ikinä uskoa, kun kyseessä on Asterix: se ei ole hauska. Kaikki sarjakuvissa olevat vitsit kyllä toistetaan, mutta ne eivat vain yksinkertaisesti toimi millään tasolla.

Tähän vanhaan roomalaisleikkiin tarvitaan leikkijöitä.

Hahmotkin ovat tylsämielisiä ja kärsivät mielenkiinnon puutteesta. Suurin vääryys minusta on tehty leffan pahikselle eli kenturio Gaius Bonukselle. Hän ei ole lainkaan temperamenttinen ja kiero kuin sarjakuvassa. Tässä hän oli kuin joku turha prefekti jolla ei ollut mitenkään ymmärrystä miten toimia. Sarjakuvassa hänestä tuli olo, että hän tietoinen mitä tekee ja epäonnistuessaan häntä kismitti enemmän se, että häntä uunotetaan, kun elokuvassa hän enemmän taipuu kohtaloonsa.

Lisäksi täytyneet ihmetellä Julius Caesarin ulkonäköä, vaikka se onkin varsin kulunut asia ensimmäisen Asterix-tarinan käsittelyssä. Sarjakuvassa Julle on täysin erinäköinen tarinan alussa kuin sen on lopussa, mutta on siitä lähtien pysynyt siinä olomuodossa kuin me tunnemme hänet uudemmissa Asterixeissa. Tässä häntä ei edes tunnista Caesariksi ja siitä vain hämmentyy entistä enemmän, kun kaikki muut hahmot ovat uskollisia esikuvilleen, kunnes Julius tulee, näyttäytyy ja häviää.

Mestarikaan ei ymmärrä miten tämä henkilö voi olla itse Julle.

Dupiksi päädyin rakkaaseen suomen kieleen. Muistan aikoinaan, kun TV-kanaviin ilmestyi MTV3 Junior, niin tästä elokuvasta mainostettiin sen ilmestymisajankohtana suhteellisen paljon. Yleensä sanotaan suomidupeista, että ne ovat huonolaatuisia ja se onkin yleensä totta, varsinkin näin 2000-luvun dupeissa. Itse pidän siinä suurimpana syynä juuri MTV3 Juniorin kaltaisia kanavia, jotka lupaavat kaikkien ohjelmien olevan suomeksi. Tässä meillä kävi hieman samalla tavalla kuin Italiassa taivaskanavien ilmestyessä: piti äkkiä saada mahdollisimman paljon dupattua ja halvalla, joten laatu sai kärsiä tarjonnan alla.

Tämän dupin vertailukohtana minulla onkin englantilainen duppaustyö ja kuten varmasti arvaattekin, se on parempi kuin soumalainen. Tähän väliin on pakko todeta, että lopputeksteissä oikeasti lukee "Soumentanut" taaten minulle yhden ainoan naurun koko elokuvan aikana. Niinkin rajun, että massu on vieläkin kipeä.

Suomidupissa hahmot töksäyttelevät lähes tulkoon kaikki dialoginsa ja Akvavitixin ääninäyttelijä käyttää ainakin kolmessa muussakin hahmossa prikulleen samanlaista ääntä. Selkein ero eri kielisiin ääninäyttelytöihin löytyy lopussa, kun Gaius Bonus joutuu kertomaan Caesarille, kuinka monta gallia on pitänyt hänen leiriään tossun alla. Bonus katselee epätoivoisesti sormiaan ja Geoffrey Hughes (Pokka pitää-sarjan Onslow) toteaa arasti ja murtuneena näyttäen samalla sormillaan gallien lukumäärän: "...two..."

En ymmärrä miksi meillä on Asterixin ja Obelixin kloonit...

Suomessa taas Bonus katselee epätoivoisesti sormiaan ja joku viidestä miesnäyttelijöistä sanoo: "KAK-si." Loput näyttelijät ovatkin tasoa "minä näyttelen," mikä on toisaalta surullista, kun näyttelijäkaartista löytyy Disney-ääninäyttelijöitäkin. Näin jollain tasolla blogin aiheeseen liittyen kuusikosta (yhden näyttelijän ollessa nainen) löytyy peräti kaksi muuminäyttelijääkin: Carl-Kristian Rundman (Muumit Rivieralla Markiisi Mongaga) sekä Sixten Lundberg (Muumilaakson tarinoiden ruotsidupin Muumipeikko).

Asterix gallialainen on säälittävä animaatio ja ei ole ihmekkään, ettei ranskalaiskaksikkokaan pitänyt tästä. Elokuva olikin alunperin tarkoitettu televisioelokuvaksi, mutta se päätyi lopulta teattereihin ilman, että kaksikko tiesi asiasta. Sama porukka oli mahdollisesti myös tekemässä suoraa jatko-osaa, Kultaista sirppiä, mutta se keskeytettiin. Taikajuoma ei tosiaan tehonnut Asterixin ensimmäisen elokuvan tapauksessa ja lopputuloksena oli varsin karvas pettymys.

Ei tarvitse edes anasyloidakaan, miten paljon tämä kuva
 kertoo vertauskuvauksellisesti tästä elokuvasta.