Muumilaakson kevät

"Tämä on Muumitalo..."
"Eikä ole!"

Sarjamme Muumilaakson tarinoita alkaa varsin tunnelmallisesti. Talven synkkyydestä huolimatta on seesteistä, sillä kaikki nukkuvat. Kertojaäänemme pääsee oikeuksiinsa antaen sadunomaisuutta tarinaamme. Taikurin hattu-saagan aloitus saa nykymenoon verraten hyvinkin arkisen vauhdin, missä draamaa ei tungeta joka suunnasta, vitsailla jatkuvasti tai olla superlatiivisia.

Näin yli kolmekymmentä vuotta muumeja katselleena onkin aikalailla mietteissään, miten sitä todellakin on ollut näin onnellisessa asemassa nähdä näin laadukasta animaatiosarjaa. Muutaman ulkomaalaisen tekemän reaktiovideon katsoneena itsellä nousee mielenkiintoiseksi aspektiksi, miten lähes jokainen oli loppusanoissaan jaksosta, että "ei tässä tapahtunut yhtään mitään," mutta olivat kuitenkin kiinnostuneita katsomaan lisää jaksoja. Sitä ei toisinaan osaa arvostaa ja verrata muihin sarjoihin, kun osa asioista on niin itsestään selviä itselleni, että en voi muuta kuin kohauttaa olkapäitäni toisen suomalaisen hehkuttavan Muumimammasta. Mutta kun tulee vastaan henkilö joka ei ole koskaan nähnyt Mammaa ja hehkuttaa häntä eri elementeistä, sitä toisaalta tuntee itsensä tavallaan äärimmäisen kokeneeksi sekä raiteille jääneeksikin.

Jakso kuului aikoinaan harvemmin katsottujen joukkoon, sillä meillä tätä ei ollut nauhoitettu kasetille. Mutta näin myöhempinä vuosina tämä on tullut nähtyä kovin monesti, sillä jos on ollut joskus aloittanut sarjan katsomisen ja viimeisin jakso sitten on jäänyt unohduksiin, niin olen sitten aloittanut sarjan täysin alusta. Olenkin turtunut tähän jaksoon enemmän kuin se ansaitsisi. Mitään varsinaista nostalgia-arvoakaan minulla ei tästä ole ja Muumipeikon väliaikainen kuninkuuskaan ei ole kuulunut minun kauhujen listalle.

Nipsun unelmassa saattaa olla järkeä, kun miettii asiaa takaperin
"Eikä ole!"

Hahmojen äänet nostetaan usein keskusteluksi Yle-dubissa, sillä osa heistä etsii vielä ääntään. Muumiperheen ydinjäsenillä tätä ongelmaa ei näy. Matti Ruohola on Pappana jo välittömästi elementissään, sillä hänen äänensä taipuu fyysiseen paineeseen hattua pois työntäessään ja hätään pyrkiessä pelastaa Muumia putoamasta sekä äkeään auktoriteettiin, kun sisään tunkeutunut pääri väittää olevansa hänen poikansa.

Timo Torikka Nuuskamuikkusena on mystisemmän kuuloinen, Eero Ahreen Nipsu on pari pykälää nasallimaisempi kuin myöhemmin sarjassa ja Aila Svedbergin Niiskuneiti kuulostaa  hehkeämmän puoleiselta kaunottarelta kuin romantiikkaa kuolaavalta akalta. Elina Salo on täysin elementissään, sillä hän on ollut Pikku Myynä jo teatterin lavoilla.

Voisin toki katsoa tämän sarjan kahteen kertaankin verraten MTV:n dubbia, mutten siihen hommaan ryhdy, sillä Oispa punssia-blogi on sen vertailun tehnyt. Mutta viitaten Helsingin Sanomien vertailuartikkeliin, täytyy kyllä ihmetellä mitä sille journalistille on syötetty ja maksettu kuulemaan MTV:n olevan elävää performanssia ja Yle:n monotonista soopaa.

"Tämä on turvallista."
"Eikä ole!"

Tästä voidaankin heittäytyä arvosanojen määrittelyyn. Tulen laittamaan ne suht perinteisellä Internet-tyylillä kirjainarvosanalla, joiden merkitys tulee olemaan seuraava:

S=Mestariteos

A=Ehdottomasti ruudun ääreen

B=Hyvää ajanvietettä

C=Keskiverto

D=Voisi olla parempikin

E=Vain maratoonatessa

F=En haluaisi katsoa ollenkaan

Muumilaakson kevät tuleekin saamaan arvosanan:

C

Jakso toki on tehokas aloitus, sillä se esittää sarjan päähenkilöt ja jättää tarinan vielä auki seuraavaan osaan. Edellä kerrottu historiikkini toki nakertaa arvosanaa ja salamia takovana ylijumalana nyt pidättäydyn sanassani.

Kyllä se tästä... Päälle seitsemänkymmentä jaksoa...
"Eikä ole!"

Yhteenveto Muumilaaksosta

Minä elän, jälleen.

Aivan kuten eräs kotimainen kirjailija aloitti ja lopetuksen asetti eräs villin lännen pyssysankari. Hämmentävää, mutta jos kontekstit ymmärtää, niin onneksi olkoon teille. Tapu tapu.

Muumilaakson kirjoittelu jäi aikalailla torsoksi. Viimeiset jaksot ensimmäiseltä kaudelta jäivät pitkäksi aikaa julkaisemattomaksi, mutten rupea kirjoittelemaan syitä. Tämä blogi on enemmän kallellaan siihen hyvän mielen suuntaan. Ja siinä tahdon pysyä.

Tässä lähiaikoina on ollut kaipausta tämän blogin pariin ja eräistä Discord-keskusteluista alkoi poikimaan innostusta tänne takaisin. Mutta asiaa en tule kirjoittamaan vuoden 2019 Muumilaaksosta. Mutta vedän tähän vertauskuvallisen solmun hetkeksi kyseiselle sarjalle.

Nyt kun luen näitä aikaisempia merkintöjäni Muumilaaksosta, niin ne ovat tasoa "kuvaillaan ensireaktioitani." Näihin asioihin on vähän hankala enää palautua, varsinkin kun olen jo katsonut koko sarjan läpi.

Sarja totta kai alkoi into pinkeänä ja sitä se olikin minulla pitkän aikaa, olihan tämä uusi muumisarja pariinkymmeneen vuoteen ja Rivierasta oli jäänyt kuitenkin hyvä maku suuhun. Toinen tuotantokausi oli ensimmäistä parempi, vaikka edelleen inhosin lisensoituja lauluja, jotka toimivat ainoastaan lopputeksteissä. Muumipappa ja meri-saaga voisi ansaita oman kirjoituksensa, mutta lyhykäisyydessään nautin siitä, kunnes viimeinen oaa pakkotunki lisenssimusiikkia. Marraskuusta ei jäänyt mitään muuta mieleen kuin pohdinnan siitä, millainen kolmas tuotantokausi olisi sen lisäksi, että tämä taitanee olla ainoa adaptaatio kyseisestä tarinasta.

Voisinkin ladella omat mietteet, miten ajattelin kolmannen tuotantokauden alkavan: se olisi ollut vetäisy ensimmäisiin Muumipeikko sarjakuviin, missä olisimme alussa nähty Muumipeikon olleen kasvanut muumi ja näemme miten hän epätoivoisesti hoitaa talouttaan, kunnes hänen vanhempansa tulevat ja päättävät jäädä asumaan vanhaan kotiinsa.

Mutta tätähän ei nähty. En ollut pettynyt, sillä tämä ei ole minun tuottama sarja. Kolmas kausi paransi itseään tekemällä sen minkä toisen kauden olisi pitänyt jo tehdä heti ensimmäisenä: lisensoitu musa loisti poissaolollaan ja fiilis oli autuas ja harmoninen, kun ei tarvinnut korahtaa jokaisessa jaksossa pilipaliräppiä. Kolmas kausi päättyikin hyvin antaen selkeän merkin mikä tulee olemaan neljännen kauden kantava voima.

Ja neljäs kausi tuli ja... no, se pisti minut miettimään. Olenko ollut sokea? Olenko ollut jonkinlaisessa kuplassa, että en ole nähnyt millaisia valtavia kusipäitä nämä hahmot oikeasti ovat toisilleen? Olin järkyttynyt. Olin pettynyt. Olin turhautunut. 

Neljäs kausi teki syöksykierteen alaspäin ja teki sen voimalla ennennäkemättömällä. Muumipeikon kasvutarina oltiin heitetty roskakoriin ja sankareiksi nostettiin Myy ja Niiskuneiti, mutta sarja oli koko ajan: "Katsokaa, idiootti Muumipeikko-tumpelo on se sankar' suuri!" Viimeinen jaksokin oli tasoa, että kaikki käsikirjoittajat vuorottelivat yhden sivun kerrallaan ja siellä alettiin koittaa sabotoida toisen työ typeryydellä, kuten miten Mörkö kuoli, mutta hahaa, eipäs kuollutkaan! Kaikki mitä sarja oli tehnyt tätä kautta ennen oltiin unohdettu ja tekijöillä oli neronleimaus ottaa oppia Simpsoneista, eli jaksojen juonessa oli A ja B-juoni. Toivon sitä että näin nyt ei olekaan ollut koko sarjan ajan.

Yritin neljännen jälkeen katsoa sarjaa toisesta tuotantokaudesta ja se pisti uudelleen minut miettimään: Olenko ollut sokea? Hahmot tuntuivat edelleen yhtä kusipäisiltä kuin neljännessä. Olenko tosissani ollut näin sokea?

Tähän en tällä hetkellä halua ratkaisua. Valitan, mutta näin haluan jättää tämänkin aiheen roikkumaan, aivan kuten koko sarjan kirjoittelun. Haluan tälle sarjalle nyt vain antaa aikaa. Annan sen nyt kyteä tuolla, että se sammuu ja unohtuu mielestäni, jotta voisin katsoa sen puoliuusin silmin. Tähän voi mennä kuukausi, vuosi, kunnes onnetar on meille suosiollinen. Voi herranjestas!

Ja tällä kauhunloikalla päästään hyppimään seuraavaan aiheeseen. Minua on pitemmän aikaa mietityttänyt tierlistin teko Muumilaakson tarinoista enemmän tai vähemmän kunnollisella pohdinnoilla ja hassutuksilla. Myönnän jo, että Kuutti on tähän toiminut inspiraationa tehdessään neliosaisen arviosarjan kavereittensa Suapin ja Lennun kanssa. Heidän keskustelunsa ovat mainiota kuunneltavaa, vaikka ikäeromme loistaa justiinsa sillä, että heidän kielenkäyttö on finglishimpää kuin minun. No, minulle toki kirjakieli sopii, koska teen tätä tänne kirjoitettuun muotoon. Mutta on toki ihailtavaa miten heidän faniutensa loistaa. Tulen varmasti nostamaan heidän turinoistaan viittauksia ja ehkä lainauksen tai kaksi. Koen sen olevan reilua, sillä he ovat selvästi lukeneet blogiani, josta nöyrä kumarrus, isompia ja näkyvämpiä herroja kerran ovat, niin onhan se luonnollista minun osoittaa, että olen kuunnellut heitä.

Aikataulun suhteen en sitten osaa sanoa. Entinen kerran viikossa oleva tekstin teko tuntui luontevalta, vaikka Boken Nikkin kanssa alku lähti "kunhan saan valmista" tyylillä, mutta näin jälkikäteen kommentoiden se oli aika kaoottinen kirjoittelulaadun suhteen.

Jos ette jotenkin tiedä Kuuttia ja hänen tarjontaansa niin... odottakaas, tuosta! Nauttikaa: https://youtube.com/playlist?list=PLzqZ-2a1ehB3ascOTHu6VXbYalsFhV_BJ&si=Xkwcr-FqoA3PqQxn