Kesäunien aikana käännetään kylkeä

Joo, Jumaltenrannan jälkeen täällä on ollut ylimääräisen hiljaista, eikö olekin? Syitä toki voisi luetella vaikka millaisella mitalla, mutta sanotaan sentään pari ehkä tärkeintä asiaa: koulukiireet ja kirjoittelun vaikeus.

Ensimmäinen on ihan ymmärrettävä, sillä itselläni piti teetätyttää kouluprojektia, jonka halusin toki suorittaa niin hyvin kuin mahdollista. Lopputuloksena oli onneksi paras mahdollinen arvosana. Jee sille.

Toinen syy on oikeastaan naurettava. Toisaalta koulukiireet söivät kirjoittelun tekoa sen verta, että ei jaksanut raapustella mistään. Toki tarkoituksena on ollut tehdä aikaisemmasta neuvostoliittolaisesta muumista animaatiosta, mutta kirjoittelu ei ole sujunut omasta mielestäni niin kuin sen olisi pitänyt. Kirjoitan sen joskus tulevaisuudessa, sen minä lupaan.

Mutta nythän on kesä ja minulla olisi aikaa kirjoitella vaikka ja vallan mitä. Mitä minä oikein tässä kuppailen?

Kesähän on conien aikaa. 9-10.7 on Animecon Jyväskylässä ja olen yhdessä kihlattuni ja oikolukijani Yamatochanin kanssa pitämässä luentoa. Ja mistä tämä luento on? Boken Nikkistäpä tietysti.

Tämä luento tulee olemaan enemmän tietynlainen yhteenveto mistä tässä blogissa olen räyhännyt kyseisestä muumisarjasta. Emme tule avaamaan blogin koko sisältöä, mutta siellä paneudutaan enemmän hahmojen poikkeavuuteen ensimmäiseen tuotantokauteen nähden. Empä spoilaile esityksestä sen enempää, mutta luentoa kalvosulkeisten kera tulee olemaan.

Luento järkätään Alvar salissa kello 11:00 alkaen. Tervetuloa Animeconiin, mikäli jolla kulla teillä lukioista on lippu!

Jumaltenrannan nousu ja tuho

Viimeinen pomotaisto edessä...

Julius Caesar on suunnitellut uuden keinon päihittää voittamattomat gallialaiset. Hänen aikeina on perustaa sen suojaavan metsän tilalle uusi kaupunki, Jumaltenranta, joka olisi lähes yhtä loistelias kuin Rooma, jolloin kylä kuihtuisi ja kyläläisistä tulisi siten Rooman kansalaisia. Työhön määrätty arkkitehti ryhtyy puuhaan, mutta gallialaiset kiusaavat häntä kasvattamalla Akvavitixin taikasiemenillä raivatun metsän takaisin. Joka yö toistuva työ alkaa käydä arkkitehdin hermoihin ja hän uhkailee vahingoittavan orjia, mikäli työ ei tule ajoissa valmiiksi, jolloin gallit vievät orjille taikajuomaa vapauttaakseen heidät. Orjat eivät lähde vapauteen vaan neuvottelevat itselleen paremmat työolot ja ryhtyvät hommiin taikajuoman vaikutuksen alaisina. Gallit joutuvat täten nyörtymään ja Jumaltenrannan ensimmäinen rakennus valmistuu vaivatta. Lopulta paikalle rakennetaan kolme lisää.

Jumaltenrannalle saapuu roomalaisia, yhden ollessa arvonnan voittanut taiteilija (Petiminus?) perheineen, joka joutuu asumaan ensin gallien kylässä byrokratian vuoksi. Roomalaiset alkavat asioimaan kylässä ja sen vuoksi Amarylixin kalojen hinta nousee ja kaikki kyläläiset ryhtyvät myymään "antiikkia" sekä matkamuistoja. Tämä pistää Asterixin, Obelixin, Akvavitixin sekä lopulta Trubadurixin poistumaan kylästä ja yrittämään häätää roomalaisia pois Jumaltenrannasta.

"En tiedä teistä, mutta tämä ei oikein tunnu Armoricalta..."

Lopulta Julius Caesarin käskystä kyläläiset saavat ilmaisen asunnon Jumaltenrannalta ja siihen lankeaa koko kylä Asterixia, Obelixia ja Akvavitixia lukuunottamatta. Roomalaistuneet kyläläiset yrittävät sopeutua uuteen ympäristöönsä samalla kun legioonalaiset yrittävät valloittaa heidän kyläänsä. Legioonalaiset päätyvät lopulta valloitusyritykseen, kun he saavat kaapatuksi ensin tietäjän ja sitten Obelixin. Asterix onnistuu vakuuttamaan legioonalaisten olematta hyökkäämättä kylään uskotellen heille hänen ja paikalle saapuneiden kyläläisten pitävän hallussa taikajuomaa.

Asterix menee vapauttamaan Akvavitixin ja he ryhtyvät yhdessä roomalaistaiteilijan perheen kanssa tekemään taikajuomaa. Kyläläiset onnistuvat ajamaan legioonalaiset takaisin Jumaltenrantaan, mutta legioonalaisten havaittaessa gallien olevan vailla taikajuomaa he vangitsevat heidät. Asterix on malttamaton ja maistaa keskeneräistä taikajuomaa ja ei onnistu saamaan mitään aikaiseksi. Kun peli näyttää olevan menetetty, ilmestyy Obelix maan alta saatuaan syötyä kylläiseksi legioonalaisten pois heitetystä herkkuruuasta. Obelix onnistuu estämään legioonalaisia kaappaamasta taikajuomaa ja laskettuaan sitä ikkunasta gallialaisten suuhun he lopulta antavat roomalaisille köniin ja häätävät roomalaiset ja paikalle saapuneen Caesarin tiehensä. Obelix tuhoaa lopulta rakennukset ja gallit istuttavat paikalle uusia puita ja näin Jumaltenranta unohtuu.

Senilixin vaalikamppanja näyttää toimineen (ks. Caesarin lahja).

Aah... Tämän vuoden isoin urakka (ainakin tämän blogin suhteen) alkaa olla aikalailla finaalissa. Jumaltenrannan nousu ja tuho (2014) on elokuvasarjan ensimmäinen ja ei varmastikaan viimeinen kokonaan tietokoneella animoitu, 3d:llä varustettu elokuva. Aloitan poikkeuksellisesti animointiannin arvostelulla, sillä trailerien ilmestymisen aikoihin olin loppujen lopuksi hyvin skeptinen CGI:n laadusta. Trailerit eivät antaneet aikaa itselleni rauhallisesti keskittyä mitäänsanomattomien vitsiannosten vuoksi.

Mutta kun sain viimein katsoa itse elokuvan, pelkoni animoinnin laadusta kaikkosi kuin metsästysreissulla pelästynyt villisika. Kaikki olivat hyvin uskollisen näköistä Uderzon kädenjäljelle ja omaksi suosikikseni tulikin juuri villisiat, joille voisi suorastaan antaa oman alalajinsa: reneus albertiis. Animointi oli elävää ja nautinnollista katsottavaa tekstuureja myöten ja alan ihmisenä oli kiintoisaa vaihteeksi miettiä animaation toteutuskeinoja. Kuvakulmissa oli paljon yleiskuvia, mikä ainakin on poikkeuksellista muihin Asterix-elokuviin.

Kattokaa kun te on niin töpöö~<3

Tarina ottaa pieniä vapauksia sieltä sun täältä. Suurimmat muutokset ovat ehdottomasti rakennusten lukumäärän kasvu neljään sekä gallialaisten täysinäinen käännytys roomalaisiksi. Tarinan kerronta on toisaalta vähän ontuva, sillä varsinkin Akvavitixin kiinnijääminen tapahtui liian nopeasti ja pakotetun oloisesti.

Tosin tarinan kerronnasta on hitusen vaikeaa kirjoittaa ilman, että mainitsee vitsejä. Täytyy myöntää, että elokuva on yllättävän rohkea näyttämään alastomuutta, mutta se toisaalta pistää eroottiset vitsit hieman liian selkeästi esille, kuten taiteilijan kritisoidessa arkkitehdin mosaiikkipatsaassa olevaa "pienuutta". Meininki menee näissä omasta mielestäni American Pie -tasoiseen hihitysyritykseen ja se enemmän vaivaannuttaa minua Asterix-fanina kuin naurattaa. "Kultaisesta sateesta" olin jo tietoinen eräästä lehtiarvostelusta ja se todellakin oli luokkaa: "Kenestä tämä loppujen lopuksi on hauskaa?"

Ei hätää! Senaattori Prospectus pelastaa tilanteen!

Mutta onneksi muut vitsit toimivat kuin sarjakuvasta ikään. Orjien johtaja kiertelee ja kaartelee esittämiään asioitaan tyylillä ja senaattori Prospectus on oikeasti mahtava hahmo, jolta irtoaa reilusti humoristisia tilanteita hienostuneella asenteellaan. Lisäksi gladiaattoreiden päivitys nykypäivän showpainiin oli varsin nerokkaasti toteutettu.

Toisaalta sitten Julius Caesar on tässä tarinassa heikoilla hangilla. Sarjakuvissa ja muissa animaatioelokuvissa olemme nähneet hänet tyynenä, älykkäänä ja taitavana sotataktikkona, mutta tässä hänestä on tehty Eric Cartman, huono sellainen. Voin toki ymmärtää hänen olevan talous asioissa lapsen kengissä (ks. Obelix&kumpp.), mutta elokuvassa hänen asenne kaikkeen on hyvin kakaramaista ja ei niin hyvän johtajamaista kuin aiemmin. Kyllähän sarjakuvissa Caesar tekee huonoja päätöksiä ja joutuu usein taipumaan, mutta hän ei joudu mihinkään luennolle niistä vaan vetää kaiken arvokkaasti, toisin kuin tässä elokuvassa.

Onko tämä se niin kutsuttu... juoni?

Tässä vaiheessa täytyneet muuttaa omaa argumenttia tuolta aiempaa: tarinankerronta ontuu. Asterix-sarjakuvien suurkuluttajana löydän, jopa tätä kirjoitellessani, koko ajan pieniä, mutta omasta mielestäni vakavia kauneusvirheitä. En rupea kirjaamaan kaikkea, jottei tästä tule samanlaista avautumista kuin viikinkien seurassa.

Suomiduppi oli pääosin onnistunut tapaus. Arttu Wiskari toimi alkuhörähdykseni jälkeen toimivasti Obelixina. Yksi järkyttävän iso miinus tulee kuitenkin yhdestä dialogista. En valitettavasti muista miten se meni, mutta suurinpiirtein näin: "No niin Jani-Petteri, tulehan tänne." Jani-Petteri, jos nimi nyt oli oikein, Asterix-maailmassa? Sanotaan näin tyynesti naama punaisena ja rystyset valkoisena, että jos tämä moka olisi ollut edellisessä elokuvassa, niin tämä ei välttämättä saisi näin paljon huomiota, mutta...  tämä on pyhäinhäväistyksen tasoinen juttu, joten älkää ihmetelkö, jos jossain vaiheessa arvostelua löydätte jonkun maksalaatikkoa muistuttavassa kunnossa, niin olkaa tunteettomia paskiaisia, älkää välittäkö ja jatkakaa lukemistanne. Sääli on nyt sairautta seuraavien rivien ajan.

Animaatiologiikan vuoksi maksalaatikoksi
muussaaminen ei tässä universumissa toimi.

Tämän kirjoitus on ollut loppujen lopuksi haastavaa. Minä tahtoisin kirjoittaa tästä elokuvasta hyvään sävyyn, mutta kaikki minua kiusaavat elementit kohoavat esiin kuin leimuava hirviö, joka ei enää ole sen kärpäsen kokoinen. Jumaltenrannan nousu ja tuho on hieno, tyylikäs, nautinnollinen  ja pitkästä aikaa uskollinen Asterix-elokuva, mutta se toisaalta yrittää vähän liikaakin tunkea asioita juoneen mukaan, tehden siitä ramman. Lisää kömpelyyttä se saa ajottain kehnoista vitseistä. Toki vitseihin ollaan onnistuttu laittamaan hyvinkin toimivia kappaleita, mutta huonot vitsit suorastaan hohtavat kuin rypyt ja karvaiset syylät silkki-ihoisella kaunottarella.

Ehkäpä tämän tunteen antoi minulle eräs hevonpaska, minkä tämä elokuva heitti lapiolla kasvoihini ennen lopputekstejä: Obelix saa KAUHALLISEN taikajuomaa tuhotakseen Jumaltenrannan rakennukset. Joka ikinen Asterixia lukenut tietää, että Obelix ei saa juoda taikajuomaa, koska taikajuoma vaikuttaa häneen pysyvästi ja olisi vaarallista nauttia sitä lisää. Kleopatrassa toki hän sai kolme tippaa, mutta itse uskon niiden olleen jotakin aivan muuta kuin sitä itseään, toimien vain psykologisena keinona Obelixille, joka murjotteli pyramidin ja hiidenkiven välisiä suhteellisuuksia. Obelixin kaleerissa me viimein näimme, mitä lopulta tapahtui Obelixin nautittuaan ylimääräistä taikajuomaa. Elokuvan teko on niin lapsen päästä otettu, että ihan itkettää.

Jumaltenrannan nousu ja tuho olisi voinut olla parempi elokuva, mutta se kuitenkin on paras Asterix-elokuva mitä 2000-luvulla on tehty. Saa nähdä, mitä tulevaisuudessa tulee olemaan, varsinkin, kun toinen komiikan mestareista lopulta menee pitämään seuraa vanhan ystävänsä kanssa.

Ehkä vähän liian ilkeä kuva, mutta osa elokuvan ratkaisuista
todellakin pistää minut tekemään samoin.

Asterix ja viikingit

Päällikkö Seismograf esittelee vitsiään,
jonka loppuhuipentuma sisältää päättömästi päitä.

Uusia Asterix-sarjakuvia sai odotella Goscinnyn kuoltua melkein kuin kuuta nousevaa. Sama iski lopulta elokuvienkin kohdalla, kun Asterix Amerikassa floppasi, eikä ihme että teki niin. Vasta 2006 ranskalaiset ja tanskalaiset saivat lopulta kasaan uuden Asterix-elokuvan. Kyseessä oli Asterix ja normannien maihinnousu -sarjakuvan pohjalta tehty Asterix ja viikingit.

Viikingeillä ei mene hyvin ryöstöretkillä, sillä kaikki ovat aina kaikonneet heidän tieltään. Tämä suututtaa heidän päällikköä, Olaf Seismografia, joka saa tietää poppamieheltään Pilafilta kaikkien olleen niin peloissaan, että he ovat lentäneet tiehensä. Pelkoa tuntemattomat viikingit innostuvat lentotaidon saannista ja he lähtevät poppamiehen opastuksesta lähelle eräästä kylää, jonka me hyvin tunnemme.

Asterix ja Obelix saavat päälliköltä käskyn tehdä hänen veljenpojasta, Poppixista, miehen. He yrittävät, mutta Parisiumissa varttunut poika ei ota oppiakseen asioita, sillä kumppanusten koulutusmetodit eivät oikein toimi. Havaittuaan viikingit ja koulutuksensa epäonnistunessa Poppix päättää lähteä pois, mutta Obelix kerkeää antaa hänelle matkamuistoksi hiidenkiven, joka metsässä murtaa kärryjen akselin. Vajaaälyinen poppamiehen poika Olaf äkkää ja kaappaa Poppixin mukaansa, sillä hän oli salaa kuunnellessaan saanut selville Poppixin olevan "pelon mestari". Asterix ja Obelix löytävät metsäretkellään kärryt ja seurattuaan jälkiä he löytävät rannalta vain leirin jämät.

Viikingit eivät käytä rakseja kartoissaan.

Kumppanukset lähtevät kohti pohjoista veneellä etsimään Poppixia, joka kuitenkin on päässyt yhteisymmärrykseen viikinkien kanssa. Pohjolassa hän haukkuu molemmat lyttyyn ja Obelix ottaa siitä eniten nokkiinsa. Yhteisymmärrys viikinkien kanssa on kuitenkin lyhytaikainen ja paikalliset heittävät Poppixin kallion kielekkeeltä testatakseen hänen lentotaitonsa. Kieroileva poppamies kuitenkin asetti sumussa Poppixin vyötärölle köyden, jotta tämä muka lentäisi ja saisi siten poikansa Olafin lopulta naimaan Seismografin tyttären Abban. Poppix jätetään oman onnensa nojaan, mutta pääsee pois pälkähästä ja lähtee pyytämään pääsankareita apuun pelastamaan tyttö. Kaksikko on kuitenkin lähdössä pois ja he ottavat Poppixin mukaan. Kaverukset kuitenkin riitautuvat, jonka aikana Poppix saa otettua Asterixin leilin ja lähtee takaisin maihin häiden estoon Asterix ja Obelix perässään. Seuraa lopputaisto, jossa Olaf lopulta lyödään ja Poppix menee Abban kanssa naimisiin gallien kylässä. Häävieraiksi tulleet viikingit saavat viimein oppia pelon Trubadurixin laulutaidoista ja he lopulta pelkäävätkin sen jälkeen ihan kaikkea.

Tähti toiveen toteuttaa...

Sen haluan sanoa ensimmäiseksi, että Asterix ja normannien maihinnousu on omilla TOP-listoillani hyvinkin korkealla sijalla parhaimmissa Asterix-tarinoissa. Uderzon piirtojälki on monivivahteista kuvakulmien suhteen ja Goscinnyn kynä on loihtinut erittäin käänteikkään juonen sekä dialogin, joka ei näytä kärsineen lainkaan suomennoksessakaan. Suomenkielinen nimikin on hauska ja normannien nimetkin toimivat täydellisesti. Ei ole mikään kakkoslaadun Asterix tässä kyseessä!

Otan nyt poikkeuksellisesti tähän esille DVD:n kannessa olevat mainostekstit:

"Laatuanimaation paluu. Asterixin ja Obelixin seikkailu on kaunista katseltavaa ja se kunnioittaa alkuperäistä sarjakuvaa"
T.Jerrman, PRESSO 

"Kaikkien aikojen paras Asterix-filkka"
H. Närhi, CITY **** 

****½ J.L. Savolainen SMACKTHEJACK.NET

Pitäkää nämä mielessänne.

WAAAGH!

Kinematografista esitetty Asterix ja viikingit alkaa hyvin. Näemme jo kuinka siistiä ja puhtaan näköistä on tämän elokuvan piirtojälki sekä taustatkin ovat hyvinkin tyylikkäitä ja värikkäitä. Toki Seismografin dialogi olisi saanut olla parempi ja sarjakuvaan nähden norman...siis viikinkien pelon etsintäjulistus on vähän pliisumpi.

Gallien kylässä on juuri sellainen vastaanotto kuin voi vain hymyssä suin odottaa: täydessä höyryssä kulkeva tappelu. Sen aikana Aladobix saapuu paikalle tuoden uutisen veljenpojastaan ja hommathan sujuukin suurinpiirtein kuin sarjakuvassa. Kylläpä animaatio on ihana.

Ja sitten saapuu Poppix.

Ja pilkkaajat nuo
en kaunaa mä kanna
ne pihisköön vaan
kun on minulla manna
ja naiset ne suo, jo pyytävät "anna"

Jos minulla olisi mikrofoni, minä pudottaisin sen. En sen takia, että se olisi siistiä ja niin pahaperseistä, että jonnetkin jopa tykkäisivät, vaan ihan sen takia, että minua ei enää kiinnosta.

Asterix ja viikingit on näitä elokuvia, jotka ovat alussa lähes tulkoon loistavia, mutta sitten se saa maanjäristysmittariin sellaiset viisarin heilutukset, että paras on vain luovuttaa sortuvat pahvilaatikkolinnakkeet taakseen ja ratsastaa karkuun kirahvin selässä, ennen kuin päähän mäjähtää komea 'PAF!'

Elokuva on ulkonäöltään todella silmiä hivelevän tyylikäs ja hieno, mutta tarinankerronnassa se toteuttaa katastrofinäkymää, jonka voisi vain kuvailla pöydältä putoavalla viinalasipullolla. Poikaviikarin kasvatustarinasta ollaan tehty sieluton ja typerä teinirakkaustarina, jossa rypee turhia uusia sivuhahmoja ja vieraannuttaa nykyaikaisuudellaan koko elokuvan sarjakuvasta.

Poppix tutustuessaan elokuvan ohjaajaan
sen jälkeen, kun hän tapasi Asterix-fanit...

Korean kakun palaneen pohjan päämauste on itse Poppix. On toki odotettavaa, että hahmoa nykyaikaistetaan, mutta tämä menee niin nykyaikaiseksi, että se on jo nähnyt viimeisen käyttöpäivämääränsä ja homehtunut. Pasifistinen ja vegaani Poppix ei ole mitenkään cool, toisin kuin sarjakuvassa hän oli omahyväinen kovis, jolla ei ollut loppujen lopuksi rohkeutta nimeksikään. En tiedä minkä lainsäädännön pykälän mukaan nykyajan pitää olla elokuvissa kliseisesti sellaista, että kaikki selkeästi muinaisajan konservatiivit ottavat sen, varsinkin biletyksen, avosylin vastaan.

Lisäksi Poppix ei ole niinkään viihdyttävä tapaus. Varsinkaan viikinkien seurassa. Olin peräti tyrmistynyt, että sarjakuvan parasta kohtaa ei oltu säästetty elokuvaan: Poppix on raahattu rantaan ja hänet virvoitetaan vedellä. Sammakkoperspektiivistä näemme uhkaavan puolikaaren pelottomia ja suurikokoisia sotureita. Poppixin ollessa kalmankalpea, hurja ja valtava päällikkö Seismograf astelee kohti edelleen sammakkoperspektiivissä, kumartuu täyttäen koko kuvan ja käskee tuimalla ilmeellä sormella osoittaen: "Pelota meitä."

Edes tämän kohtauksen olemassaolo elokuvassa olisi edes jotain sääliä saanut, mutta ei. Pitää vetää bileitä ja olla pitäämässä "hauskaa" 25/8. Ai niin, sekä vetää ärsyttävää hempeilyä liian selkeällä parituksella, joka on niin väkisin väännetty torttu, että suolistoakin on tullut mukaan metrikaupalla. Kenen idea edes oli oikeasti lisätä Asterixiin, joka tunnetaan hyvinkin miespainotteisesta hahmokatraasta ja tarinapainotuksesta, romantiikkaa?

Poppix: "I'll hound you night and day."
Seismograf: "Then be a good dog. Sit, stay!"

Uudet sivuhahmot ovat tässä tarinassa kyllä erittäin turhia tapauksia. Ainoastaan olisin hyväksynyt Seismografin vaimon Ikean tästä nykyisestä katraasta, mutta poppamies Pilaf, hänen poikansa Olaf sekä Seismografin tytär Abba ovat kaikki kolme täysin merkityksettömiä tapauksia, joille on valitettavasti annettu liian iso rooli. Pilaf ja Olaf eivät ole koomisesta asemastaan huolimatta lainkaan hauskoja ja Olafin vähä-älyisyys ei ole mitenkään nokkelaa millään tasolla. Pilaf on toisaalta pelastettu ilmekkyydellään, mutta siitä puuttuu se oikea ajoitus tuodakseen komiikkaa.

Vitsien suhteen elokuva hoipertelee kuin humalainen kävelytiellä. Joskus on hyvinkin tehty juttu, kuten häämarssin melankoninen sävel torvilla, mutta joskus on tehty epätoivoinen juttu, kuten viikinkien nauraessa gallialaisille nimille. Vitsien laatu verrattuna sarjakuvan tasoon on kohdistettu todella pieleen, vaatien korjautuakseen monen monta naksahdusta.

Kuinkakohan moni muistaa Havenly Swordin?
Ilmestyi vuosi tämän elokuvan jälkeen.

Suurin vääryys uusissa hahmoissa lankeaa Abba Seismografintyttärelle. Vaikka hän yrittää olla vahva, urhea ja ronski naishahmo, mikä on hyvä juttu, hän ei kuitenkaan toimi, vaan ulisee, vinkuu ja läpsyttelee, mikä on taas paha juttu. Pahaa juttua pahentaa entisestään se, että näemme Abban olevan hyvinkin akrobaattinen pimu, joten kilpineidon toimi olisi kyllä jo ansaittu tuollaisella temppuilulla. Selitykseksi retkelle pääsemättömyydestä annetaan turhan kliseinen "huora keittiöön" -asenne, mikä ei todellakaan ole kovin viikinkimäistä loppujen lopuksi, kun tiedossa on, etteivät pelkästään viikinkimiehet menneet ryöstöretkille. Jotta tilanne olisi ollut edes paremmansuuntainen, niin Seismografin olisi vain pitänyt sanoa Abban olevan vielä liian nuori moisiin retkiin.

Abba muistutti mieleeni sitten sen, että tämähän tuli katsottua suomeksi! Tämä ei tule viemään paljoa tilaa, sillä suomiduppi on sillä valitettavalla aikakaudella tehty, jolloin suomiduppi oli äärimmäistä kuraa. Paula Vesala (PMMP:n toinen osapuoli) vetää kauheaa roolia Abbana ja on oikeastaan ihme, että hän laulajana näyttelee noin huonosti. Toki tämä on ainoa Vesalan äänirooli, jonka olen kuullut, joten en osaa sanoa hänen näyttelytyöstään paljoa. Muut roolit ovat parhaimmillaan tyydyttäviä ja itseäni henkilökohtaisesti ärsyttää joka paikassa olevan Pasi Ruohosen (tarvitseeko tähän edes laittaa mitään, kun jätkä on oikeasti vittu ihan joka paikassa?) rooli Olafina. Hänen ääni ei ole tarpeeksi vähä-älyinen rooliinsa, vaikka hän saakin sen sopivan matalaksi.

"Voi ei! Ei broileripataa!"

Palataan elokuvan tarinaan. Kuten on jo varmasti käynyt ilmi, tämä tarina ei todellakaan noudata alkuperäistarinaansa. Sarjakuvassa oltiin koko ajan Galliassa ja viikingit eivät liikkuneet ranta-alueelta oikein mihinkään. Toki taiteellinen anti olisi varmasti jäänyt vähemmän hienoksi, mutta mieluummin vähennettäisiin ulkokuoren koreutta kuin sisällön täyttävyyttä. Tarinan kylkeen on tungettu nykyäänkin liian monessa elokuvassa ärsyttävä musiikkikollaasi, missä taustalla soi jokin hittibiisi ja hahmojen kuntoilu/urakka kehittyy sen mukana. Olen onneksi unohtanut mikä kappale oli tässä kyseessä. Lisäksi tarina kulkee liiankin teini-ikäisten raiteilla, että pitkäaikaisen Asterix-fanin uskosta katoaa se kaikki hohto viimeistään Poppixin ja Abban suudellessa toisiaan.

Anteeksi, ei hohto vielä katoa tuossa kohdassa. Se hohto katoaa silloin, kun elokuvan loputtua havaitsee, että Asterix, elokuvan nimikkosankari, on ollut koko elokuvan ajan väärässä! Asterix ei toimi tässä lähes lainkaan sankarina Pohjantähden etsintää lukuunottamatta. Obelix on tosin yllättäen saanut enemmän jalansijaa, ollessa Poppixille se "isähahmo" ja muistelisin hänellä olleen peräti enemmän dialogeja kuin pienellä antisankarillamme. Obelix toki oli sarjakuvatarinassa se sankari, ottaessaan noin puolessa välissä tarinankerronnan itselleen etsiessään Trubadurixia, mutta tässä hän roikkuu sen verta paljon aikaa Asterixin kanssa, että melkein pitää päätä raaputellen kysyä: "Kuka oikeastaan tässä toimii sankarina?"

Hävetkää Asterix ja Obelix, hävetkää...

Oikeastaan sarjakuvassa ollut punainen lanka katoaa elokuvan aikana. Kuka nyt muistaa tässä vaiheessa, että viikingit lähtivät tutkimusretkelle etsimään heille tuntematonta pelkoa, jotta he oppisivat lentämään? Elokuva tuntuu unohtavan sen tyystin liian monta kertaa, että koko homma tulee toisinaan kuin puskista. Esimerkiksi loppupuolella Trubadurix alkaa vain laulamaan ja viikingit lähtevät sitten lipettiin. Sarjakuvassa he ensin kärsivät huonosta musiikista, jonka aikana he kokivat tämän oudon tunteen ja heidän piti selittää se galleille, ennen kuin he tajusivat mistä oli kyse. He peräti olivat innoissaan löydöstään, mutta gallien kieltäytyessään heidän lahjasta (heidät olisi tapettu ja he olisivat päässeet Odinin luokse nauttimaan suurinta herkkua maailmassa: kermaa kermakastikkeessa), he hyökkäävät heidän kimppuun, kunnes he yhtäkkiä eivät enää halua jatkaa tappelua ja lopulta he hyppäävät peloissaan kalliolta yrittäessään lentää tiehensä Trubadurixin laulun säestämänä.

Lopulta päästäänkin sitten ihmettelemään näitä "mainostekstejä" joita on präntätty tämän elokuvan DVD-kansiin. Oikeasti olen todella ihmeissäni, miten tämä elokuva on voinut oikeasti olla näiden henkilöiden mielestä tajunnan räjäyttävän hyvä? T.Jerrmanin sitaatti on näistä ehkä se vähiten räikeä, sillä elokuva on oikeasti hyvännäköinen. Mutta uskon, että kyseinen henkilö varmasti on vain satunnaisesti lukenut Asterixeja, joten hänen argumentti uskollisuudesta on vain tietoisuuteen pohjautuva asia, jonka laatu nykypäivän someihmisellä vaihtelee yhtä paljon kuin 1800-luvun muskettien tarkkuus.

Mutta nämä kaksi seuraavaa ovat pahempia. Uskon näiden arvosanojen tulleen vertailuista näihin oikeiden näyttelijöiden Asterixeihin, joita oli tämän elokuvan ilmestymisen aikoihin kaksi (Asterix ja Obelix vastaan Caesar sekä Asterix ja Obelix: Tehtävä Kleopatra). Olen joskus aikoinani nämä kaksi nähnytkin, ja voin jopa uskoa, että tämä voi olla ehkä HIUKAN parempi kuin nämä kaksi. Valheellista mainontaa, mutta joku voi mussuttaa mielipiteiden merkityksettömyydestä, mutta minä olen tämän blogin suurin auktoriteettinen, silmänsä viisaudelle uhrannut, sudelle käden syöttänyt ja salamia vasaroiva herra iso herra ja sanon, että tämä elokuva ei todellakaan ole se paras. Päinvastoin.

Nostakaahan jo malja, sillä arvostelu on lopussa!

Asterix ja viikingit on Asterix-elokuvien musta lammas. Sen kauniin ulkokuoren alla piilee hirveä noita-akka, jolla ei ole mitään kunnioitusta alkuperäislähdettään kohtaan. Se on tehty teinien ehdoilla olematta kuitenkaan lainkaan viihdyttävä tapaus muille ikäryhmille. Täten voin karusti todeta, että Asterix gallialainen peräti löylyttää tämän hampaattomasta ja sieluttomasta ulkonäöstä huolimatta olemalla uskollisempi lähteelleensä 6-0.

Jos olisin yhtään itsetuhoisempi ihminen, niin laittaisin muistokirjoituksekseni lainauksen Olaf Seismografilta:

Nyt antaa soida: Me tapamme kaikki itsemme ja kokoonnumme Odinin juhlaan ja siellä puhutaan muista asioista.

Ei edes kermaa kermakastikkeessa tarjoilla täällä....

Asterix Amerikassa

"En taida olla enää Armoricassa..."

Viiden vuoden kuluttua, tarkkaan ottaen 1994, tuli uusi Asterix-elokuva, joka otti tarinansa Asterix ja suuri merimatka -sarjakuvasta. Vaikka elokuva on tällä kertaa tehty ensimmäistä kertaa muualla kuin Ranskassa, on animaation yleinen ulkonäkö samanlainen kuin kolmessa edellisessä elokuvassa.

Voittamattomat gallialaiset ovat jälleen lyöneet roomalaiset ja Caesar on taas häpäissyt itsensä senaatin edessä. Hän keksii suunnitelman kaapata tietäjä ja hoitaa hänet pois päiviltä heittämällä hänet maailman reunan yli, sillä maahan on littana kuin pannukakku. Kaappaus onnistuu, sillä Akvavitixin piti lähteä kylästä keräämään aineksia taikajuomapadan kaatumisen takia. Asterix ja Obelix toisaalta joutuivat menemään kalaan, sillä tuore kala on yksi tärkeimmistä taikajuoman ainesosista. He lähtevät Akvavitixia kuljettavan roomalaiskaleerin perään, mutta myrsky estää heitä saamasta kaleeria kiinni. Lopulta delffiinin avulla he saavat roomalaiset kiinni, mutta roomalaiset kerkeävät sinkauttaa tietäjän katapultilla reunan yli.

Katsokaa tarkkaan, sillä erikoistehosteisiin meni paljon rahaa.

Gallialaisten saavuttua maailman reunalle heille avautuukin uusi maailma, josta he lopulta löytävät tietäjän alkuperäisasukkaiden joukosta. Obelixin ansiosta heidät hyväksytään joukkoon voittamalla heimon vahvin soturi. Illan juhlinnan aikana poppamies näyttää taitojaan, johon Akvavitix osallistuu mukaan. Hän näyttää taikajuoman salat päällikön tyttärelle, joka oli kastunut poppamiehen "taian" alla. Poppamiehen saatua nokkiinsa hän huumaa gallialaiset napaten tietäjän luolaansa. Obelix otti huumausaineesta todella ison satsin ja hän tuhoaa leirin hallusinaatioiden alaisena, eikä hänestä ole muutenkaan iloa Akvavitixin etsinnöissä. Asterix kuitenkin sattumalta löytää tietäjän ja näytettyään poppamiehelle kaapin paikan he valmistautuvat lähtöön.

Kotona heitä onkin vastassa poltettu kylä. Julius Caesar on vallannut kylän heidän poissaollessaan ja kaapannut kaikki asukkaat paitsi Trubadurixin, joka kertoo sankareille kyläläisten olevan roomalaisten leirissä. Asterix ja Obelix naamioituvat legioonalaisiksi ja vievät taikajuoman kyläläisille, jolloin kyläläiset ovat taas vapaita ja Caesarin voitto menee taas myttyyn.

Rehellisyyden nimissä sanon
tämän olevan paras "hulluja nuo" ilme.

Mitenköhän tämän kaiken sanoisi mahdollisimman hienovaraisesti? Ehkäpä siten, että tämä elokuva on yhtä puusta pudonnut otsoni kuin Hemulitäti-jakso tiedätte-kyllä-mistä-sarjasta. Eli laatu laski kaikilla osa-alueilla edelliseen elokuvaan nähden.

Tarina ottaa aikalailla vapauksia, kuten siirtämällä viikingit kokonaan seuraavaan elokuvaan ja tekemällä roomalaiset syypäiksi gallien oleskeluun Amerikassa. Täytyy toki sanoa, että tietäjän heitto maailman reunalta on hyvä idea paperilla, mutta tämä on jo kolmas kerta elokuvien saralla, kun tietäjä yritetään kaapata ja se alkaa olemaan jo köyhä juonta edistävä tekijä. Sarjakuvissa muistelisin tietäjän kaappauksia olevan saman verran, mutta yhdellä kerralla asialla olivat gootit.

Tarinan kerronta on kuin lapsen päästä peräisin. Henkilöt käyttäytyvät yleensä idioottimaisesti eikä tapahtumissakaan ole järkeä. Esimerkkeinä roomalaiset onnistuvat pysymään merellä gallien edellä britannialaisten soutajien ansiosta (viittaus yliopistojen välisiin soutukisaajiin) ennen myrskyn saapumista ja Caesarin pakenemisen leiriltä tynnyrissä. Itse tarinan pääannissa eli Amerikan mantereellakin tarjonta on pääosin höttöä, jossa ei ole kuin ilmaa täytteenä. Lisätuskaa toivat hippimusikaalipätkä, jossa kierrätettiin samoja animaatiolooppeja turhankin usein sekä iskelmäkappaleen lisäys gallien lähtiessä takaisin kotiin. Ja kyllä, iskelmä toi minulle seikkailuntäytteisen kortisonihoidon jälkeen seuraavan lauseen: "Oikeasti, mitä vittua?"

Oikeasti, mitä vittua?

Elokuva muutenkin tehtiin samasta syystä kuin sen sarjakuvalähde: tähtäämään USAn markkinoille. En tiedä paljonko itse amerikkalaiset olivat tätä projektia säätämässä, mutta tässä elokuvassa vaikuttaa olevan hyvinkin paljon amerikkalaista lepsuilua ja pehmeyttä. En yhtään epäilisi, että kohtauksessa, missä intiaanit hyökkäävät Asterixin kimppuun, me emme näe heidän lyövän häntä, koska joku amerikkalaisista isoista kihoista sanoi, että "ei saa näyttää, kun sankaria lyödään." Typerää ylisuojelua sanon minä.

Intiaanit ovat tässä adaptaatiossa huonommin toteutettuja. Sarjakuvassa he kävivät viittomankieltä, eivätkä mitään "ugh alkeita Watson hau Nixon uliuli " -siansaksaa, joka ei edes ole hauska. Kuitenkin tämä on hienovaraista, eikä itselläni nostattanut mitään rasismikorttia ilmaan. Tosin hauskuudessa intiaanit tuovat yhdessä kohtauksessa oikein räkänaurun: päällikön tytär Atsih. Tämän hahmosuunnittelu on niin naurettava ja typerän eroottinen, että Roomassa näkynyt peniskin (elokuvassa oikeasti näkyy kahden framen ajan kerjäläisen miehuuden sarvi) menettää naurettavuutensa. Hahmon ainoa tehtävä on vain olla fan servicea kalsonkien vilautuksineen ja voin hyvinkin uskoa, että piirtäjät ottivat hänen asentonsa hänen ollessa maassa biisonien jyristäellessä paikalle suoraan erotiikkalehdistä.

"...kun minut paiskattiin maahan, kuulin selkäni takaa
vaativan kuiskauksen: 'Otapa ne housut pois...'"

Olen jotenkin hyvin hämmentynyt siitä, että tämä elokuva kestää peräti puolitoista tuntia! Tähän asti kaikki elokuvat ovat kestäneet juurikin sen tunnin, mutta jotenkin tähän on onnistuttu taikomaan se ylimääräinen puolituntinen päälle. Pituuden lisäys ei ole lainkaan plussaa tässä tapauksessa ja pisti minut katsomaan ihan kelloa, että milloin tämä loppuu. 35 minuutin kohdalla olin peräti uupunut, kun gallit nousivat maihin Amerikan rannikolle.

Pituus toisaalta näyttää tuoneen tylsyyden kera myös lauman pikkuvirheitä, kuten peräti ehkäpä valtavimman juonenreiän, minkä Asterix-elokuvista voi löytää: Miten kylään jäävillä gallialaisilla voi olla taikajuomaa, jos kerran kylässä ei ole tuoretta kalaa ja edellinen juomasatsi ei saanut moista annokseensa? Keitos jäi selkeästi kesken ja uskon, että kukaan galleista ei olisi niinkään urhea kokeillakseen lisätä kalaa siihen, varsinkin kun Amaryllixin kalojen tuoreusarvo on hieman kyseenalainen niiden tullessa suoraan Parisiumista.

Asterix, senkin juoppo.

Lisää juoniaukon syvyyteen tuo pieni, helposti ohimenevä, mutta silti ajankohtaan nähden aivan järkyttävä moka, jonka syytteeseen voisi oikeastaan tuomita englannin duppia vääntäneen ryhmän. Elokuvan loppupuolella, kun kyläläiset ovat juhlimassa, joku naispuolinen hahmo sanoo siellä kysyvästi "Indians?" Tämä on sellainen moka, josta ei voi muuta kuin avautua, varsinkin kun Asterix ja kumppanit olivat Amerikassa hyvinkin epätietoisia näiden ihmisten kansalaisuudesta. Sarjakuvissa asia otettiin hauskasti niin, että he arvuuttelivat heidän kansalaisuuksiaan, tuoden peräti hauskan "Obelix on olevinaan oikeassa" -vitsin. Se että hahmot ovat suoraan tietoisia asioiden faktoista, on todella laiska ratkaisu, josta ei vaan voi päästä yli tyydyttävällä tasolla.

Animaatiojälki on samanlainen kuin kolmessa edellisessä elokuvassa ja se peräti toistaa samoja animaatiopätkiä Suuresta taistelusta sekä Britanniasta. Elokuvassa käytetään ensimmäistä kertaa myös tietokone-animaatiota ja se onneksi näyttää siedettävältä aikaansa nähden. Mutta muu animointi on siedettävää, mikä tosin on vähän sääli varsinkin klippien uudelleenkäytön vuoksi.

Asterix Amerikassa on suorastaan pettymys verrattuna edellisiin elokuviin. Se kuitenkin viihdyttää omalla tavallaan, mutta on selkeästi lapsekkaampi kuin kaikki muut elokuvat. Puolitoista tuntia on liian pitkä kestoaika, mutta toisaalta on hyvä nähdä gallien olevan oikeasti hädässä roomalaisten vuoksi. Hyväksi onneksi se ei ole tylsä ja tunteeton kuin Asterix Gallialainen, mutta tulee olemaan sen reppuselässä.

Ei ollut arpaonnea tällä kertaa, Julle.

Asterix ja suuri taistelu

BATMAAN!

***HUOM! Tämänkertainen merkintä sisältää huomattavasti enemmän spoilereita kuin muut tekstit tavallisesti. Lukijaa on varoitettu. Kettu.***

Dargaud Films ja Gaumont International -yhtiöiden viimeinen Asterix-animaatio vuodelta 1989 alkaa ovelasti aamuhämärästä ja päättyy yön alkuun. Tämä havainto pistää miettimään, että onko tämä jokseenkin harkittukin asia? Näytetään kuinka kohotaan esiin ja lopulta kadotaan taivaanrannan taakse.

Roomalaisille alkaa olemaan liiankin nöyryyttävää se, että kaksi gallia, koira sekä kaksi villisikaa lasketaan ylivoimaksi neljää legioonalaista vastaan. He päättävät kaapata tietäjän, mutta epäonnistuvat, kun Asterix ja Obelix sattuvat paikalle. Obelix heittää roomalaisia hiidenkivellä, joka pistää heidät käpälämäkeen, mutta tietäjä jää kiven alle. Hän menettää iskun vuoksi järkensä ja se tuo suuren huolen kylään. Ukkosmyrskyn aikana kylään saapuu ennustaja Propellix, joka vakuuttaa kylän väen ennustamalla heille auringonpaistetta myrskyn jälkeen sekä tappelun. Asterix ei usko moista ja Obelix suivaantuu Propellixin halusta käyttää Idefixin sisälmyksiä ennustukseen. Ennustuksessa käytetty kala aiheuttaakin tappelun ja myrskyn kaikottua ennustajakin lähtee matkoihinsa kyläläisten jatkaessa tappeluaan. Tappelun tuoksinnasta Asterix saa vedettyä päällikkö Aladobixin pois ja he yrittävät saada tietäjää tekemään taikajuomaa, joka mahdollisesti myös parantaisi hänet. Taikajuomista syntyykin räjähdyksiä, kunnes ne lopulta päättyvät, jolloin gallit päättävät etsiä keitoksen koemaistajaksi roomalaisen.

Se on
Tie elämän~

Metsässä ennustaja onnistuu vakuuttamaan Smirgelinen tuomaan hänelle ennustettavaksi kelpaavaa ruokaa. Päällikön vaimon törmätessä metsässä Asterixiin ja Obelixiin hän keplottaa heidät takaisin kylään, jossa hän onnistuu miehensä avulla saamaan kaksikon pysymään kylässä ja suojelemaan tietäjää, sillä he vastustavat ennustajaa ja voisivat häätää hänet tiehensä. Sana kuitenkin leviää kylässä ennustajasta ja kyläläiset alkavat tuomaan hänelle lahjoja ennustuksia vastaan.

Ensimmäisen taikajuomapadan räjähdysestä johtuen legioonalainen Kaukasus saa padan päälleensä ja päästyään sieltä pois hänet lähetetään vakoilemaan gallialaisia. Saavuttuaan kylään hän paljastuu putoamalla patojen räjähdyksistä syntyneeseen kraateriin ja hän päätyykin tietäjän keitosten koemaistajaksi. Maistelujen jälkeen hän muuttuu höyhenen kevyeksi ja lentää kertomaan raportin sadanpäänmiehelle, joka lähettää partion tutkailemaan kylää. Partio palaa takaisin ennustaja mukanaan ja Propellix ryhtyy ennustamaan sadanpäänmiehelle ylennystä, kunnes hänelle selviää, että roomalaisilla on oikeus pidättää Caesarin määräyksestä kaikki gallialaiset ennustajat. Hän yrittää kertoa olevansa vain huijari, mutta kohtalo ei ole armollinen. Propellix kuitenkin saa sadanpäänmieheltä tehtävän palkkiota vastaan ennustamalla kyläläisille tuhon, sillä he uskovat häneen.

Kruunu vai klaava? Siinäpä pulma.

Vartioituaan tietäjää tovin Asterix lähtee tutkimaan metsää, kun kaikki kyläläiset olivat menneet sinne lahjojen kera ja palanneet sieltä onnellisina. Hän ei löydä metsästä ketään ja paikalle saapunut Smirgeline luulee hänen karkoittaneen ennustajan. Asterixin puolustaessa asiaansa kyläläisille Propellix saapuu takaisin ja ennustaa kylän joutuvan jumalten vihan kohteeksi. Kaikki paitsi Asterix, Obelix ja Akvavitix lähtevät läheiselle saarelle turvaan ja seuraavana päivänä roomalaiset valtaavat aution kylän. Sadanpäänmies lähettää lähetin Caesarille voitosta ja hän on vakuuttunut siitä, että Propellix on oikea ennustaja. Ennustaja yrittää väittää vastaan, mutta yllättäen kylän valtaa saastepilvi, joka pakottaa valloittajat vetäytymään. Saastepilvi onkin vain Akvavitixin yksi hulluista keitoista ja potkaistessaan pataa keitos äityy voimakkaaksi pilvirykelmäksi, mikä pistää Asterixin tajuttomaksi. Obelix keksii idean tietäjän parannukseksi ja häipyy. Tietäjän keitos kuitenkin paljastautuu lääkkeeksi ja hän palautuu takaisin järkiinsä sekä pysyy myös järjissään Obelixin hiidenkivikuurin jälkeen.

Roomalaisten palattua leiriin ennustajaa ei viedä putkaan, sillä sadanpäänmies haluaa pitää ennustajan itsellään päästäkseen keisariksi. Ilo on lyhytaikainen, sillä gallit ovat palanneet ja Akvavitixin todistaessaan Propellixin olevan huijari gallien naiset aloittavat leirin hävityksen yrittäessään saada ennustajaa kiinni. Taistelu lopulta päättyy, kun Obelix osuu hiidenkivellään Propellixiin ja hänestä tulee sen jälkeen yhtä pöpi kuin tietäjä Akvavitix oli.

Kesken taistelun paikalle saapuu prefekti, jonka oli tarkoitus käydä tarkistamassa, pitikö lähetin puhe paikkansa ja nähtyään lopputuloksen taiston päätyttyä hän alentaa sadanpäänmiehen rivimieheksi. Entisen sadanpäänmiehen optio ei enää tottele hänen määräyksiä ja käskee hänet siivoamaan leirin yksin sekä häätää Propellixin siviilinä poistumaan sotilasalueelta. Tilanne on rauhoittunut, joten edelleen höyhenenkevyt legioonalainen Kaukasuskin lähtee pois lentämällä vapaana kuin taivaan lintu ja hänet vielä nähdään gallialaisten juhliessa kuun kajossa.

Kali-ma, Kali-ma~

Huokaus. Oi anteeksi, en vain voi olla tässä huokailematta. Asterix ja suuri taistelu on vain elokuva, jonka lopussa en voi muuta kuin huokaista. Tämä huokaus ei ole sama huokaus mitä olen aiemmin huokailut Boken Nikkin suhteen, vaan se on se juuri täydellisyyden huokaisu. Se pistää minut hyvällä tavalla tuntemaan oloni tyhjäksi. Onnellisen, rauhallisen ja tyydytetyn olon sekä halun katsoa tämän uudestaan.

Voi olla, että nostalgiani tähän on vain vetänyt tämän taideteoksen piloille, että jokainen kategoria ansaitsee ylikorostetusti "anteeksi, vähän spermaa" -meemin. Mutta hyvän olon vuoksi aloitan tämän elokuvan negaatioista, ettei lopussa tulisi sitä pahaa mieltä.

"...ja seuraavaksi katsaus keisari Neron festareille,
missä meillä onkin varsin hilpeä tunnelma...."

Itse elokuvan nimi on vähän harhaanjohtava, mutta sen sitten ymmärtää joten kuten, kun vähän tiedustelee pohjia. Elokuvahan perustuu jälleen kahteen sarjakuvatarinaan: Asterix ja ennustaja sekä Päälliköiden ottelu. Jälkimmäisen tarinakaaviosta on vain otettu Akvavitixin järjen menetys sekä epäonninen legioonalainen Kaukasus. Muuten tarina on kuin suoraan Asterix ja ennustajasta. Tarinan otsikko on suora lainaus Päälliköiden ottelun englanninkielisestä nimestä "Big Fight", mutta otsikon mukaista "taistoa" ei oikeastaan ole, ellei loppupuolen taistelua oteta huomioon. Toisaalta kyseinen taistelu onkin nähtävästi pisin ja monipuolisin, mitä Asterix-elokuvissa on ollut. Elokuvan nimi olisi soveliaammin sopinutkin "Asterix ja ennustaja", mutta jostain syystä piti ottaa englanninkielinen otsikko. Ranskaksi elokuvan nimi on tyyliin "Asterix ja hiidenkiven isku" (Astérix et le Coup du menhir) ja se olisi ollut huomattavasti parempi nimi. Jopa saksalainen "Operaatio Hiidenkivi" (Asterix - Operation Hinkelstein) olisi toiminut!

Yksi negatiivinen asia vielä: tarinan kulku loppupuolella ottaa omasta mielestäni himpun verran liian pitkän askeleen saarelta roomalaisten leiriin. Sarjakuvassa vain miespuoli kylästä oli vakuuttunut saarelta tulon jälkeen ennustajan olevan huijari Akvavitixin demonstraation ansiosta, kun taas naiset olivat edelleen ennustajan puolella. Asterixin ideasta tällä kertaa myös naisetkin saavat taikajuoma-annoksen (mitä he eivät ole sarjakuvissa ennen tätä tarinaa milloinkaan saaneetkaan) ja he menevät porukalla testaamaan Propellixin taidot. Elokuvassa tätä osuutta ei ole ja se jättää hieman turhan avoimeksi saaren ja leirin väliset tapahtumat sekä miksi vain naiset ovat mätkimässä roomalaisia miesten katsoessa tilannetta kentuurion telttapaikalta.

Toisinaan mietin, että onko tällä
 jokin vertauskuvallinen merkitys...

En kestä enää. Tämä elokuva on UPEA! Taustat: aivan mielettömän hienoja! Ne luovat tunnelmaa alusta loppuun täydellisesti! Alussa on kirkasta ja ihanan luonnollista maisemaa, kunnes tietäjän saadessa kiven päällensä tilanne harmaantuu ja synkistyy, kunnes se kulminoituu synkkään ukkosmyrskyyn. Tilanteen rauhoituttua luonnolliset värit palaavat, mutta aina kun tarina vääntyy vakavempaan suuntaan niin sävyt tummenee ja muuttuvat uhkaavaksi.

Pakko kehua myös kerrontaa, varsinkin ukkosmyrskyn aikaan. Ulkopuolella tehdyt tilannekuvat huolestuneen musiikin kera ovat mitä mainiointa tilanteen rauhoitushetkiä Akvavitixin sekoiluista huolimatta sekä uhkakuvan kasvatusta, kun näemme lähestulkoon paholaismaisen hahmon heijastuvan kaksipiikkisen talikon kanssa lammikosta. Tietäjän hulluus on todellakin iso menetys kylälle, sillä jumalia pelkäävät kyläläiset ovat siten puilla paljailla ja se näkyy päällikön taloon kokoontuneella väestömäärällä. Asterix soturina ei ole tarpeeksi vakuuttava rauhoittelija ja Trubadurixin yli-innokas käytös, jos mikäkin, pitää kyläläisten mielestä jumalat vihaisina. Tilanne on kireä, kunnes tuuli aukaisee oven ja sammuttaa hiilikattilan liekit. Oven kalahtaessa pahaenteisesti edes takaisin tunnelma on piinaava tuulen tuodessa lehtiä sisään. Sitten välähtää ukkonen ja jokin suuri ja tumma olento on astumassa hiljaa ovelle. Väki on niin kauhuissaan, että he eivät edes huuda, sillä ovella seisoo oven kokoinen susi. Asterix ei ole kauhuissaan vaan ehdottaa päällikköä kutsumaan vieras sisään, mutta kaikki ovat yllättäen poissa. Vieras astelee hitaasti sauvansa kanssa sisälle hiljaisuudessa ja paljastuukin, että vieras onkin vain laiha mies sudennahka päällään. Päällikkö ilmestyy verhon alta tiedustellen vieraan henkilöllisyyttä ja vieras syvällä äänellään kertoo olevansa myrskyn yllättämä eksynyt vaeltaja ja pyytää sateensuojaa jumalten vihoittelun ajaksi. Tilanne rauhoittuu, kun päällikkö vetää verhon auki ja vieraalle ollaan tarjoamassa villisikaa ja vuohenmaitoa.

Asia alkaa rönsyillä padan keitoksen tavoin.

Oi anteeksi taas. En mahda sille mitään, että tämä on yksi minun suosikkikohtauksistani milloinkaan animaatioiden ja elokuvien maailmassa. Kohtauksen esivalmistelu, sen musiikki, äänimaailma, animaatio... kaikki on täydellistä ja pistää jopa kirjoitushetkelläkin itselleni ihon totaalisesti kananlihalle, että sitä voisi käyttää hiekkapaperina.

Haluan vielä nostattaa tunnelman luonnissa myös loppupuolen kohtauksen, missä Akvavitixin padasta syöksyy Asterixin tyrmäävä savu. Taustojen taivaan valtaa sairaan vihreä sävy sekä huolestunut musiikki antavat tilanteeseen sopivan epätoivoisen tunnelman, kuin mitään ei oikeasti olisi lainkaan tehtävissä. Ei edes silloin kun Obelix lähtee. Akvavitix oikeasti tuntuu tuhonneen lopullisesti kaiken ja hänkin näyttää tuhoutuvan sen mukana, kunnes hänen keitos onkin yllättäen parantanut hänet. Tilanne on huojentunut kun Asterixkin virkoaa ja virkistyy entistä enemmän kun Akvavitix on pitkän taiston jälkeen taas parantunut kunnes MURSK! Voi vittu Obelix!

Tuon savupatsaan animointi... oh...

Nyt lupaan lopettavani kohtausten ylianalysoinnit.

Propellix on tämän elokuvaelämyksen oikea tähti. Hän käy tässä monia vaiheita ja ne kaikki käyvät hyvin nokkelasti käsi kädessä. Alussa voimme olla vakuuttuneita, että hän voi olla ennustaja, mutta varsin pian selkenee hienovaraisesti näyttäen miten hän ei oikeasti ole se mitä on, kunnes lopulta pakon edessä joutuu kertomaan totuuden roomalaisille, niin kukaanpa ei uskokaan häntä! Hän on liian nokkela ihmisille, muttei tarpeeksi päästäkseen tilanteesta ulos. Hän joutuu väkisin taipumaan siihen mitä muut hänestä ajattelevat ja kun hänen epäluonnollinen ennustus toteutuu, hän on menossa hulluuden partaalle sen vuoksi ja lopulta toteaa itselleen olevansa oikea ennustaja, kunnes Akvavitixin testi lopulta todistaa hänet huijariksi. Jostain syystä minä itse pidän tämän elokuvan vedosta pistää Propellix menettämään järkensä hiidenkiven jälkeen. Se tuntuu eräänlaiselta valaistumiselta, kun ei tarvitse olla enää niin nokkela ja huolehtia siitä, että kukaan ei uskoisi hänen olevan normaali ihminen eikä ennustaja.

Propellixia käy kyllä totaalisesti sääliksi tässä.

Animaatio-osasto tekee tyylikästä työtä. Sen anti on hyvin runsasta eri kuvakulmineen, mutta myös vauhdinkin suhteen. Lisäksi animointi osaa leikitellä ovelasti realismilla ja animaatiologiikalla Propellixin suden taljan kanssa. Akvavitixin happoreissut sekä Kaukasuksen maisteluiden sivuvaikutukset ovat hyvinkin vilkkaita ja toiminnantäyteisiä kohtauksia (oma suosikkini on nopeutta kasvattava annos), jotka tasapainottavat yleisesti elokuvan rauhallista menoa. Enkä voi olla kuolaamatta Propellixin esiin astumista edes animoinnin suhteen. Gaargkslkgdlds....

Äänimaailmakin ansaitsee hukkua kultaan. Musiikki toimii tilanteen mukaan kuin oikein maustettu kastike ja jää mieleen soittamaan säveliään. Voin nolostumatta laittaa kämmenet poskilleni ja kertoa katse maahan luotuna hymysuin, että elokuvan tunnusmusiikki on aivan ihana. Itselläni toisinaan on soinut päässä tämän elokuvan musiikit ja ne toisinaan tulivat lapsuuden ajan leikeissä soimaan taustamusiikina päähäni. Varsinkin loppupuolen takaa-ajon torvien toitotukset sekä rumpujen taputtelut.

Näin ensimmäisen puunialaissodan lentäjäsankari suorittaa
huippunopean laskeutumismanööverin largitio cameluksellaan.

Ääniefektit ovat hyvin monivivahteisia ja tietyssä määrin hyvinkin hämäriä. Kuten mikä on gallien kylässä norsumainen aalto, kun Akvavitix on vielä tajuton? Tai mitä ovat ne äänet kun Kaukasus on kutistunut pikkuruiseksi? Nämä kysymykset jäävät toki vastaamatta, mutta ne tuovat tilanteisiin sopivan tunnelman. Norsuääni on jotenkin huolestuneen kuuloinen ja pikkuruisuuden äänimaailma voi olla todellakin hämärä.

Mutta mitä olisivatkaan äänet ilman ääninäyttelytyötä? Asterix-animaatioiden suomenkielinen anti ei ole ollut kovinkaan kummoinen tähän mennessä. Vaan mikä on tämänkertaisen duppityön anti?

"Ihan kamalaa! Kerrotaan pomolle. Kerrotaan."

Sanon sen suoraan: Tämän animaation duppityö on samalla tasolla kuin Aladdin ja Leijonakuningas. Ei! Tämä ei ole aprillipila! Turpaan tulee, jos luulette muuta!

En puhu täällä palturia ja jos puhun, niin kyse on huonoista lähteistä. Mutta Asterix ja suuren taistelun duppi on oikeasti erinomaista työtä. Sanoisin jopa, että rakkaudella tehty. Jokainen ääninäyttelijä on valittu työhön huolella ja uskon, että ne jotka eivät olleet tuolloin lukeneet Asterixeja heidät pistettiin lukemaan ne pakosta. Tässä teoksessa jokainen hahmo kuulostaa omalta persoonaltaan ja kaikki näyttelijät tekevät tässä omasta mielestäni uriensa parhaimmat ääninäyttelytyönsä koskaan. Edellä vedetyn Propellixin ylistys juontuu enimmäkseen juuri Risto Aaltosen (mm. Kulta-Into Pii) tajuttoman ääninäyttelyn ansiosta. Hän vääntää Propellixin roolissa todellakin nupit kaakkoon ollessaan ensin uhkaava yliluonnollinen ihminen ja loppua päin sitten säälittävä alistettu reppana. Mikko Kivinen Obelixin roolissa on sopiva kuin nyrkki silmään ja hahmon ollessa vihainen hänen vihansa näkyy ja kuuluu elävästi. Markku Riikonen (mm. Musta Pekka) kentuuriona antaa todellakin mahtavan kuvan itsekkäästä ja kunnianhimoisesta upseerista, joka ei kaihda keinoja päästäkseen ison pallin ääreen. Aarre Karén (mm. Nalle Puhin Kani) suorittaa Akvavitixina uransa ehkä älyvapaimman roolinsa ja voin vain kuvitella hänen olleen äärimmäisen uupunut roolisuorituksestaan. Matti Pellonpää (mm.Vili Vilperin Potso) Asterixina suoriutuu tästä kaikista suomenkielisistä Asterixeista kaikista parhaiten. Smirgelineä vetänyt Maija-Liisa Peuhu (mm. Ulla Taalasmaa) on kuin ilmetty Smirgeline: koppava, ovela ja lyhytpinnainen päällikön vaimo. Eikä unohdeta Pave Maijasen roolia Trubadurixina, joka vihdoinkin näyttää musikaallisen lahjakkuutensa päähän porautuvalla musikaalilla. "Kun hiidenkivi lensi..."

Saipahan kipaleen tietävät korvamadon.
Enkä kadu pätkääkään.

Englanniksi puhuttu versio on sinälläänkin hauskasti toteutettu, että se periaatteessa pilaa koko elokuvan tunnelman täysin. Tosin englanninkielisiä duppeja on peräti kaksi kappaletta: brittiläinen ja amerikkalainen. Brittiläinen versio on yllättäen harvinaisuus, sillä siitä ei ole koskaan tehty DVD-julkaisua, toisin kuin amerikkalaisesta. Yle on joskus muinaisuudessa näyttänyt amerikkalaisen version ja sekin sattui tulemaan nauhalle, tosin eri videoon kuin suomalainen. Amerikan poikien tekele on juurikin päinvastainen tapaus kuin kotimainen, sillä sen miksaus on täysin surkea eli kaikki vaimeat puheet ja efektit, joita suomenkielisessä dialogissa kuulet, loistavat poissaolollaan. Ääninäyttelykään ei ole mistään kotoisin ja dialogi on pelkkää sanaleikkien heittoa, huonojen sellaisten. Lisäksi sanojen merkityksiä on muunneltu, kuten ennustaja on fortune teller, ei soothsayer.

Mutta suurin vääryys amerikkalaisessa dupissa on kertoja. Kyllä, kertoja. Elokuva, jonka vahvimpia osuuksia on tunnelman luonti ilman dialogia, on yhtä kohtausta lukuun ottamatta uppokyllästetty turhaan kertojaan. Tämä ja huono ääninäyttely tekee omassa tapauksessani englanninkielisen elokuvan katsomisen suoranaiseksi helvetiksi ja en voi edelleenkään ymmärtää, miksi serkkuni halusivat ehdottomasti saada tämän version lainaksi, vaikka jo tuolloin sanoin suomalaisen olevan reilusti parempi.

Aikalaiskuva serkkujeni ja
minun mielipiteestä elokuvan dupeista.

Mutta suomalaisessa versiossa kaikki hyvä päättyy aikanaan. Elokuvan lopetus on varsin sentimentaalinen, kun roomalaisten leiri on raunioina, Propellix on hullu sekä kentuurio yksin siivoaa koko leiriä varsin haikean, mutta tavallaan onnellisen musiikin saattelemana. Lisäpisteitä onnellisuuteen tulee vielä Kaukasuksen irroittaessa itsensä köydestä ja lentäen pilvien yläpuolella hiljaa laulaen pöllönsä kanssa. Tyylikäs kruunaus elokuvan loppuun saadaan vielä näkemällä gallialaisten viettämässä juhlia sekä vielä kertaalleen näemme lentävän Kaukasuksen korvamadon kertauksen soidessa taustalla.

Kuten jo alussa sanoin, tämä elokuva tuo täydellisyyden huokaisun ja halun katsoa se heti uudestaan alusta. Elokuva suoriutuu erittäin kiitettävästi kaikista haasteistaan, mitä nyt tarinankerronta toki loikkii asioita yli loppua kohti. Tällä elokuvalla oli jopa sellainen vaikutus itseeni, että pidin Asterix ja ennustajan sarjakuvaversion kaikkia "muutoksia" täysin turhina ja piirtotapaa peräti surkeana. Kypsempänä lukijana pidän luonnollisesti tästä tarinasta enemmän kuin lapsena ja olen toisaalta sitäkin mieltä, että sarjakuvan dialogista olisi pitänyt kaivaa pari kolme juttua animaatioon mukaan. Esimerkiksi mistä Propellix keksi jumalten vihana toimivan hajun ennustuksen, ja kuinka hauskasti sen kanssa hän joutuu roikkumaan kauluksistaan option epäilyjen vuoksi.

Dargaud Films ja Gaumont International tekivät hienon Asterix-trilogian, jonka joutsenlaulu on todella nautinnollinen ja viihdyttävä paketti, jonka ehdottomaan vahvuuteen kuuluu tunnelman välittyminen katsojaan. Oikeastaan tätä animaatiota voisi luonnehtia unohdetuksi timantiksi.

Toivoisin tietäväni mitä Kaukasus laulaa tässä.
Se tuntuu niin rauhaisalta...

Asterix Britanniassa

"Roomalaisia, miksi aina roomalaisia?"

Ranskalaisten vinoiluanimaatio briteistä olikin ensimmäinen Asterix-animaatio, jonka näin nauhoitetulta ja surisevalta VHS-kasetilta puisesta kaukosäädittömästä putkitelevisiosta laman huippuvuosina. Eihän siitä sen ikäisenä tekstityksistä ja höpinöistä mitään ymmärtänyt, mutta kun sai katsoa animaatiota televisiosta, niin muusta ei tarvinnut välittää. Ellei sitten ollut pahaa ruokaa tulossa tai isommat sisarrukset kiusaamassa.

Hmm... aivan kuin olisin nähnyt tämän jossain...

Julius Caesar on valloittanut koko Ison-Britannian. Kokonaanko? Ehei! Yksi pieni kylä vielä vastustelee Rooman Imperiumia (sekä kaledonialaiset, mutta se on toinen tarina), mutta toisin kuin heimoveljillä Galliassa, heillä ei ole taikajuomaa vastarinnan ylläpitämiseksi. Asterixin serkku Fritax lähtee hakemaan taikajuomaa serkkunsa kylästä ja häntä paluumatkalle lähtevät saattamaan serkkunsa lisäksi Obelix, sillä Fritax ei jaksa yksin kantaa kokonaista taikajuomatynnyriä. Venematkan aikana Britanniaan he törmäävät merirosvoihin, jotka juuri olivat ryöstämässä foinikialaista kauppa-alusta. Foinikialaiset antavat salaperäisiä yrttejä pelastajilleen palkkioksi (pääsivätpähän kehnosta kauppatavarasta halvalla eroon). Soutumatka keskeentyy vielä roomalaiskaleeriin, jonka aikana Obelixin varomattomasta suusta roomalaiset saavat tietää heidän vievän taikajuomaa Britanniaan. Gallialaisten tutustuessa britannialaiseen kulttuuriin he joutuvat samalla välttelemään roomalaispartioita, jotka koittavat kaapata taikajuoman. He piilottavat tynnyrin Londiniumissa majataloon, mutta pahaksi onnekseen kenturio on määrännyt kaikkien majatalojen viinitynnyrit takavarikoitavaksi ja vievät samalla taikajuoman. Roomalaiset koittavat etsiä taikajuomaa maistelemalla, mutta he päihtyvät, kunnes yksi legioonalainen löytää sen ja pieksää kaikki legioonalaistoverinsa gallialaisten tuloon asti.

Gallit ottavat majatalon kaikki tynnyrit mukaan kärryyn ja Obelix kerkiää tulla päihin testatessaan roomalaisten etsintätapaa. Känninen Obelix hyökkää kaupungissa partion kimppuun ja sammuu sen jälkeen. Hyökkäyksen aikana kärryt varastetaan, jolloin Asterix ja Fritax joutuvat viemään Obelixin majataloon ennen kuin voivat etsiä kärryjä takaisin.

Hauskoja faktoja: Kersana kutsuin
merirosvolaivaa "pom pom-laivaksi".

Löydettyään eräältä kauppiaalta viinitynnyrin ja tiedon, mistä hän on sen saanut he palaavat majatalolle, mutta palattuaan takaisin Obelix ja majatalonpitäjä on viety Londiniumin torniin vangeiksi. Tapeltuaan roomalaisten kanssa vankilassa he viimein päätyvät ensin pienen erehdyksen kautta tynnyrivarkaan asuntolaan, josta he myös löytävät Idefixin, joka oli itsenäisesti mennyt etsimään tynnyreitä. Varas antaa myyntilistan heille ja he löytävätkin oikean tynnyrin rugbykentältä, jonka he vievät sieltä kesken pelin roomalaisten takia. He pakenevat jokea pitkin, mutta heitä onkin vastassa roomalaiskaleeri, joka sattuu osumaan heihin katapultilla, tuhoten samalla tynnyrin.

Kolmikko kuitenkin palaa Fritaxin kylään ja Asterix käyttää foinikialaisilta saatuja yrttejä tekemällä heille "taikajuoman" ja he voittavat sen avulla roomalaisten hyökkäyksen. Asterix kertoo taiston jälkeen kylän päällikölle, että se ei ollut oikeaa taikajuomaa ja päällikkö epäilikin sitä, mutta se antoi miehille rohkeutta ja pyysi heitä tuomaan yrttejä lisää. Brittien aloittaessa juhlasuunnitelmat Obelix lähtee lipettiin, koska ruokana olisi keitettyä villisikaa minttukastikkeessa, joten Asterixinkin on lähdettävä Obelixin perässä takaisin kyläänsä, minkä juhlissa Akvavitix kertoo yrtin olleen teetä ja toteaa, että siitä ei koskaan tulisi suosittua. Hulluja nuo englanti... siis britannialaiset.

Kohta se alkaa... nyt valmiina!

Kääk. Jopas tämä synopsis paisui kuin pullataikina. Mutta kiintoisintahan tässä on se, että sarjakuva tehtiinkin alunperin sillä ajatuksella, että siitä jossain vaiheessa tehtäisiin elokuva. Elokuva meneekin varsin uskollisesti sarjakuvaan nähden karsien tiettyjä oksia pois, kuten Beatlesit ja kaksikerroksiset vankkurit. Suurin muutos tähän on Idefixin mukanaolo tarinassa, kun sarjakuvassa se jäi Galliaan viittauksena nykyisen Englannin vesikauhurajoitteesta, joka kielsi ja edelleenkin jossain määrin kieltää lemmikkien maahantuonnin. Henkilökohtaisesti en pidä sarjakuvan ratkaisusta, vaikka perustelu onkin löydettävissä.

Karsinnan jälkeen tarinapuuhun jäljelle jääneet oksat ovat harkittuja tapauksia, sillä eihän meitä esimerkiksi kiinnosta tietää, miten kolmikon etsinnät tynnyrin suhteen menevät ennen rugbykentälle menoa. Animaatiossa taas varkaan antamassa listassa on suoraan rugbyjoukkueen nimi ensimmäisenä. Lisäksi jälleen kerran Idefixin oma sivujuoni tynnyrin etsinnästä on mainio lisäys tarinaan.

Dupin suhteen nyt on onneksi vain ja pelkästään englannin kielinen duppi ja se on todella mainiosti tehty. Britit puhuvat luonnollisesti hienostunutta herrasmiesbrittienglantia, mutta kaikki gallialaiset vetävät dialoginsa pienellä ranskalaisella korostuksella, mitä en ollut aikaisemmilla katsomiskerroilla edes tajunnutkaan. Aksentit toimivat yllättävän hyvin tässä tuotoksessa ja se on hyvä hatunnosto ranskalaisiin päin. Olen kerran nähnyt television kautta tämän myös ranskaksi ja se ei muistini mukaan edes hipaisekaan englantilaista näyttelytasoa.

"It's time to kick ass and chew bubblegum."

Animaatiojälki on edeltäjäänsä nähden huomattavasti kurinalaisempaa ja hienompaa. Hupaisaa sinällään, kun kurinalaisuus on roomalaisilla tässä elokuvassa vakiovitsinä. Kumimainen liike on poissa, hahmot pysyvät kasassa ja eri perspektiivejä löytyy kiitettävä määrä. Omana suosikkina animaatio-osuuksissa on aina ollut roomalaisten maihinnousu. Toisaalta roomalaisten kaleerissa käydyssä taistelussa on samoja taistelupätkiä kuin edellisessä elokuvassa, mutta onneksi kaikki turpakäräjät eivät sisällä uusintoja.

Huumori ei ole lähtenyt minnekään kävelemään. Obelixin iskulause on hyvässä käytössä ja tappelut ovat viihdyttäviä tapauksia. Britannialaisten herrasmiemäinen asenne iskee ja Londinium-tornin taisto on peräti nerokas monivivahteisuudellaan ja jatkuvuudellaan ollessaan vain äärimmäisen yksikertainen ylös-alas-paneeraus.

"On tämäkin työmaa saatana!"

Taisteluista puheen ollen elokuvan musiikki on mieleenpainuvaa ja äänimaailma on hyvin kirjava sekä hyvin suunniteltu. Tappelun tuoksinnassa paukahtelevat mätkähdykset sekä kaikki kolahdukset ja läimäisyt ovat jokainen omanlaisensa yksilö. Äänimaailma on myös fiksu, sillä se osaa olla myös vaiti toisinaan. Varsinkin Londiniumissa Big Benin kellon kumina ja roomalaispartioiden kilke yöaikaan kuvastaa hyvin miehitysmäistä painostusta. Eikä unohdeta juopuneiden roomalaisten metakkaa, sillä siellä raikuu sammaltunut puhe, huuto, nauru ja laulu.

Kuten olette jo hetken aikaa varmasti ajatelleet, niin elokuvassa on aika lailla juopunut meininki. Niin oli sarjakuvassakin. Kun joskus lapsena tuli katsottua tätä en ollut moksiskaan tästä elokuvasta. En kokenut että "nyt on vedettävä alkoholia" tai "tota mäkin teen kun tulen isoksi". En edes ymmärtänyt koko päihtymysideaa ja vanhempana olin vain "että jaa". Se on osa juonta ja enkä näe siinä mitään alkoholin ylistystä, varsinkin kun krapulaiset roomalaiset ja Obelix kärsivät lopulta illoittelustaan. Tosin Obelix selviää varsin nopeasti, mutta eihän voi olla kipeä loppuelokuvankaan ajan, vai kuinka?

On elokuvassa tissejäkin.

Tarinan juonessa on omasta mielestäni eräs parhaimmista juonenkäänteistä, mitä löytyy Asterix-tarinoista: roomalaiset onnistuvat tuhoamaan taikajuomatynnyrin. Se antaa todellakin uskon, että koko homma oli hukkareissu, kunnes Asterix lopulta keksii keinon käyttää teen lehtiä "taikajuomana", mitkä ovat ovelasti unohtuneet tämän matkan aikana. Lisäksi tämä ehkäpä onkin ainoa kerta, kun roomalaisilla on järkevä syy hyökätä ja he häviävät sen vilpittömästi. Kyllä psykologiassa on voimaa.

Asterix Britanniassa on selkeä parannus animaation saralta ja se tekee kaiken muunkin edellistä animaatiota paremmin. Yhteen tuntiin tiivistetty yhden tarinan paketti on järkevämmin koottu ja ääninäyttelytyö on ammattimaisen huikeaa. Ranskalais-tanskalainen yhteistyöprojekti on nautinnollinen tuotos, jota voi kyllä suositella koko perheelle juopottelusta huolimatta.

Minä kaiken juon
 minä elämäni juon
 minä naapurin viinatkin juon...