Huom. Tämän tekstin olen väsännyt jo vuonna 2022. Se miksen koskaan julkaissut on jäänyt unholaan, mutta tästä nyt ryhdytään uuteen nousuun, köh.
Mutta leikit sikseen. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja ensimmäinen tuotantokausi Muumilaaksoa on taputeltu. Olen pahoillani tämmöisestä mattimyöhäisyydestä, mutta lapsiarki ja niin edelleen. Saa nähdä kuinka pitkään tällä tekosyyllä saan vielä myöhästymissääliä. En ehkä kovin pitkään.
Näkymätön lapsi on yksi rakastetuimpia muumitarinoita, mutta joudun kyllä valitettavasti olemaan suurena ilkimyksenä tämän jakson suhteen. Nautin alusta varsin paljon, sillä se antoi varsin synkän kuvan siitä, millaisista oloista Ninni-rukka tuleekaan. Pidin myös siitä, että Muumipeikosta oltiin tehty selkeä Muumimamman korvaaja tässä tarinassa. Tämä antoi hyvän kuvan siitä, miten Muumi onkaan kasvanut tämän sarjan aikana. Lisäksi muumien askel eteen, kaksi taakse -meno oli hyvää draamaa.
Mutta sitten kun saavuttiin tädin luokse odotin, että sarja olisi oikeasti ottanut julman otteen tädistä. Omissa aivoituksissani hän olisi sanonut ironisesti "oi, olen kyllä kaivannut pikku Ninniäni hyvin, hyvin paljon," samalla kun hän olisi selkänsä takana taputellut vitsaa käteensä. Tai no, ei ehkä noin synkkää, mutta olisin toivonut vähän häijympää kuin mitä me nyt saatiin. Hemulimalli ei loppujen lopuksi ollut tyydyttävä, sillä olemme nähneet jo varsin monta hemulia tämän sarjan aikana. Korruptoituneempi versio viljonkasta olisi ollut paljon kiintoisampi tapaus.
Lopulta loppuratkaisukin tuli turhankin väkisinväännettynä. Ninni ilmestyy kokonaan aika tyhmästi, kun hän ei edes suuttunut ja pyrkinyt pelastamaan ketään. Hän on turhankin itsevarman oloinen tultuaan näkyväksi, mikä ei sulautunut mykkyyteen heittäytyvän säikkyjän luonteeseen kyllä tippaakaan.
On valitettavaa, että näin kävi Näkymättömälle lapselle. Täytyy ensimmäistä kertaa sanoa, että Muumilaakson tarinat teki tämän tarinan paljon paremmin. Sen etuina toki oli kahden jakson minuuttimäärät ja Ninnin näkyviintulo oli paljon uskottavampi hänen ollessa häkeltynyt siitä, että kaikki näkevät hänen kasvonsa ja se oli vieläpä korostettu nerokkaasti Ninnin tunnustellessa kasvojaan.
Jottei paha maku jää suuhun, niin Nipsun väliintulo oli kyllä nerokkaan hauska.
Suosikki muumikirjani Taikatalvi sai olla tuotantokauden finaalijakso ja se oli... hieman antiklimaattinen ollakseen tuotantokauden viimeinen jakso. Mutta onneksi se ei ole kuin juustokantin kokoinen pettymys.
Mutta takaisin talvimaisemiin. Taikatalvi tarinallisesti oli lattean puoleinen. Tuu-tikin olemassaolo oli sinällän hämärä, koska hänen dialoginsa olivat vähän oudosti sijoitettuja. Epävarmuuden levollisuus ei tunnu luontevalta, vaikka Muumi nostattaakin kulmakarvaansa ja yhtäkkinen veto Jäärouvan saapumisestakin on turhankin nopea vaihdos esi-isän karkaamisesta.
Mutta visuaalinen näky, varsinkin valaistus Muumitalon sisällä, oli omia silmiä hiveleviä. Jäärouvankin olemassaolon mystisyys ainakin itseäni kiehtoi, sillä tietyllä tasolla rouvan olemus voisi olla pelkästään Muumipeikon mielikuvituksen tuotetta, kun hän hypotermiahöyryissä asettui lämpimään petiin. Esi-isän ollessa tavallaan jakson keskipiste oli herttainen, varsinkin miten hänen kytkeytyminen Muumipeikon itsenäistymiseen oli nostettu hyllylle.
Ensimmäinen tuotantokausi on ollut kyllä mainio ajanviete näin jälkiviisaana ja kahden viimeisen jakson heikkoudesta huolimatta. Toki onhan noita kompastuksia teatterisaagassa, mutta olen ollut täysin tyytyväinen sarjaan. Suosikkihahmoksi kyllä on noussut Nipsu, josta on tehty todella viihdyttävä hahmo ja hänen muut adaptaatiot, vaikka ne ovatkin uskollisempia kirjojen Nipsulle, jäävät jalkoihin ja he saavat jäädäkin. Kolme suosikkijaksoani ovat Hattivattien saari, Muumimamman apulainen sekä Yksin kotona.
