Muumilaakson kevät

"Tämä on Muumitalo..."
"Eikä ole!"

Sarjamme Muumilaakson tarinoita alkaa varsin tunnelmallisesti. Talven synkkyydestä huolimatta on seesteistä, sillä kaikki nukkuvat. Kertojaäänemme pääsee oikeuksiinsa antaen sadunomaisuutta tarinaamme. Taikurin hattu-saagan aloitus saa nykymenoon verraten hyvinkin arkisen vauhdin, missä draamaa ei tungeta joka suunnasta, vitsailla jatkuvasti tai olla superlatiivisia.

Näin yli kolmekymmentä vuotta muumeja katselleena onkin aikalailla mietteissään, miten sitä todellakin on ollut näin onnellisessa asemassa nähdä näin laadukasta animaatiosarjaa. Muutaman ulkomaalaisen tekemän reaktiovideon katsoneena itsellä nousee mielenkiintoiseksi aspektiksi, miten lähes jokainen oli loppusanoissaan jaksosta, että "ei tässä tapahtunut yhtään mitään," mutta olivat kuitenkin kiinnostuneita katsomaan lisää jaksoja. Sitä ei toisinaan osaa arvostaa ja verrata muihin sarjoihin, kun osa asioista on niin itsestään selviä itselleni, että en voi muuta kuin kohauttaa olkapäitäni toisen suomalaisen hehkuttavan Muumimammasta. Mutta kun tulee vastaan henkilö joka ei ole koskaan nähnyt Mammaa ja hehkuttaa häntä eri elementeistä, sitä toisaalta tuntee itsensä tavallaan äärimmäisen kokeneeksi sekä raiteille jääneeksikin.

Jakso kuului aikoinaan harvemmin katsottujen joukkoon, sillä meillä tätä ei ollut nauhoitettu kasetille. Mutta näin myöhempinä vuosina tämä on tullut nähtyä kovin monesti, sillä jos on ollut joskus aloittanut sarjan katsomisen ja viimeisin jakso sitten on jäänyt unohduksiin, niin olen sitten aloittanut sarjan täysin alusta. Olenkin turtunut tähän jaksoon enemmän kuin se ansaitsisi. Mitään varsinaista nostalgia-arvoakaan minulla ei tästä ole ja Muumipeikon väliaikainen kuninkuuskaan ei ole kuulunut minun kauhujen listalle.

Nipsun unelmassa saattaa olla järkeä, kun miettii asiaa takaperin
"Eikä ole!"

Hahmojen äänet nostetaan usein keskusteluksi Yle-dubissa, sillä osa heistä etsii vielä ääntään. Muumiperheen ydinjäsenillä tätä ongelmaa ei näy. Matti Ruohola on Pappana jo välittömästi elementissään, sillä hänen äänensä taipuu fyysiseen paineeseen hattua pois työntäessään ja hätään pyrkiessä pelastaa Muumia putoamasta sekä äkeään auktoriteettiin, kun sisään tunkeutunut pääri väittää olevansa hänen poikansa.

Timo Torikka Nuuskamuikkusena on mystisemmän kuuloinen, Eero Ahreen Nipsu on pari pykälää nasallimaisempi kuin myöhemmin sarjassa ja Aila Svedbergin Niiskuneiti kuulostaa  hehkeämmän puoleiselta kaunottarelta kuin romantiikkaa kuolaavalta akalta. Elina Salo on täysin elementissään, sillä hän on ollut Pikku Myynä jo teatterin lavoilla.

Voisin toki katsoa tämän sarjan kahteen kertaankin verraten MTV:n dubbia, mutten siihen hommaan ryhdy, sillä Oispa punssia-blogi on sen vertailun tehnyt. Mutta viitaten Helsingin Sanomien vertailuartikkeliin, täytyy kyllä ihmetellä mitä sille journalistille on syötetty ja maksettu kuulemaan MTV:n olevan elävää performanssia ja Yle:n monotonista soopaa.

"Tämä on turvallista."
"Eikä ole!"

Tästä voidaankin heittäytyä arvosanojen määrittelyyn. Tulen laittamaan ne suht perinteisellä Internet-tyylillä kirjainarvosanalla, joiden merkitys tulee olemaan seuraava:

S=Mestariteos

A=Ehdottomasti ruudun ääreen

B=Hyvää ajanvietettä

C=Keskiverto

D=Voisi olla parempikin

E=Vain maratoonatessa

F=En haluaisi katsoa ollenkaan

Muumilaakson kevät tuleekin saamaan arvosanan:

C

Jakso toki on tehokas aloitus, sillä se esittää sarjan päähenkilöt ja jättää tarinan vielä auki seuraavaan osaan. Edellä kerrottu historiikkini toki nakertaa arvosanaa ja salamia takovana ylijumalana nyt pidättäydyn sanassani.

Kyllä se tästä... Päälle seitsemänkymmentä jaksoa...
"Eikä ole!"

Yhteenveto Muumilaaksosta

Minä elän, jälleen.

Aivan kuten eräs kotimainen kirjailija aloitti ja lopetuksen asetti eräs villin lännen pyssysankari. Hämmentävää, mutta jos kontekstit ymmärtää, niin onneksi olkoon teille. Tapu tapu.

Muumilaakson kirjoittelu jäi aikalailla torsoksi. Viimeiset jaksot ensimmäiseltä kaudelta jäivät pitkäksi aikaa julkaisemattomaksi, mutten rupea kirjoittelemaan syitä. Tämä blogi on enemmän kallellaan siihen hyvän mielen suuntaan. Ja siinä tahdon pysyä.

Tässä lähiaikoina on ollut kaipausta tämän blogin pariin ja eräistä Discord-keskusteluista alkoi poikimaan innostusta tänne takaisin. Mutta asiaa en tule kirjoittamaan vuoden 2019 Muumilaaksosta. Mutta vedän tähän vertauskuvallisen solmun hetkeksi kyseiselle sarjalle.

Nyt kun luen näitä aikaisempia merkintöjäni Muumilaaksosta, niin ne ovat tasoa "kuvaillaan ensireaktioitani." Näihin asioihin on vähän hankala enää palautua, varsinkin kun olen jo katsonut koko sarjan läpi.

Sarja totta kai alkoi into pinkeänä ja sitä se olikin minulla pitkän aikaa, olihan tämä uusi muumisarja pariinkymmeneen vuoteen ja Rivierasta oli jäänyt kuitenkin hyvä maku suuhun. Toinen tuotantokausi oli ensimmäistä parempi, vaikka edelleen inhosin lisensoituja lauluja, jotka toimivat ainoastaan lopputeksteissä. Muumipappa ja meri-saaga voisi ansaita oman kirjoituksensa, mutta lyhykäisyydessään nautin siitä, kunnes viimeinen oaa pakkotunki lisenssimusiikkia. Marraskuusta ei jäänyt mitään muuta mieleen kuin pohdinnan siitä, millainen kolmas tuotantokausi olisi sen lisäksi, että tämä taitanee olla ainoa adaptaatio kyseisestä tarinasta.

Voisinkin ladella omat mietteet, miten ajattelin kolmannen tuotantokauden alkavan: se olisi ollut vetäisy ensimmäisiin Muumipeikko sarjakuviin, missä olisimme alussa nähty Muumipeikon olleen kasvanut muumi ja näemme miten hän epätoivoisesti hoitaa talouttaan, kunnes hänen vanhempansa tulevat ja päättävät jäädä asumaan vanhaan kotiinsa.

Mutta tätähän ei nähty. En ollut pettynyt, sillä tämä ei ole minun tuottama sarja. Kolmas kausi paransi itseään tekemällä sen minkä toisen kauden olisi pitänyt jo tehdä heti ensimmäisenä: lisensoitu musa loisti poissaolollaan ja fiilis oli autuas ja harmoninen, kun ei tarvinnut korahtaa jokaisessa jaksossa pilipaliräppiä. Kolmas kausi päättyikin hyvin antaen selkeän merkin mikä tulee olemaan neljännen kauden kantava voima.

Ja neljäs kausi tuli ja... no, se pisti minut miettimään. Olenko ollut sokea? Olenko ollut jonkinlaisessa kuplassa, että en ole nähnyt millaisia valtavia kusipäitä nämä hahmot oikeasti ovat toisilleen? Olin järkyttynyt. Olin pettynyt. Olin turhautunut. 

Neljäs kausi teki syöksykierteen alaspäin ja teki sen voimalla ennennäkemättömällä. Muumipeikon kasvutarina oltiin heitetty roskakoriin ja sankareiksi nostettiin Myy ja Niiskuneiti, mutta sarja oli koko ajan: "Katsokaa, idiootti Muumipeikko-tumpelo on se sankar' suuri!" Viimeinen jaksokin oli tasoa, että kaikki käsikirjoittajat vuorottelivat yhden sivun kerrallaan ja siellä alettiin koittaa sabotoida toisen työ typeryydellä, kuten miten Mörkö kuoli, mutta hahaa, eipäs kuollutkaan! Kaikki mitä sarja oli tehnyt tätä kautta ennen oltiin unohdettu ja tekijöillä oli neronleimaus ottaa oppia Simpsoneista, eli jaksojen juonessa oli A ja B-juoni. Toivon sitä että näin nyt ei olekaan ollut koko sarjan ajan.

Yritin neljännen jälkeen katsoa sarjaa toisesta tuotantokaudesta ja se pisti uudelleen minut miettimään: Olenko ollut sokea? Hahmot tuntuivat edelleen yhtä kusipäisiltä kuin neljännessä. Olenko tosissani ollut näin sokea?

Tähän en tällä hetkellä halua ratkaisua. Valitan, mutta näin haluan jättää tämänkin aiheen roikkumaan, aivan kuten koko sarjan kirjoittelun. Haluan tälle sarjalle nyt vain antaa aikaa. Annan sen nyt kyteä tuolla, että se sammuu ja unohtuu mielestäni, jotta voisin katsoa sen puoliuusin silmin. Tähän voi mennä kuukausi, vuosi, kunnes onnetar on meille suosiollinen. Voi herranjestas!

Ja tällä kauhunloikalla päästään hyppimään seuraavaan aiheeseen. Minua on pitemmän aikaa mietityttänyt tierlistin teko Muumilaakson tarinoista enemmän tai vähemmän kunnollisella pohdinnoilla ja hassutuksilla. Myönnän jo, että Kuutti on tähän toiminut inspiraationa tehdessään neliosaisen arviosarjan kavereittensa Suapin ja Lennun kanssa. Heidän keskustelunsa ovat mainiota kuunneltavaa, vaikka ikäeromme loistaa justiinsa sillä, että heidän kielenkäyttö on finglishimpää kuin minun. No, minulle toki kirjakieli sopii, koska teen tätä tänne kirjoitettuun muotoon. Mutta on toki ihailtavaa miten heidän faniutensa loistaa. Tulen varmasti nostamaan heidän turinoistaan viittauksia ja ehkä lainauksen tai kaksi. Koen sen olevan reilua, sillä he ovat selvästi lukeneet blogiani, josta nöyrä kumarrus, isompia ja näkyvämpiä herroja kerran ovat, niin onhan se luonnollista minun osoittaa, että olen kuunnellut heitä.

Aikataulun suhteen en sitten osaa sanoa. Entinen kerran viikossa oleva tekstin teko tuntui luontevalta, vaikka Boken Nikkin kanssa alku lähti "kunhan saan valmista" tyylillä, mutta näin jälkikäteen kommentoiden se oli aika kaoottinen kirjoittelulaadun suhteen.

Jos ette jotenkin tiedä Kuuttia ja hänen tarjontaansa niin... odottakaas, tuosta! Nauttikaa: https://youtube.com/playlist?list=PLzqZ-2a1ehB3ascOTHu6VXbYalsFhV_BJ&si=Xkwcr-FqoA3PqQxn

Muumilaakso: Näkymätön lapsi & Taikatalvi

Huom. Tämän tekstin olen väsännyt jo vuonna 2022. Se miksen koskaan julkaissut on jäänyt unholaan, mutta tästä nyt ryhdytään uuteen nousuun, köh.

Ja näin tyylikkäästi julistan viimeisten jaksojen analyysin epävirallisen nimen näin heti alkuun: Tuu-tikki bilogia. Kyllä, tätä vitsikkyyttä olen melkein vuoden päivät miettinyt ja laskelmoinut!

Mutta leikit sikseen. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja ensimmäinen tuotantokausi Muumilaaksoa on taputeltu. Olen pahoillani tämmöisestä mattimyöhäisyydestä, mutta lapsiarki ja niin edelleen. Saa nähdä kuinka pitkään tällä tekosyyllä saan vielä myöhästymissääliä. En ehkä kovin pitkään.

Näkymätön lapsi on yksi rakastetuimpia muumitarinoita, mutta joudun kyllä valitettavasti olemaan suurena ilkimyksenä tämän jakson suhteen. Nautin alusta varsin paljon, sillä se antoi varsin synkän kuvan siitä, millaisista oloista Ninni-rukka tuleekaan. Pidin myös siitä, että Muumipeikosta oltiin tehty selkeä Muumimamman korvaaja tässä tarinassa. Tämä antoi hyvän kuvan siitä, miten Muumi onkaan kasvanut tämän sarjan aikana. Lisäksi muumien askel eteen, kaksi taakse -meno oli hyvää draamaa.

Mutta sitten kun saavuttiin tädin luokse odotin, että sarja olisi oikeasti ottanut julman otteen tädistä. Omissa aivoituksissani hän olisi sanonut ironisesti "oi, olen kyllä kaivannut pikku Ninniäni hyvin, hyvin paljon," samalla kun hän olisi selkänsä takana taputellut vitsaa käteensä. Tai no, ei ehkä noin synkkää, mutta olisin toivonut vähän häijympää kuin mitä me nyt saatiin. Hemulimalli ei loppujen lopuksi ollut tyydyttävä, sillä olemme nähneet jo varsin monta hemulia tämän sarjan aikana. Korruptoituneempi versio viljonkasta olisi ollut paljon kiintoisampi tapaus.

Lopulta loppuratkaisukin tuli turhankin väkisinväännettynä. Ninni ilmestyy kokonaan aika tyhmästi, kun hän ei edes suuttunut ja pyrkinyt pelastamaan ketään. Hän on turhankin itsevarman oloinen tultuaan näkyväksi, mikä ei sulautunut mykkyyteen heittäytyvän säikkyjän luonteeseen kyllä tippaakaan.

On valitettavaa, että näin kävi Näkymättömälle lapselle. Täytyy ensimmäistä kertaa sanoa, että Muumilaakson tarinat teki tämän tarinan paljon paremmin. Sen etuina toki oli kahden jakson minuuttimäärät ja Ninnin näkyviintulo oli paljon uskottavampi hänen ollessa häkeltynyt siitä, että kaikki näkevät hänen kasvonsa ja se oli vieläpä korostettu nerokkaasti Ninnin tunnustellessa kasvojaan.

Jottei paha maku jää suuhun, niin Nipsun väliintulo oli kyllä nerokkaan hauska.

Suosikki muumikirjani Taikatalvi sai olla tuotantokauden finaalijakso ja se oli... hieman antiklimaattinen ollakseen tuotantokauden viimeinen jakso. Mutta onneksi se ei ole kuin juustokantin kokoinen pettymys.

Mutta takaisin talvimaisemiin. Taikatalvi tarinallisesti oli lattean puoleinen. Tuu-tikin olemassaolo oli sinällän hämärä, koska hänen dialoginsa olivat vähän oudosti sijoitettuja. Epävarmuuden levollisuus ei tunnu luontevalta, vaikka Muumi nostattaakin kulmakarvaansa ja yhtäkkinen veto Jäärouvan saapumisestakin on turhankin nopea vaihdos esi-isän karkaamisesta.

Mutta visuaalinen näky, varsinkin valaistus Muumitalon sisällä, oli omia silmiä hiveleviä. Jäärouvankin olemassaolon mystisyys ainakin itseäni kiehtoi, sillä tietyllä tasolla rouvan olemus voisi olla pelkästään Muumipeikon mielikuvituksen tuotetta, kun hän hypotermiahöyryissä asettui lämpimään petiin. Esi-isän ollessa tavallaan jakson keskipiste oli herttainen, varsinkin miten hänen kytkeytyminen Muumipeikon itsenäistymiseen oli nostettu hyllylle.

Ensimmäinen tuotantokausi on ollut kyllä mainio ajanviete näin jälkiviisaana ja kahden viimeisen jakson heikkoudesta huolimatta. Toki onhan noita kompastuksia teatterisaagassa, mutta olen ollut täysin tyytyväinen sarjaan. Suosikkihahmoksi kyllä on noussut Nipsu, josta on tehty todella viihdyttävä hahmo ja hänen muut adaptaatiot, vaikka ne ovatkin uskollisempia kirjojen Nipsulle, jäävät jalkoihin ja he saavat jäädäkin. Kolme suosikkijaksoani ovat Hattivattien saari, Muumimamman apulainen sekä Yksin kotona.

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 24

Katastrofin odotus jatkuu muumeilla. En toki ole lukenut tätä tarinaa pitkiin aikoihin, enkä edes tätä joulukalenteriakaan varten, niin jäänee paljon spekulaation valtaan, miten paljon tässä on kyseisestä novellitarinasta otettu suoraan. Kuitenkin kuusen haku toisen mailta on niin perusvitsi meidän kulttuurissa, että uskon sen löytyvän. Mutta sen uskon, että toisen kuusen kaatumista ei tapahtunut kirjassa.

Mutta joulukalenterin lopuksi tämä jakso tuntuu vähän tuon ajan perus maltilliskristilliseltä soopalta, mikä oli jo lapsenakin niin tavattoman pitkäveteistä, että ei ole ihme miksi meikäläinen astui ateismin sekaiseen pakanallisuuteen.

No, onhan se alkuperäinen Doom hyvin kehuttu tapaus, vaikka senkin kolmos episodi on varsin helppo ja vika kenttä on ohi parhaimmillaan 18 sekunnissa. Kyllä tällä sarjalla on sen verta vahva alku ja keskiosa, että loppu ei hiljentyneellä tahdilla pääse pilaamaan kokonaisuutta. Ääninäyttelytyö on ehdottomasti painimassa raskaassa sarjassa Disneyn elokuvien, Muumilaakson tarinoiden sekä Asterix ja suuri taistelu-elokuvan kanssa.

Valitettavasti tässä alkaa jouluaaton stressit nakertamaan itseäni. Yritin parhaani laittaa vihoviimeisen laulu sanat, mutta minulle ei vaan nyt iskeydy päähän, mitä tässä ensimmäisen säkeistön toisen rivin riimittävän rivin lopussa edes sanotaan. No, olkoot se teille jonkun tason joulupähkinä. Hyvät joulut!

EDIT: Ravdnar selvitti  tämän "mysteerin" saman päivän aikana. Kiitos!

Taas alkaa sataa lunta
Ja tummuu hiljaa yö
Jää nukkuu talviunta
Ei aalto rantaan lyö

Taivaalla tähti jo loistaa
Niin hellän lämpöinen
Se huolet pois mielistä poistaa
On olo jouluinen
Näin meillä on jälleen kuusi joulun

Ken pakkasta nyt muistaa
Kun meillä lämmin on?
Ja aatosparkain luistaa
Nuo kevätauringon

Talvemme pitkän ja harmaan
Me kestää voimme näin
Kun latvassa kuusemme armaan
On tähti kynttiläin
Sen loiste toi meille taas joulun

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 23

Vaarallisuuden lähestymisen merkeissä päädymme erään aikakauden loppuun: nimittäin tämä oli kasetin viimeinen jakso. Eikä se ollut kovin kunnioitettavasti tallennettu, sillä kertojan alkusanat ovat kokonaan jääneet pois ja Niiskuneiti ei edes saa ensimmäistä säkeistöäänsä laulettua loppuun, kunnes Afrikan nouseva aurinko yllättäen kohoaa ja kajahtaa: "Nants ingonyama bagithi baba!"

Vähän antiklimaattinen lopetus joo, mutta eipä sitä tuolloin vielä tiedetty, oliko tämä se varsinainen viimeinen jakso, joka oli nyt jäänyt valitettavasti pysäytettyä reippaasti ennen aikojaan. Olihan se vanhemmalla iällä positiivinen yllätys itselleni, että onhan tässä vielä yksi jakso vielä tämän jälkeen.

Lapsuudessa Niiskuneidin laulu oli omaan makuun aika plääh, sillä minulla oli toisaalta muutenkin vähän negatiiviset tuntemukset häntä kohtaan, kiitos isoveljen lällättelystä verraten minun ja Niiskuneidin itkuisuutta keskenään. Nykyään tätä laulua toki nyt näkee uusin silmin, mutta samalla on hieman puskista tulevaa, että Niiskuneiti kaikista hahmoista pääsee laulamaan näin itseironista laulua ja vieläpä ainokaisena hahmoista, joka saa vääntää vieläpä toisen säkeistönkin, kertosäkeen kera. Ei siinä, onhan Titta Jokisella varsin mainio ääni.

Joko lahjat sä teit?
Haitko myös kuusipuun?
Kortit postiin kai veit?
Teitkö kaiken myös muun?
Onkohan kynttilää keskenkin syötävän?
Sillä joulu nyt saapuu
Lunta on maas
On niin vaarallista
Kun joulu on taas.

Joko puuron sä teit?
Kakut tortut ja muut?
Kääröt piiloon kai veit
Ettei nää herkkusuut?
On kai kahviakin, glögi lämmittävin?
Sillä joulu nyt saapuu
Lunta on maas
On niin vaarallista
Kun joulu on taas.

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 22

Ninnin viimeinen jakso on tämän sarjan lyhyin, mikä sinällään toisaalta on huvittavaa, kun kasetilla jakso alkaa siitä kun kertoja sanoo "äidistä se oli hauskaa," ja loppu jättää mysteeriksi, ketä pahemmaksi muumit ovat Ninnin nyt kasvattaneetkaan.

Mutta varsin mielenkiintoista on kyllä, miten vaihtelevissa määrin on eroja jaksojen pituuksissa. Silmämääräisesti keskiarvo näyttäisi roikkuvan 8-9 minuutin välimaastossa, mutta onhan tämä varsin erikoista näin nykystandardeilla. Nähtävästi ennenvanhaan ei ollut niin paljon merkitystä, miten pitkiä jaksot olivat. Toisaalta oma spekuluutio sanoo, että tämä kai on ollut osana niin sanottua makasiiniohjelma formaattia, missä sitten on pystytty joustamaan ohjelmien pituuksien kanssa turhanpäiväisillä juonnoilla tilanteen mukaan, kuten Pikku Kakkosessa. Parhaimmillaan se on ollut "no huh huh, mitä paskaa. Laitetaan suosiolla seuraava pätkä," ja pahimmillaan ollaan tungettu jotain tavattoman pitkäveteistä, kuten miten kukko kiekuu eri kielillä.

Tämänkertaisella katselukerralla kuulin ensimmäistä kertaa Pikku Myyn turhautuneen ähinän ja puhinan katsellessaan Ninnin epätoivoisen näköistä leikkiä. Onhan se varsin rankkaa, mutta totuuden mukaista settiä, mitä Myy loppujen lopuksi laukoo Ninnille. Ja sepä onkin se, mikä antaa Ninnille kasvot, kun hän suuttui Papalle. Aivan sama mitä Mamma sanoo. Olen nyt vähän tuhmana, että tulee risua, vink vink, röh röh. Huoh... millaiseksi maailma minutkin nyt on muovannut?

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 21

Vielä mahtuu mukaan Ninni, joka omin silmin tuntuu olevan alkuperäisistä muumitarinoista kaikkein suosituin. Onhan se kertomus osoitus siitä, miten välittävää sorttia muumiperhe on.

Tällä kertaa vaimoni hoksasi erään mielenkiintoisen asian. Nimittäin Mamman isoäidin resepteissä seisoo "jos tuttavat käyvät utuisiksi ja heitä on vaikea nähdä." Kyseessä ei välttämättä siis ole parannuskeino näkymättömyyteen vaan ehkäpä likinäköisyyteen. On se tulkitseminen hauskaa hommaa.

Tätä jaksoa ei jälleenkään ollut meidän kasetissa, mutta minulle on jäänyt muistikuviin se, että olen nähnyt tämän jakson esityspäivänä. Hauskana elementtinä tälle toki oli, että olin muistellut, että Ninni itse olisi ollut puussa pudottamassa omenia.

Mä tykkään kun pulleita omppuja saan
Mut pienet ja vihreät myös otetaan
Mä tykkään kun poski sen on punainen
Kun leikkiä kauan saan kanssa sen
Rullaten, hyppien, nauraen, pelaten, muristen, rähisten, iloiten, putoen!
Tuo yksi omppu vaikka satakin
Mulla nääs on vahvat valkohampaat