torstai 9. toukokuuta 2019

Muumilaakso: Muumimamman apulainen & Kummitustarina

"Se laitetaan minne?!"
Muumipeikko-sarjakuvien ehdoton suosikkini on Kuvitteluleikki. Se on hullunkurinen tarina, jossa me pääsemme tutustumaan miten ihanalla tavalla muumit ovat piittaamattomia siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Lisäksi tarinaa koristaa Miskan kehitystarina heikkohermoisesta panikoijasta muumien kaltaiseksi elämän nautiskelijaksi. Sivujuonina tarinassa rikastavat Miskan Surku-koiran ystävän etsintä sekä Vilijonkan mysteerinen katoaminen. Tarina on monivivahteinen ja hauska alusta loppuun.

Olenkin tämänkertaiseen Muumilaaksoon enemmän kuin iloinen. Vilijonkan talo on Muumilaakson tarinoihin verrattuna todellinen hienostotalo, jonkalaisessa Vilijonkan kaltaisen kermapyllyisen siivoushullun nimenomaan juuri odottaisikin asustelevan. Toiveet Vilijonkka joka uskoi onnetomuuksiin -tarinan adaptaatiosta jäävät kyllä kutkuttelemaan mieleni sopukoissa.

Voi Nuuskamuikkunen, koskakohan Muumi lukee kirjeesi...?
Jakso olikin varsin uskollinen alkuperäislähteelleen, jättäen edellä mainitut asiat sekä Miskan isosiskon Mabelin, joka on Vilijonkan kotiapulainen. Miskaa odotettiin tarinan edetessä kuin Jarmo Kosken ääniroolia, ja kun hän ilmestyi niin se oli kyllä mahtava tilaisuus. Toisaalta Miskan sukupuolenvaihdos oli ihmeteltävä ratkaisu, mutta ei se killuttimien vaihto haitannut tätä hahmoa lainkaan. Täysin samanlainenhan toi oli. Onhan Miska toisaalta miehen nimi.

Sinällään alkaa huolettaa sarjan loppuminen. Jaksoja on enää kolme jäljellä ja vaikka syksy onkin jo käsillä, jää talvi pelottavan pieneen osaan, varsinkin jos se on vain yhden jakson pituinen.  Olenkin nyt pysytellyt yhtä hyvässä spoilauskuplassa kuin Game of Thronesin kanssa, jota en ole seurannutkaan 4.tuotantokauden jälkeen lainkaan.

Toisaalta aloin kaipaamaan Vilijonkan lehmää. Siitä oli sarjakuvissa saatu väänettyä muutama varsin hauska vitsi.
"Tällä kertaa murhaankin rouva Viljonkan pikku pommillani!"
Ja taas kierähti viikko ilman, että sain edellistä jaksoa julkaistua. Tai no, olihan tuo teksti saatu kirjattua hyvissä ajoin, mutta tuntui jotenkin hölmöltä ruveta julkaisemaan kahta jaksoa peräjälkeen, ja valitettavasti tästä kahden jakson julkaisutahdista on tullut tietyn tason vakio.

Mutta Kummitustarina on tavallaan uusiokertomus sarjakuvaversiosta kirjasta Muumipappa ja meri, missä muumiperhe matkaa majakalle, mutta sarjakuva on kirjan kerrontaa kepeämpi. Sarjakuvassa Muumipeikko pelkäsi saaren aavetta, joka taas vastaavasti oli ihastunut siitä, että joku viimeinkin pelkäsi häntä. Muistikuvani tässä vaiheessa menee mutaiseksi, mutta sen ainakin muistan, että Tuutikista tuli kummitukselle kummittelun opettaja.

"Pidä varasi ison vihreän lohikäärmeen vuoksi,
 joka istuu ovellasi. Se syö pikku poikia ja sylikoirien häntiä
ja isoja, lihavia etanoita. Ole varuillasi. Pidä huolta."
Muumilaaksossa Muumipeikko oli sarjakuvan mukainen arkajalka, mutta olen varsin mielistynyt siitä, miten hän kasvoi arkuudestaan ulos tässä jaksossa. Muumi sai selkeän kasvupyrähdyksen, joten itse nyt odotankin rohkeampaa Muumipeikkoa näiden kahden viimeisen jakson ajan. Hän saa toki olla hetken inhossa, mutta sitten ottaa härkää sarvista ja joko onnistuu tai epäonnistuu, riippuen kuinka iso mekaaninen sonni onkaan edessä.

Niiskuneiti sai kiintoisaa taustaa itselleen: minne hän menee toisinaan yöpymään? Onko meillä Niiskukin asustelemassa jossain päin Muumilaaksoa? Tässä olisikin mielenkiintoinen lisä Muumilaakson hahmokaartiin, sillä Niisku on jokaisessa adaptaatiossaan eri näköinen. Kirjoissa hän oli täysi kopio Muumista ja sarjakuvassa hänellä oli päällään pusero. Marionettinukkena hänellä oli Nikke Knakkertonin kaltainen hattu (ehkä, kuvalaatu on huono), 70-luvun molemmissa animeissa hänellä oli naurettava blondiprinssikiharat ja Tanoshii Mumin Ikka Niiskunhan me tiedämme.

"Pois häipyös on veres kylmä. Oon sankar' suuri!"
Sinällään kommentoin Kummituksen ääninäyttelyä, että olin yllättynyt suomenkielisessä roolissa olleen Ali Jahangirin äänestä. Olen tottunut hänen stand-up -tyyliinsä, missä hänellä on varsin rääkyvä tapa viihdyttää yleisöä, joten rauhallisen kiltti ja hento ääni yllätti kovasti nähdessäni hänen nimensä lopputeksteissä. Ruotsinkielisenä Kummituksena huhuili André Wickström, jonka äänessä oli hyvin hienotunteinen kömpelyksen sävy. Molemmat kyllä veivät roolinsa kunnialla loppuun asti.

Kummitustarina oli hellyttävä jakso, jossa näimme varsin hyvälaatuisen ystävyys-on-tärkein -tarinan. Revontulet pistääkin jo toivomaan, että muumit heittäytyisivät talviunille. Huomaa, että olen talvi-ihmisiä, kun niin kovasti jaksan hokea talvesta, vaikka se takatalvi justiinsa tulikin vähän turhankin odottamattoman voimakkaana.

Kun kaverit saivat tietää, että näin
Haamujengin vasta kaksi vuotta sitten.
Lähettänyt klo

6 kommenttia :

  1. Miro Fortan11. toukokuuta 2019 klo 2.37

    Täytyy myöntää että olin itsekin yllättynyt Miskan sukupuolen vaihdosta. Onko tätä tapahtunut koskaan enneen missään Muumi-adaptaatiossa? En tiedä oliko Titi-uun tarkoitus olla tyttö missään vaiheessa.

    Kummitustarina oli aika kunnollinen jakso, mutta myös vähän mitäänsanomaton omasta mielestäni, ja miten ihmeessä heti tunnistin tuon Glen Or Glenda-viittauksen???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humppa12. toukokuuta 2019 klo 11.22

      No Mörköhän tavallaan on ollut "miespuolinen" koska Tapio Hämäläisen ääniroolitus toi aika miesmäisen kuvan hänelle. Japanin kielisestä dialogista on itselle tullut toki kuva että Tiuhti ja Viuhti ovat heteropariskunta. Kumpi on kumpi on nyt sitten tappelu kolmannelle päivälle.

      Mutta se on se sivistys joka tuo referenssitunnistukset :D

      Poista
  2. Anonyymi31. toukokuuta 2019 klo 1.57

    Itse olin sitä mieltä, että tuo kotiapulaisjakso osasi olla kohtalaisen hauska, mutta itselläni tökki tuo Miskan sukupuolenvaihdos. Ei siinä, etteikö Jarmo Koski olisi loistava ääninäyttelijä. Itsellänikin Kuvitteluleikki oli yksi ehdottomista suosikeistani Muumi-sarjakuvissa. Jotenkin koen ristiriitaisia tunteita tämän sarjan suhteen. Sen voisi kiteyttää seuraavalla tavalla:
    Jos tämä ei olisi Muumi-sarja, pitäisin tästä ihan älyttömästi. Ja tuon äskeisen voi tulkita helposti väärin. Pidän Muumeista, mutta tätä sarjaa katsoessa tulee väkisinkin verrattua sitä vanhoihin Muumeihin. Muumi-sarjakuvat ovat loistavia ja oli virkistävää nähdä Muumi-sarjakuvien tyyliin tehty sarja, mutta jotenkin itse en ole löytänyt tästä sarjasta oikein Muumien tunnelmaa. Ehkä se johtuu grafiikoista, ehkä englanninkielisestä musiikista, ehkä se on vain oma mielikuvani, mutta jokin tuntuu puuttuvan. Ehkä se on siinä,että kaikkien Muumi-sarjakuvien tai kirjojenkaan hauskoja juttuja ei saada enää mihinkään televisiosarjaan (kirjojen Muumipapan tupakkaviljelmä, reps:'D). Odotin tätä sarjaa uteliaisuudella ja halusin antaa sille tilaisuuden, mutta... se ei vain oikein täyttänyt odotuksiani. En kuulu tämän sarjojen ystäviin, mutta ymmärrän, miksi ihmiset pitävät tästä. Kuitenkin minua suututtaa joidenkin lehtien artikkelit siitä, kuinka 90-luvun nuoret haluavat omia Muumit. Olen 2000-luvilla syntynyt, mutta tämä uusi sarja ei siltikään napannut. Aluksi puhuttiin, että tämä uusi sarha noudattaisi enemmän kirjojen juonta, mutta se ei oikein toteutunut. Mutta en kuitenkaan ole sitä mieltä, että "kenenkään ei saisi pitää tästä sarjasta". Tämä on vain oma kokemukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi7. elokuuta 2019 klo 2.34

      Kiitos tästä kirjoituksesta! Sanallistit erinomaisesti omat näkemykseni sarjasta.

      Haluaisin lisätä, etten sarjan katsomisen aikana oikein koskaan tottunut sen tempoon. Vaikka rauhallisiakin jaksoja oli, niin kaiken aikaa oli ilmassa enemmän tai vähemmän "kiireen tuntu" ja pelko "tämänkin jakson päättymisestä". Vertailun kohteeksi otan tässä kontekstissa Myyrän, jota olen katsonut pikkulapsen kanssa muutama jakso kerrallaan viime aikoina. Vaikka sen jaksot ovat lyhyimmillään viiden minuutin luokkaa, animaatio hengittää aivan eri tavalla, kun leikkauksia ja eri kuvakulmia ei tykitetä pahimmillaan musiikkivideoiden kaltaisella intensiteetillä. Kun tätä ei tapahdu, ehtii paremmin keskittyä juonen ohella mm. hahmoihin, taustaan ja musiikkiin. Tällä tavoin ainakin itse koen aivan toisella pääseväni sisään sarjaan: päähenkilön tunteisiin samaistuu ja kautta kokee jakson tapahtumat aivan toisella intensiteetillä. Muumilaakson tarinoiden (alkuperäisen, japanilaisen jaottelun) "1. tuotantokaudella" tämä tasapaino oli saatu aikaiseksi. Tietenkin nostalgia tekee tehtävänsä, mutta tuskin olen ainoa, joka on aina itkenyt vuolaasti sekä Nuuskamuikkusen lähdölle että jostakin syystä myös pikku-Muumipeikolle (Tuoli-jakso), Muumipapan ja mamman ensitapaamiselle ja nykyisin ylipäätään itkevälle Muumipeikolle. Paljon saa aikaiseksi myös rauhalliset siirtymät ja "kuvat ilman päähenkilöitä", joille on animaatiopuolella oma terminsä, ja joita ainakin vanhempi Miyazaki-san pitää elintärkeänä niin ikään rytmiikalle. Tällaisia taustakuvamateriaalia-tyylisiä kuvia ei valitettavasti länsimaalaisessa animaatioskenessä enää paljoa käytetä.

      Huomioitavaa em. kuitenkin on Muumilaakson tarinoiden ylivoimainen musiikki. Ensimmäisestä Muumilaakson jaksosta alkaen oli itselleni selvää, etten tule pitämään sen taustamusiikista alkutunnaria enempää. Olen kai maininnut jossakin päin nettiä tästä aiemminkin, mutta mielestäni mihinkään Muumilaakso-versiointiin ei sovi musiikki, jonka tyylistä voi odottaa kuulevan Radio Novalta ja uusimpien länsimaalaisten animaatioelokuvien ääniraidoilta. Pierre Kartnerin sävellykset ovat sopineet mielestäni erittäin hyvin muumeihin, jopa se hänen euroviisunsa 2000-luvulta olisi sopinut tyyliltään paremmin kuin 99% Muumilaakson ääniraidalla kuultavista lauletuista kappaleita. En tosin osaa sanoa, olisiko suomeksi laulettu kappale yhtään pelastanut tilannetta. Pelkään pahoin, ettei, kun kerta mainekkaampien muusikoiden tuotokset itsessään eivät saaneet minua lämpenemään - ja näin toteaa suuri ääniraitojen- ja pelimusiikin ystävä, joka kuuntelee mielellään musiikkia, josta ei ole välttämättä ole mitään muuta kokemusikkunaa kuin kuunteleminen.

      Pakko vielä sanoa sanoa kiitokseni tuosta viimeisimmästä huomiostasi! Ihmettelen suuresti, eikö ne toimittajat pyöri muualla kuin jossain Vauva.fi-palstalla keräämässä materiaalia kolumneihinsa. Okei, somekanavat, mutta silti. Olen lukenut erinomaisia, kommenttikenttiin kirjoitettuja tekstejä, joissa kritiikki kumpuaa sarjasta itsestään ja sen suhteesta alkuperäismateriaaliin, ei 90-luvun animaatioon. Hukkuuko tällaiset sen muun tulvan alle? Sääli jos ja kun näin käy, mutta sinällään ymmärrettävää: Muumilaakson tarinoita on kuitenkin edelleen se tuote, josta miltei jokaisella on jonkinlainen mielipide, eivätkä Internetin palstat blogeja ja muinaisia foorumeja lukuun ottamatta oikein tahdo kannustaa hyvään argumentointiin. Korjatkaa, jos olen väärässä.

      Poista
  3. Anonyymi12. elokuuta 2019 klo 21.14

    Kiitos, mukava kuulla, että olet sitä mieltä. Ja asiastahan saa olla montaa mieltä, kunhan osaa ilmaista mielipiteensä asiallisesti. Sitähän se tuntuu kuitenkin olevan, että eri internetin keskustelupalstoilla ihmiset tuntuvat keskittyvän vain toistensa haukkumiseen. Osoittaapa sekin hiukan, mitä tasoa ilmaisutaito on.

    Mutta niin, Muumilaaksossa on kyllä potentiaalia. Vaikka itse en pitänyt siitä, joku toinen voi kuitenkin pitää siitä, eikä kenenkään maailman pitäisi siihen kaatua, että ihmisillä on eri näkemyksiä.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi27. lokakuuta 2019 klo 1.57

    Humpalle tällainen toive: Huomasin, että olet arvostellut joitain BRB:n sarjoja. Olisi hienoa, jos tekisit kirjoittaisit arvostelun sellaisista sarjoista kuin Kolme Muskettikoiraa (sarjasta on käsittääkseni kaksi eri suomidubbia, joista toisessa on suorastaan aivosoluja tuhoavan ärsyttävä alkutunnari) tai jatkosarjat Phileas Foggin ja kumppaneiden seikkailuille eli matka maan keskipisteeseen ja Matka kapteeni Nemon kanssa.

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja ( Atom )