Muumilaakso: Muumipapan kalajuttu & Yksin kotona

MAMELU~!
(Ehdottomasti jakson paras osuus)

Tämä toki tuntuu nyt hölmöltä, mutta omasta mielestäni Muumipapan kalajuttu ei oikein ansaitse hirveänä kirjailtavaa. Tuntuu oikeastaan pahalta, että näin työkiireissä en kerennyt edes edellistäkään jaksoa vääntää loppuun asti. No, parempi vaan edetä, eikä vaan jäädä nurkkaan ulisemaan asiasta.

Itselleni tämä jakso toi suoraan mieleen Tim Burtonin elokuvan Big Fish. Molemmissa tapauksissa on taka-ajatuksena tarinankerronta ja kuinka sen värittäminen pienillä liioitteluilla tekee tarinasta paljon mielenkiintoisemman. Parhain esimerkkihän tästä on rakastettu ja vihattu kirja nimeltään Raamattu.

Kalavale oli hieman rikkonainen tarina, mutta se oli toisaalta sen tarkoituskin. Täytyy toki myöntää, että Papan kertoma tarina oli Muumipeikkon tarinoita parempia, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään. Oli toisaalta mukava taas nähdä Myy ei niin vakavasti otettavassa roolissa.

Mutta, Yksin kotona. Hip heijaa! Sanon suoraan, että tämä jakso oli se, mitä olen odottanut: näemme Nipsun pääosassa! Nipsusta ollaan tässä sarjassa tehty ehkäpä kaikista Nipusista kaikkein mielekkäin, häviten toki ahneelle sarjakuvaversiolleen muutaman kymmenyksen erolla. Muumilaakson Nipsu on piristyttävän erilainen aiempiin arkaileviin Nipsuihin. Hänen takaperinjuoksu antaa varsin hyvät eväät olematta samanlainen pelkuri kuin esimerkiksi Tanoshii Mumin Ikkan jänishousu. Tässä sarjassa on ollut varsin piristävää nähdä hänet suursyömärinä, bisnesmiehenä, saavutusmetsästäjänä sekä kaveriporukan atleettisimpana jäsenenä. Ei toisaalta ole ihme, että hän syö niin paljon, kun hänellä on jatkuva meno päällä.

Nipsun ulkonäkökin on varsin veikeä.

Mörön uusvanhassa ulkonäössä (pidin kovasti Mörön hauenomaisista silmistä) ei ole niin paljon kauhuelementtiä kuin vanhassa Mörössä, mutta 90-luvulla eläneet muumittajat toki tulevat olemaan varautuneita hänen olemukseen. Sain olla kihlatulleni turvasatama tämän jakson ajan, sillä itse olen päässyt omasta mörköpelostani yli, paitsi jos satun näkemään hänet unissani. Silloin minä en jää odottamaan mitä tapahtuu, vaan painan hätänappia ja reväytän silmäni auki. Alitajunta on kyllä jännä tapaus.

Jakso olikin heti kättelyssä esittämässä, että tässä tulee olemaan jännittävämpi sävy, mikä antoi suoraan hyvää vaihtelua muihin jaksoihin. Kauhun ja huumorin tasapaino oli tavattoman täydellinen. Tarina oli otettu osin Muumipeikko-sarjakuvan kakkososasta, mutta suurin osa varmasti tunnisti tarinakaavion Muumipappa kaipaa vaihtelua -jaksosta Muumilaakson tarinoista.

Astu saliin kadotuksen
Tänne varjotkaan eivät sinua kutsu
Kuuletko, tunnetko mitään?

Tässä jaksossa havaitsin nyt ensimmäistä kertaa, miten erilainen Nuuskamuikkunenkin on verrattuna Muumilaakson tarinoihin. Vaikka vanhassa sarjassa hänen kerrottiin olevan erakkoluonteinen, se ei näkynyt niin voimakkaasti kuin tässä uudemmassa. Tässä sarjassa Muikkunen on lähestulkoon aina vaivautunut kun on muita hahmoja paikalla, paitsi Muumipeikko. Hänen kanssaan Muikkunen ei osoita vaivautuneisuutta lainkaan. Mutta mehän tiedämme syyn, emmekös? ;D

Muumipapan kalajuttu toimi hyvänä matalan profiilin jaksona antaessaan tilaa monin tavoin viihdyttävämmälle Yksin kotona -tarinalle. Mörön suhteen vielä mainittakoon, että odotimme kihlatun kanssa Mörön lähtevän lyhtyjen perään lentäen. Siitä ajatuksesta nousi itselleni taas haaveita Muumipappa ja meri -kirjan kunnollisesta adaptaatiosta joko moniosaisena sarjana tai elokuvana. Jospa tämä sarja saisi jatkoa toiselle tuotantokaudelle.

"Siihen asti teakovii."

Muumilaakso - Nuuskamuikkunen ja puistonvartija

Työt ja lasten kaitseminen veikin illoista sen verta mehuja, että tämän jakson kirjailu jäi näin kauaksi lojumaan. Päätin nyt julkaista tämän jakson erillisenä pakkauksena ja koitan jämynä kirjoitella kaksi seuraavaa torstaihin mennessä. Jos en onnistu tavoitteessani, minut Mörkö vieköön Kaaoksen kitumaille.

Juhannus saapui kuin saapuikin tulvan jälkeen. Tulva toki kerkesi kuivua. Oma huoli tässä jaksosta onkin se, millaisen riehan muka-puritanistimuumifanit saavat tästä jaksosta aikaiseksi, mikäli heidän mielenterveytensä kesti neljännen jakson jälkeen. Tästä voittekin päätellä etukäteen, millainen mielipide on tästäkin jaksosta.

Teatterijakso oli joillekin muumifaneille liikaa, ja olin samaa mieltä, että se jakso oli jokseenkin outo. Toki tässä oltiin sitä jaksoa katsellessa perusoletuksella, että näitä alkuperäislähteitä noudatettaisiin suhteellisen orjallisesti. Kun tästä shokista päästiin ylitse, annoin sarjan viimein mennä omaa tahtiaan. Toiset eivät osaa katsoa Toven töitä muumikirjoista syntyneestä satutätikuvasta eteenpäin ja menevät kirjoittelemaan lehtiin, koska pystyvät.

Tämänkertainen tarina oli virkistävän erilainen alkuperäänsä, tai ainakin siihen kuvaan, mikä on syntynyt Muumilaakson tarinoista. Hattivattien siemenet saivat loogisen selityksen niiden mukanaoloon puistonvartijan tapauksessa, josta tykkäsin kovasti. Menneisiin jaksoihin viittaamiset ovat muutenkin suhteellisen harvassa lastenohjelmissa.

Puuhiaiset olivat sinällään mielenkiintoinen tapaus, sillä meistä kumpikaan ei muista, missä muumikirjassa tai -sarjakuvassa heidät mainitaan. Kuvia heistä kyllä on. Tämä onkin se huolenaihe, mistä nämä alussa mainitut fanit saattavat innostua. Väittävät kaiketi näiden tekijöiden vaan keksineen nämä oliot, jotta sarja "pilaantuisi" entistä enemmän.

Mutta jätetäänpä tämä naljailu nyt tähän paikkaan.

Alkuperäiseen lähteeseen tehdyt muutokset olivat todellakin mieluisia muutoksia, jopa moderninen naispuolinen vanginvartijahemuli, mutta hänen sukupuolenvaihdokseen on luonteva yhteenveto alkuperäisen vartijan ja hänen serkkunsa kanssa. Puistonvartijahemuliakin oli hyvä nähdä pitempäänkin kuin vain huutamassa "mitä hiivattia?!" ja kadoten sen sileän tien. Muumin ja Niiskuneidin kiinnijäänti oli tässä tilanteessa vähemmän ylivirkaintoinen kuin Muumilaakson tarinoiden vanginvartijalla. Jopa Vilijaanan mökin vaihto puistonvartijan majaksi meni muiden palapelipalojen kanssa hyvin mielekkäästi paikalleen.

Tähän asti sainkin alun perin kirjoiteltua tämän jakson ajatuksia. Pahoittelen näin töksähtävää lopetusta, mutta jollain tasolla tämäkin kirjoitussarja on saatava etenemään. Saatan jossain vaiheessa muokata tämän tekstin kunniallisempaan lopetukseen. Kuvien kera. Pahoitteluni.

Muumilaakso: Kultainen häntä & Hattivattien saari

On se... jännä...

Viime viikko oli nyt sen verta kiireinen työviikko, että jätin suosiolla sen kertaisen jakson käsittelyn vähän myöhemmäksi. Viikonloppu menikin löhöilessä, eikä kirjoittamisella, kuten olin alunperin ajatellut. Korjaankin malttamattomimpia lukijoita laittamalla tähän kirjoitelmaan kerralla molemmat jaksot eli Kultainen häntä ja Hattivattien saari.

Kultainen häntä oli se jakso, minkä onnistuin spoilaamaan itseltäni. Olin yllättynyt, että tämä kyseinen jakso oli suora jatko-osa edelliselle tarinalle. Alkuperäiseen tarinaan verraten Muumipeikolla häntä ei kaljuuntunut tyhjästä, vaan paljon luonnollisempaa reittiä eli stressistä. Tähän mennessä tämä on parhain modernisointi Muumilaaksossa.

Viikko ilman No voi hattivattia tekee Muumista tylsimyksen...

Nipsu sai tällä kertaa vähän isomman roolin, mutta jo vannoutuneena fanipoikana tahdoin hänelle vielä isompaa roolia. Oli hyvin mielekästä nähdä Nipsua myymässä omatoimisesti kultaisia häntiä, vaikka olisi ollut hauskenpaa nähdä häntä myymässä häntäpöytälamppuja, -selänrapsuttimia ja muita hömppätuotteita, ennen kuin Mr.Manager olisi tullut apajille.

Tarina ei ollut kuvaus Toven kokemuksesta sarjakuvapiirtäjänä, vaan aika perinteinen älä-täytä-päätäsi-virtsalla kertomus. Teatteriesityksen loppuosa ei nyt mielyttänyt minua Mamman ollessa hieman turhan tyhjäpäinen sanoessa suoraan lavalla Niiskuneidin ideasta. No, sainpahan sentään sanottua jotain ei niin yltiöpositiivista tästä sarjasta. Toisaalta hännän haalistuskin tuli tuosta noin vaan, joten saatiin kaksi yhden sijasta.

Nyt se varmistui: Palohemuli onkin yksi laakson monista hemuleista.

Hattivattien saari alkoi ainakin suomalaisittain varsin huvittavasti. Siinä oli selkeä Ville Haapasalon matkailuohjelmien tuntu hänen kertoessa Papan matkaa Hattivattien saarelle. Jos olisin tehnyt tätä blogia videoiden kautta, olisin varmasti laittanut jonkun Haapasalon sarjan alkuhöpinät soimaan valealoituksena. Pidin muutenkin jakson alusta hatun laittoon asti, sillä se tuntui hyvin luonnolliselta, että Pappa pyrki olemaan yksi hattivateista saadakseen selvitettyä heidän salaisuutensa.

Seikkailu hattivattien luona oli poikkeava jakso, että siinä oli jännitystä. Ei kuitenkaan ihan kauhuun asti, vaikka salaman väläyttämät hattivatit olisivat voineet toimia mainiona elävinä kuoleina yön pimeydessä. Huumori oli edeltävään jaksoon nähden laadukkaampaa.

"You’re as repulsive as a monkey in a negligee."

Hattivattien ulkonäkö ja olemus oli tässä adaptaatiossa todella söpö. Niiden puolipäätön harhailu ympäriinsä täydensi heidän mystisyyttään vähän pitemmälle kuin Muumilaakson tarinoissa, missä niiden liikkumisessa oli selkeä päätöksenomaisuus. Vertailuna vielä kahden sarjan välillä, nämä hattivatit olivat paljon eläväisemmän näköisiä sekä niiden sähköisyys oli paljon paremmin esillä vanhempaan sarjaan nähden. Kihlattuni oli varsin ihastunut heidän pienten sähköiskujen nokkosvertaukseen, kuten myös moneen muuhunkin suoraan kirjoista otetuista dialogiviittauksista.

Itse todellakin pidin näistä jaksoista enemmän Hattivattien saaresta, mutta toisaalta olin suhteellisesti mieltynyt Kultaisen hännän lopetukseen, miten teatterista "päästiin eroon" tässä sarjassa. Pikku Myyn pikku vahinko toisen jakson lopussa oli mielekäs pieni takaisku hänellekin. Tällaiset vedot tekijätiimiltä tekee Myynkin olemaan inhimillisempi kuin vanhassa sarjassa.

"Kiitoksia herra Muumi, että pelastit kylämme."
"Älkää minua kiittäkö. Kiittäkää kuun vetovoimaa."