Muumipeikko Villissä Lännessä

“You see, in this world there's two kinds of people, my friend:
Those with loaded guns and those who dig. You dig.” 

Synopsis

Muumipappa on ottanut aikakoneen taas esille korjauttaakseen sitä. Kaikki päättävät mennä koneella villiin länteen Muumipeikon ehdotuksesta, sillä hän haluaa sieltä itsestään miehen. Papan mennessä hakemaan öljyä Pikku Myy vahingossa koskee koneeseen ja lapset ajautuvat villiin länteen ilman Pappaa.

Lapset löytävät lehmälauman ja alkavat leikkimään karjapaimenia. Karjapaimenet eivät pidä touhusta ja uhkailevat heitä hirttopuulla, sillä he luulevat heitä karjavarkaiksi. Lehmät kuitenkin vauhkoontuvat ja karjapaimenten talo tuhoutuu, kun lauma juoksee sitä päin. Muumi kumppaneineen karkaavat saluunaan, missä he eivät saakaan palvelua, sillä Muumipeikosta on tehty etsintäkuulutus. Sheriffi tulee pidättämään heitä, mutta Billy the Kidin pankkiryöstö vetää sheriffin huomion muualle.

Kid ottaa erämaassa Niiskuneidin mukaansa, kun lapset ovat palaamassa aikakoneelle ja he seuraavat Niiskuneidin jättämiä kolikoita Kidin talolle. Siellä Kid ja Muumi kisaavat Niiskuneidistä rodeossa, mutta Pikku Myyn punaisen nutun takia Kidin sonni raivostuu ja Kid lentää päin puuta. Kid virvoitetaan Muumin vesipistoolilla ja hän tunnustaa häviönsä kunniallisesti ja niin lapset pääsevät takaisin Muumilaaksoon. Kotona Mamma ja Pappa havaitsevat Muumin kasvaneen jo mieheksi.

---

PANG!

"When you have to shoot, shoot. Don't talk."

Spagettimuumi (ei pidä sekoittaa saman nimiseen STP-videoon) on odotetun kömpelö tapaus. Muumipeikon motiivi keskilänteen on hyvinkin ristiriidassa siihen kaikkeen mitä hän teki ja koki ensimmäisessä tuotantokaudessa. Toki onhan se mahtavaa, että meidän päähenkilöllä on viimein oma tahto päästä tekemään jotain itsensä hyväksi. YEAH!

Mutta sitten kun olemme siellä preerialla Muumille iskeytyy cerebrum scobis, sillä hän ei ymmärrä asioita pariin kertaan ollenkaan. Ensimmäinen tyhjäpäisyys ilmenee saluunassa, kun hän ihmettelee mitä "etsintäkuulutettu on täällä" tarkoittaa, johon Nuuskamuikkunen antaa siihen aika omituisen vastauksen. Toinen typeryys on lähestulkoon peräjälkeen, kun hän ei ymmärrä sanaa "ase". Kaiketi aikamatkustus on vaarallista muutenkin kuin aikajatkumon suhteen.

Vauhkoontunut lauma näyttää enemmän hyppivän tässä
animointipätkässä paikoillaan kuin juoksevan eteenpäin.

Billy the Kid on sivuhahmona sinällään erikoinen, että hänessä on jokseenkin persoonaa. Ei sitä ylenmäärin ole, mutta paljon enemmän kuin kaikilla muilla sivuhahmoilla mitä meillä on ollut yleensä yhden jakson ajan. Omasta mielestäni lopussa häntä nyt vähän vesitettiin, kun noinkin mutkattomasti totesi hävinneensä ja vielä toteaa, että kannattaa olla ylpeä ystävistä, kun vielä eilen vielä muristiin mitä niilläkin tekee.

Yllättävää, että tässä jaksossa on pieni viittaus
sarjakuvatarinaan "Niiskuneiti rokokoossa".

Pieni plussanpoikanen tässä jaksossa kyllä on ja se on Niiskuneiti. Vaikka minä inhoan Niiskuneitiä Muumilaakson tarinoissa -kiitos Aila Svedbergin äänelle- hän tässä jaksossa toimii valonpilkkuna, sillä hänen hahmo on suurinpiirtein tuolainen sarjakuvissa.

Sarjakuvista puheen ollen, meillä on pitkästä aikaa lähde. Tai miten sen nyt ottaa, kun periaatteessa se lainaa vain otsikon ja sen, että päähenkilöstö menee villiin länteen. Tosin miten ihmeessä aikakone tietää minne mennä? Sarjakuvissa muumeilla sentään se oli selitettynä koneeseen yhdistetyllä karttapallolla. Jos kone ei osaa lukea ajatuksia niin täytyy sanoa, että muumeilla on pirun hyvä tuuri, kun he pystyvät noin vaan vaihtamaan paikkaa ilman säätämisiä.

Mutta sarjakuvassa muumit keksivät aikakoneen...jumalauta, ei helvetti... öhm... KUN he ovat testanneet konetta, he päätävät kaikki yhdessä menevän villiin länteen ja oikein tälläytyvät sitä varten asianmukaisesti. Mutta kun he ovat villissä lännessä, se paikka ei olekaan niin villi kuin he luulivat. Ei ole rosvoja, ei riehuvia intiaaneja eikä railakasta menoa. Pappa suuttuu ja ryhtyy lyhyeksi ajaksi Hurja-Muumiksi perheensä kanssa, mutta sheriffi häätää perheen rauhan häirinnästä. Preerialla intiaanit vangitsevat muumit, mutta pian selviääkin, että kyseessä oli vain turisteille tehty tempaus, josta heidän pitäisi maksaa. Kaikki intiaanit koittavat kaupitella heille jotain, kunnes Pappa taas raivostuu ja alkaa vaahtoamaan eräälle intiaanipäälikölle, joka sattuukin olemaan ihan aito tapaus. Perheen paettua aikakoneella takaisin kaikilla Muumilaakson asukeilla on vesipistooli, sillä muumit antoivat yhden vesipistoolin menneisyydessä yhdelle paikalliselle ja täten he sattuivat muuttamaan historiaa, mistä he olivat sopineet olematta tekemättä niin.

"Pappa, pitäisikö meidän eläytyä ja yrittää olla oikeassa paikassa?"
"Kyllä minä tiedän mitä meidän pitää tehdä ja se on molempiin ei"

Lopetuksesta joutuu vähän raapimaan päätä ihan luuhun asti. Animaattorit eivät varmaan olleet oikein hereillä, kun me näemme Mamman ja Papan kastelevan kukkapenkkiä ei kuistin vaan sivuoven puolelta! Sitten kuva lähenee niin olemme kuistin edessä taas ja sitten lopetuskuvassa olemme taas sivuoven puolella. Lisäksi täytyneet sanoa, että porukka on ollut hyvinkin laiskoina lopetuksen suhteen, kun Mamma toteaa kaipaavansa lapsia, kuten myös Pappakin. Vaan kuinka ollakaan, kun lapset palaavat niin he vain SEISOVAT ja toivottavat heidät tervetulleiksi kotiin, kuin he olisivat vain olleet rannalla. Vielä kun muistetaan se, että lapset noin vain katosivat aikakoneen kanssa, niin luulisi, että he olisivat olleet ihan pakahtumaisillaan ilosta heidän paluusta. Mutta ei. Ollaan vain tyyliin "moro, toitko kaljaa?"

Sekin on sääli, että tässä ei ollut mitään itselle selkenevää klisettä westerneihin. Auringonlasku toki, mutta kukaan ei ratsastanut siihen suuntaan. Se siis pitää korjata.

I'm a poor lonesome cowboy...

Äh! Ei auta! Ei tätä jaksoa voi sietää!

Muumipeikko ja Haisuli vaihdokkaina

"Avaruustuomioistuin. Muumeille avaruudessa.
Tuomarina toimii avaruusaurinko. Pam. Syylinen.
 Avaruudessa olemisesta. Minä olen avaruudessa."

Synopsis

Muumi kumppaneineen ovat päättäneet olevansa pukuparaatissa Punahilkka-teemalla. Haisuli sattuu tulemaan paikalle, jolloin he alkavat udella, mikä hahmo hän haluaisi olla heidän porukassa. Haisulia kiinnostaa Punahilkka, mutta hän saa naurut päälleensä ja hän nappaa kostoksi hilkan mukaansa. Muumi lähtee ajamaan Haisulia takaa ja saa hänet kiinni metsässä lähellä kielekkeen reunaa. He kaatuvat kielekeeltä ja vierivät yhdessä onttoon keloon, josta Muumipeikko pääsee livettiin hilkka kainalossa. Oikeastaan kyseinen Muumipeikko onkin Haisuli ja Muumipeikko on muuttunut Haisuliksi. Muumi yrittää Haisulina vakuuttaa kaikille, ettei ole Haisuli, mutta se ei onnistu. Kaikki luulevat, että oikea Haisuli yrittää jekuttaa. Haisuli taas Muumin roolissa saa kaiken kunnian ja kaikki pitävät hänestä. Hän itse ei pidemmän päälle pidä siitä ja hän ryhtyy tekemään kiusaa Muumilaakson väelle.

Lopulta Muumi on vetäytynyt Muumitalon kellariin, jonne Haisuli sattuu myös tulemaan, yrittäen syödä susinaamiota. Muumi lähtee taas jahtaamaan Haisulia ja he päätyvät samalle kielekkeelle, mistä he taas vierivät keloon. Muumi ja Haisuli palautuvat entiselleen, mutta Muumilla on vielä selitettävänä tekosistaan, mitkä Haisuli oli tehnyt hänen kehossaan. Muumi saa selitettyä asian ja kaikki ovat taas normaalisti ja lapset pääsevät paraatiin. Haisuli kuitenkin tuumaa vielä lopuksi, että hänhän voisi tehdä vaihtotempun taas, kun hänellä alkaa taas tehdä mieli piirakkaa.

---

"Muumipeikko hei... entä Nuuskamuikkunen?"
"Unohda hänet!"

Syvä, koriseva ja äänekkään tuskaisen pitkästyttävä sekä ylenmalttisen ylikäytetty huokaus.

Mistä tekijätiimi keksii näitä jaksoja? En oikein muuta tästä voi kuin rääkyä joka ikisesta asiasta kuten Spoony Ultima 9:stä tai Final Fantasysta. Ja miksi otin nämä kaksi esimerkkiä? Koska Ultima-sarja on minulle rakkaampi kuin FF, josta mielipiteeni kyseiseen sarjaan on aikalailla spoonyutunut.

Okei, karkaan nyt blogini ytimestä jonnekin täysin vieraisiin maailmoihin. Bäk tu Muumins:

Ei, vaikka mitä koitan kirjoittaa, asia ei suju. Tässä jaksossa on se jokin. Jotain, mitä kukaan ei ole havainnut. Jotain todella käsittämätöntä ja suurta, mutten vaan pääse siihen käsiksi! Se riipii minun sisuksiani kuin jäähilet lumimyrskyssä junan katolla New Yorkin yössä. Ehkäpä jos vain käsittelisin tätä ihan alusta asti vanhaan itseäni toistavaan tyyliini, niin onnistun löytämään sen ohdakkeen jalkapohjastani.

Liekköhän montakin taikakeloa tämän
ja demonikelon lisäksi Muumilaaksossa?

Olen jo alusta asti hämmentynyt tämän jakson alussa mainitusta pukuparaatista. Emme ole milloinkaan nähneet Muumilaaksossa mitään yleisiä juhlatapahtumia juhannusta, joulua ja naamiaisia lukuunottamatta. Yllättäen meillä on tämmöinen aktiviteetti, joka on kuulema ollut aikaisemminkin. Toisena asiana pohdittavaksi jää, että millä ihme teemalla he olivat viime vuonna, kun Punahilkka ei nyt kuullosta kovin ykkössijan arvoiselta, varsinkaan tuolaisella puvustuksella? Vai onkohan Muumilaaksossa niin matala laadun taso, että tuolainenkin menee asukkaisiin kuin häkä?

Muumipeikon persoonallisuus heittelee alussa kuin tinasotilaan paperivene viemärissä. Ensin näemme hänet samanlaisena nyhverönä, millaisena me ollaan nähty tämän tuotantokauden aikana, mutta pian sen jälkeen hän lähtee Haisulin perään kuin suurikin eepossankari kantele kourissaan. Pikku Myy kyllä olisi ollut huomattavasti uskottavampi, jos hän olisi mennyt Muumin kanssa Haisulin perään. Myyllä olisi varmasti paremmat mahdollisuudet saada Haisuli kiinnikin. Mutta ei, Myyn piti tyytyä neito-pulassa-skenaarioon. Tämä todella on niin Myymäistä...

Sarjakuvissa Haisuli söi ihan mitä vain, joten on kiintoisaa, että
tässä jaksossa se käsiteltiin ensimmäisen kerran koko sarjassa.

Muodonmuutoksen tai sielujen vaihdoksen (vai miksi ikinä tätä transformaatiota voisi kutsua?) jälkeen me pääsemme tämänkertaisen jakson heikoimpaan osa-alueeseen: dialogiin. Näinkin monimutkainen tarina vaatii ehdottomasti timantinkovan dialogin, jotta se olisi viihdyttävä. Ainoa kohtaus, missä minun mielestä on hyvä dialogia, kun Muumi kysyy Nuuskamuikkuselta ulkonäköään. Muuten kaikki keskustelu on yllätyksettömän huonosti kirjoitettua.

Yksi oudoimmista dialogeista onkin siinä osuudessa, missä Muumi ja Haisuli väittelevät keskenään kumpi on kumpi. Kun Mamma tulee rauhoittelemaan tilannetta selvittämällä tilanteen niin, että kutsuisi Haisulin...siis Muumin, joka on Haisulin ruumiissa taloon ja he katsoisivat kumpi on kumpi. Kyseessä olisi siis koe. Pappa kuitenkin toteaa ehdotukseen: "Mamma se on kiintoisa ongelma." Mikä ihmeen ongelma? "Koe" olisi todellakin ollut järkevämpi, mutta jostain kumman syystä käsikirjoituksessa lukee "ongelma". Mietityttää toki, että onko kääntäjä tässä mokannut vaiko ei.

Dialogissa ärsyttää vielä se, että Muumista on tehty tässä jonkin tasoinen pyhimys. Kaikki kehuvat häntä ja nostavat lavalle vastaanottamaan Nobelin rauhanpalkintoa Oscareiden kera. Haisuli taas on se vastakkainen osapuoli, jota kaikki vihaavat niin, että ovat valmiita halstaroida hänet sekä ripustaa hänet nurinpäin sähköitettyyn ristiin tienristeykseen kalkittuna, tervattuna, teilattuna ja sahattuna. Valitettavasti he eivät voi tehdä niin, koska he sentään tajuavat olevansa lastenohjelmassa.

Valitettavasti Muumi nyt on pakko ottaa.

Animaation suhteen Muumin ja Haisulin väittely keskenään kumpi on kumpi on yllättävän hyvää. Haluaisin oikeasti siteerata tässä kohtauksessa itse Tove Janssonia: "Hehän elävät!" Heidän eleistä näkee, että he ovat oikein raivoissaan siitä, että he ovat väärissä kehoissa. Voin sanoa, että tämä kohtaus on ollut animoinnin suhteen parasta antia koko sarjassa!

Samassa tilanteessa muiden hahmojen animointi on samaa tylsää paskaa mitä olemme nähneet pilaten osin tunnelman. Ja en voi olla sivuamatta Niiskuneidin ultimaatisen eeppistä häätölausetta: "Haisuli mene kotiisi!" Bravo käsikirjoittajat, bravo! Näin lyödään oikeaoppisesti ruosteinen jäykkäkouristusnaula hyvän oloiselle kohtaukselle! Kuunelkaa tätä minun äänetöntä taputusta!

Kyseinen kohtaus oli varmasti animaattoreille myös hyvinkin raskas urakka, sillä tämä jakso sortuu käyttämään myöhemmin uudestaan animaatiolooppeja, kun Muumilaakson väki on puhuttelemassa Mammaa ja Pappaa. Eikä unohdeta lopputaistoa, sillä sehän on melkein kuin suoraan alun takaa-ajosta napattu.

Kokonaisuutena tämä jakso on täysi turhake. Se yrittää loikata liian korkealla olevan riman yli, mutta ei heikon fyysisen kuntonsa takia onnistu kuin kaatua mötkähtämään hiekalle natsien nauraessa päälle, koska olen nyt sadistisella päällä ja pidän nämä urheilukisat 30-luvun hengessä.

"Anteeksi Muumipeikko, mutta tämä ei voi jatkua!"
"Mutta Haisuli..."
"Ei on ei!"

Oliko tämä todellakin tässä? Ei voi olla. Tällä tarinalla on jokin asia, mikä suorastaan ilkkuu minulle. Se ei ole animointi sen minä sanon. Persoonaliset muutokset ovat jo niin tuttua kauraa, että niiden maininta on jo menettänyt hohtonsa. Tarina itsessään ei loukkaa minua niin pahasti, jotta voisin voida pahoin. Kaiken tämän teki Aikakone ja... hyi helvetti mikä olo nyt tuli, kun edes muistelin sitä....

Urgh... Ehkäpä jos vain nyt katson jonkun satunnaisen klipin ja kirjaan sen dialogin ylös niin havaitsen jotain.

Hemuli: No niin, nyt on liljakasvit käsitelty. Seuraava heimo.
(ovi aukeaa)
Hemuli: Oho! Muumipeikko, mitä asiaa?
Muumipeikko: Päivää Hemuli. Mitä sinä teet?
Hemuli: Aaa... Tässä on eräs saniaislaji, joka on kaikkialla hyvin harvinainen. Olen kerännyt näitä näytteitä 20-vuotta ja panen ne nyt järjestykseen.
Muumipeikko: Voinko auttaa?
Hemuli: Kernaasti---

Wou wou wou WOU! Hetkonen NYT! Kaksikymmentä vuotta? 

Kaksikymmentä vuotta?! 

¡¿Kaksikymmentä vuotta?!

Tämä siis tarkoittaa, että nämä jaksot ovat 16-17 vuotta ensimmäisen tuotantokauden jälkeen tapahtuneita tapahtumia, sillä Hemuli aloitti kasvien keräilyn jaksossa numero 3.Rannalta löytynyt hylky! Mutta miten ihmeessä Muumipeikko ja kumppanit ovat edelleen lapsia, oikeastaan lapsenomaisempia kuin milloinkaan?

Koen suuren valaistumisen!! 

Kyllä... Kyllä näinhän sen on oltava!!!

Tähän mysteeriin on vain yksi syylinen ja se syyllinen tähän on 

Feeniks-lintu!

Ken ois voinut arvata? o_o

Kukaanhan ei ole missään vaiheessa kertonut, miten tämän rupukoppelon pitkän elämän vaikutus oikeastaan ilmenee. Voi olla, että Muumimaailman Feeniks-lintu pistää elimistön kulkemaan takaperin jossain vaiheessa elämää. Voimme olettaa, että taian vaikutus ei tapahdu heti, koska näkökulmasta riippuen Delfiini-jakson intro-osuus on voinut tapahtua ennen Feeniks-lintua, koska Muumi ja Nuuskamuikkunen eivät ole muuttuneet mitenkään. Lisätukea tähän Feeniks-teoriaan saamme samankaltaisesta piirtotyylistä kuin tässä tuotantokaudessa.

Uskokaa tai älkää, mutta tämä kaikki selittää nyt lähes tulkoon jokaikisen asian, mikä on ollut päin persettä Bouken Nikki-sarjassa! Katsotaampa kaikki (ainakin ne mitkä minä muistan) epäkohdat läpi:

• Muumipeikko ja kaikki muut hahmot eivät ole vanhentuneet päivääkään
• Niiskua, Tuutikkia, Tiuhtia, Viuhtia, Alisaa ja Noitaa ei näy missään
• Papan kiväärin olemassaolo
• Innostus lumesta
• Hahmojen henkisen, persoonallisen ja älyllisen osa-alueiden rappio
• Tietämättömyys hattivateista

Ensimmäinen kohta jo käsiteltiin, mutta seuraava menee hyvinkin sillä oletuksella, että hahmot ovat joko kuolleet, löytäneet uuden elämän jostain muualta tai sitten viettävät elämäänsä Muumilaaksossa poissa silmistä. Noita voisi hyvinkin olla vielä Muumilaaksossa yksin Noitametsän siimeksessä. Jos halutaan olla ilkeitä, niin kertojakin mahdollisesti kuoli tuona aikana pois, niin saamme syyn, miksi me emme kuule häntä.

Pappa varmasti unohti jossain vaiheessa polttaneensa kiväärin ja syyn miksi hän sen poltti, niin hän hankki itselleen uuden.

Talveen regoiminen varmasti on selitettävissä pitkän aikavälin tapahtumista. Jospa muumien talviunta häirittiin yhtälailla kuin sarjakuvissa noiden vuosien aikana ja lapset sen vuoksi alkoivat pitää talvesta. Hitto, olisivat nyt yrittäneet tehdä talvitarinan missä on herra Virkkunen. Tai ei, ei sittenkään. Olisivat kusseet sen jakson muutenkin...

Loput ovat hyvinkin mahdollisesti Feeniks-linnun taikaa, sillä syntyyhän Feenikskin ihan alusta asti pikku poikasena. Muumilaakson asukkaiden elimistö koki myös nuorentumisen, mutta siinä varmasti katosi osa elämän opeistakin aivoista, sillä he eivät ole taipuvaisia ikuiseen elämään.

Vautsi. Melkoinen luuranko sieltä kaapista löytyikin. Mutta ei tämä auta tätä jaksoa tekemään yhtään paremmaksi. Tämä jakso tosin teki vihdoin ja viimeinkin sen kadonneen kytköksen ensimmäiseen tuotantokauteen, mitä ainakin minä itse olen yrittänyt etsiä Tanoshii Mumin Ikka: Bouken Nikkin ensimmäisestä jaksosta lähtien!

Harmonia, balanssi, kauneus... kaikki rikki
Ja sen kaikki murskasi Bouken Nikki

Pieni merkintä itsestäni sekä eräästä käsittelemättömästä asiasta

Jotkut lukijat varmasti ovat huomanneet, että jaksojen arvosteluiden julkaisutahti on huvennut yhteen arvosteluun viikossa. Tähän on simppeli syy: olen työssäopissa. Hommaa riittää suurimmaksi osaksi päivää. Lisäksi aikaa syö matkustelu bussilla, jossa menee tunti, vaikka matkaa on naurettavat 40 kilometriä.

Tällä viikolla olisi ollut luonnollisesti tullut seuraava jakso, Muumipeikko ja Haisuli vaihdokkaina, mutta aika siihen ei vaan riitä. Piste.

Mutta!

Kesken töiden havahduin erääseen asiaan, mistä en maininnut mitään jaksossa Aarrekartta. Yksinkertaisesti en vain tajunnut sitä katsomis- ja kirjoitushetkinä vaan se putkahti parin viikon jälkeen päähäni tosta noin vaan.

Tämä "aarre" sijaitsee kartan mukaan Yksinäisillä vuorilla ja Nuuskamuikkunen vielä tarkentaa sen olevan Muumilaakson korkeimmalla kohdalla.

Miksi toistan nuo kaksi asiaa? Koska tämä jakso on yhtäkkiä muuttanut koko vuoristoalueen tasaiseksi havumetsävyöhykeeksi. Ainoastaan yhdessä kuvassa me näemme, että salaman iskupaikka on Pappaa reilusti ylempänä kuin missä hän on.

"Voi paska, miten minä oikein kiipeän tuonne ilman välineitä?"
...
"Nyt kun ajattelen... miten pojat ovat pääseet tuonne?!"

Kaupan päälle meillähän on monta monituista jaksoa, missä näemme, kun porukka on Yksinäisillä vuorilla. Siellähän on vain kiveä ja kalliota, varsinkin Pyrstötähdessä. Joten kertokaa, miten ihmeessä laakson mahdollisesti korkein puu voi olla laakson korkeimmalla kohdalla, jos kasvillisuus loppuu siinä 500 metrin hujakoila?! Luulisi nyt japanilaisten, jos keittenkä tietää miten vuorilla kasvillisuutta esiintyy!

Lisäksi voimme räyhätä välimatkoista, mutta kun kurkku on vähän karhea, niin jätetään se nyt vain maininnan arvoiseksi... maininnaksi.

Ai niin. Mänty on tietenkin enemmän kuusen näköinen kuin männyn.

Nipsu apumiehenä

Nipsu on kyllä tavattoman ällistyttävä rakentaja, kun ei saa edes
yhtä naulaa laskeutumaan lyötyään siihen seitsemän kertaa.

Synopsis

Pappa ja Muumi ovat korjaamassa kattoa, mutta Pappa liukastuu katolta alas kesken työn. Kaikkien yllätykseksi Nipsu ryhtyy korjaustöihin ja saa katon hoidettua kuntoon. Palkintona ollut kakku ja Papan viisaus työnteosta sytyttävät Nipsun ryhtymään apumieheksi ruokapalkalla. Avustettuaan huonolla menestyksellä Mammaa ja Nuuskamuikkusta Nipsu pääsee vahtimaan Viljonkan lapsia. Suolaiset keksit ovat huono palkka, vaikka Nipsu saisi syödä niitä niin paljon kuin haluaa ja Nipsu päästää Myyn pitämään huolta lapsista, jotka ovat piirtelemässä. Myy antaa lyhyen opetuksen vapaasta piirrustelusta ennen kuin hän menee heidän kanssa ulos ja ryhtyy Muumin ja Niiskuneidin kanssa yhdessä vahtimaan heitä. He hukkaavat heidät hetkeksi, mutta löytävät heidät rannalta veneen luota. Muumipeikko kyyditsee heitä veneellä, mutta sattuu törmäämään laituriin niin, että vene kaatuu ja lapset joutuvat merihätään. Nipsu saapuu paikalle, kun oli yrittänyt siivota Viljonkan lasten töherryksiä ateljeehuoneessa, mutta hänestä ei ole taaskaan apua. Lopulta paikalle saapuu Nuuskamuikkunen joka pelastaa päivän. Pelastuksen jälkeen kaikki ovat syömässä Nuuskamuikkusen vihannessoppaa, mutta silloin saapuu Viljonkka, joka ei oikein arvosta keittoa ja ilmoittaa Nipsulle, ettei ota häntä milloinkaan lastenvahdiksi. Viljonkan lapset toki kerkesivät kiittää ennen kuin he lähtivät. Nipsu tajuaa, että hänellä jäi siivous kesken ja hän päättää lopettaa koko apumiesurakan.

---

Nipsu on jokseenkin pelottavan näköinen tässä kuvassa...

Olen useimmissa arvosteluissa maininnut, kuinka hyviä Janssoneiden tekemät muumisarjakuvat ovat. Voin sen verta kehua tätä jaksoa, että Nipsun koheltelut ovat lähes tulkoon kuin sarjakuvista. Tämä toteutuu poikkeuksellisen tyydyttävästi, varsinkin kun Nipsu yrittää lähteä ateljeesta pois, mutta epäonnistuu siinä. Muistan peräti tirskuneen kyseiselle kohtaukselle pikku koltiaisena.

Eikö teistäkin nämä lapset vaihda istuinpaikkoja tässä?

Koheltelusta huolimatta Nipsun lyhytaikainen ura apumiehenä on rehellisesti sanottuna mitäänsanomaton. Tästä huolimatta tämänkertainen jakso nostattaa taas ristiriidan ensimmäiseen tuotantokauden tarinoihin. Kyseessähän on Muumitalon lasten suhde Viljonkan lapsiin. Kun Mamma on kyselemässä heitä lapsilikoiksi, niin he ovat jostain selittämättömästä syystä vaivautuneita ja Myy peräti ilmoittaa inhoavansa heitä. Mitä ihmettä heidän välillään tapahtunut, kun he olivat suhteellisen hyvissä väleissä rakentamassa hiekkalinnaa jaksossa Hiekkaveistoksia? Huonon käsikirjoituksen ansiosta me emme saa vastausta tähän, sillä myöhemmin me näemmekin kaikkien lasten olevan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ainakin tässä sarjassa piirtäjät vielä osaavat
tehdä pirun hyvän näköistä ruokaa.

On valitettavaa, että tästä episodista ei oikein muuta sanotuksi saa. Toki mehän voitaisiin kauhistella Viljonkan lapsia, kun he eivät vaikuta syövän lainkaan terveellisesti sekä heidän henkistä rakennetta, kun he noin vaan yli paperin piirtävät vain ja ainoastaan kalan, kukan ja veneen. Kiintoisia obsessioita heillä, mutta mitä voikaan odottaa niin aikataulutetusta ja "täydellisestä" lapsuudesta? Toisaalta tämä Nuuskamuikkusen väite heidän onnellisimmasta päivästä on, kuten me tiedämme, ihan täyttä hevonpaskaa. Yksimielisesti voimme pitää Tiukka naapuri -tarinan menoa kyllä paljon, paljon onnellisempana.

Ja näin saatiin viimeinen naula lyötyä tähän arvosteluun.

...heko heko...

Aarrekartta

Kuten Henry Jones Jr. sanoi: "X never ever marks the spot."

Synopsis

Muumipeikko tulee Mamman kutsusta keittiöön ja saa kokea, että Myy ja Niiskuneiti harjoittelevat kokkaamista. Nipsu saa tuta pannukakuista, joissa sokeri on vahingossa mennyt suolan kanssa sekaisin. Mamma oli kutsunut Muumin hakemaan hilloa kellarista ja sieltä Muumi ja Nipsu löytävät kartan. Näytettyään karttaa Papalle heille selkeää kartan olevan kuin olevankin aarrekartta ja he lähtevät innokkaina aarteenetsintään. Heidän lähdettyään Muumitalon yllättäen piirittävät hattivatit. Tilanne kuitenkin raukeaa, kun selviää, että yksi hattivatti oli pudonnut kaivoon. Pappa selittää Niiskuneidille ja Myylle hattivattien mahdollisesta menosuunnasta, jolloin Mamma kertoo Papalle , että Muumipeikko ja Nipsu ovat menneet etsimään aarretta. Pappa lähtee pelastamaan poikia, ennen kuin salama iskee puuhun, missä "aarre" on.

Muumi ja Nipsu saavat tietää aarteen sijaitsevan suuren männyn juurella Nuuskamuikkuselta. Lopulta he pääsevät männyn luokse ja alkavat kaivamaan, mutta aarretta ei löydy ja sadekin tulee heidän päällensä. Nipsulle tulee nälkä ja vaikka he luulevat syöneensä kaikki eväät he löytävän Niiskuneidin pakkaamia pannukakkuja, jotka he syövät hyvissä mielin, vaikka ne ovat suolaisia. Mutta sitten hattivatit tulevat männyn luokse ja Muumi muistaa Nuuskamuikkusen sanat männystä. Salama iskee mäntyyn, mutta Muumi ja Nipsu pelastuvat hattivattien ansiosta. Pappa saapuu paikalle ja kertoo itse piirtäneen kartan, jotta voisi joskus nähdä uudestaan hattivattien hehkun tällä kyseisellä paikalla.

---

Toisaalta Muumin älykkyys laskee niin paljon alas,
 että ei osaa tulkita aarrekarttaa...

Oi joi, aarteenetsintää! Aarteenetsintätarinat yleensä ovat hyviä tarinoita. Miettikäähän hetken. Aku Ankassa parhaimmat tarinat ovat ehdottomasti aarteenetsintätarinat. Muumien Aarteenetsintää -jakso on varsin mainio. Indiana Jones, Aarresaari, Monkey Island 2... Lista vaikuttaa loputtomalta ja pelkästä innostuksesta toistelen itseäni kuin avaruusaluksesta.

Aarrekartta ei ole mitenkään huono jakso, mutta se ei ole hyväkään. Hyviä aineksia saamme käsiimme yllättävän hyvin, mutta samalla saamme myös kätemme likaisiksi huonosta materiaaleista.

Myyllä on kyllä pirusti habaa.

Ensimmäinen hyvä juttu onkin se, että kaikki hahmot eivät ole yhdessä samassa kasassa koko aikaa. Lähes kaikki jaksot tähän mennessä ovat olleet uuvuttavia sen takia, että koko Muumitalon väki on löntystelemässä edestakaisin ja jos ei ihan kaikki, niin sitten kaikki lapset. On miellyttävää nähdä Muumin ja Nipsun lähtevän keskenään aarrejahtiin, ilman että Niiskuneiti ja Myy tulisivat väkisin mukaan. Mammakin onneksi estää heitä menemästä, kun Pappa on lähdössä pelastusretkelle.

Toinen on tarinan kulku. Se on sulavaa, eikä jää junttaamaan. Koemme hyvä tarinan tutun, mutta miellyttävän kaavan: sankarit etsivät jotain, mutta sattuvat löytämään kartan ja lähtevät sen innoittamana etsimään aarretta. He kokevat ongelmia ja lopulta joutuvat pulaan, jolloin heidät pelastetaan. Juonenkäänteenä aarretta ei ole olemassakaan, mutta raksi kartassa osoittautuu aarteenomaiseksi paikaksi.

Niiskuneidin olemus tässä jaksossa nostattaa
paljon kysymyksiä sekä yhden shotin taas vaihteeki huulille.

Mutta mitä valkeampi kuva, sen mustempi negatiivi. Tämä jakso pistää miettimään totaalisesti hahmojen ikää ja periaatteessa ajallista järjestystä koko sarjassa. Niiskuneiti, joka on auttanut Mammaa talonhoidossa, huolehtinut veljensä kanssa yksinään kokonaista taloa, järjestänyt juhlat ja teki Hemulitäti -jaksossa ruokaa tädin kanssa ei muka osaa tehdä ruokaa. Minun ei edes tarvitse selittää mikä tässä on väärin, mutta tämän tilanteen tekee pahemmaksi vielä se, että tämä on yksi pääainesosa tarinassa. Aivan. Suolaiset pannukakut pisti Muumin ja Nipsun lähdön aarrejahtiin hauskemmaksi ja heidän tietämättömyys niiden ollessa mukana toimi hyvänä pienenä pelastuksena kurjuudessa ennen hattivatteja.

Sitten ovat nämä hattivatit. Ei siinä se, että Muumit muinaisuudessa I pisti näille mysteerisille olijoille uuden supervoiman, mutta nyt niiden peruselementit on pistetty täysremonttiin.

Kiintoisaa, miten hattivattien koko
vaihtelee jatkuvasti tässä tarinassa.

Minä itse en voi uskoa, että hattivatit olisivat noin sosiaalisen kiihtyneitä, jos yksi jäsen sattuu tipahtamaan kaivoon. Lisäksi niiden määräkin on ihan naurettava. Yhdessäkään jaksossa hattivatteja ei ole ollut noin monta. Ei edes Hattivattien saaressa tai Luolassa ole noin montaa hattivattia edes yhteensä. Tämän koko jutun olisi voinut niinkin helposti korjata paremmaksi ilman turhaa draamaa kuin laittamalla vaikkapa 20-30 kpl hattivatteja kaivon ympärille.

Sitten perusasia mikä tiedetään hattivateista: ne ovat sähköisiä ukoniskun jälkeen. Lopussa näkynyt hattivattien välistä tehty läpikulku, sekä jos nyt halutaan olla pikkutarkkoja paskoja koko pelastautuminen ukkosiskusta, ovat hyvinkin vastoin kaikkea mihin olemme tottuneet aiemmista tarinoista. Muumipappa voisi toki rynniä sähköistyneiden hattivattien ohitse sadetakin ansiosta, mutta on se vähän törkeää hattivateilta olla väistämättä heitä, kun he kerran väistivät Mammaa hänen mentäessään kaivolle. Varsinkin, kun he pelastivat heidät.

"Missä on meidän mönkijät?!"

Palaan tässä vaiheessa tuolla edellä mainittuun jakson ajalliseen järjestykseen. Niiskuneidin osaamattomuus ja lasten tietämättömyys hattivatteista ja salamasta antavat kuvan, että tämän jakson tapahtumat voisivat ehkä hyvinkin olla Pyrstötähden jälkeen. Voisi hyvinkin olla, että Niiskuneiti jäi hetkeksi Muumitaloon harjoittelemaan ruuanlaittoa koko homman jälkeen, mutta se on loppujen lopuksi hämmentävää, kun alamme miettimään Piisamirottaa ja kaikkea muita Muumilaakson tarinoiden kaanonin yleismaailmallisia ongelmia.

Minä tietyllä tasolla toivon, että tämä olisi ollut hyvä jakso. Ihan oikeasti. Kaiken tämän paskan alla on todella surkea elää, varsinkin kun tällä on niin hyvät potentiaalit.

Mikä tässä oikeasti niin hauskaa on?

Yksi asia vielä oli jäädä käsittelemättä: itse kartta. Me näemme sen monen moista kertaa, mutta lopussa, kun Muumi tekee kynällä sinne jotain, mutta siitä ei tule mitään erityistä kartalle. Ainoa ero on muihin karttoihin, että siinä on useampi hattivatti kuin yhdessäkään muussa kuvassa, mutta se ei anna syytä Muumin yllättävään kikatukseen ennen kuin hän lähtee syömään.

Minulla on toki teoria tähän: Japanissa Muumi kirjoittaa siihen jotain, mutta koska japaninkieltä ei oikein osata ulkomailla, niin he ovat jättäneet sen tekstin pois turhaa hämmennystä tuottamaan. Mitä hän siihen kirjoittaa? Sen tietävät vain japanilaiset ja ne onnekkaat jotka ovat löytäneet nämä jaksot japaniksi. Mutta hei, tämähän on vain teoria, muumiteoria. Kiitos, kun luitte!

Sääli, että kultakääreen alta löytyykin suklaan tilalta sitä itseään.

EDIT: Teoria on murrettu ja se osoittautui täysin vääräksi! Mitään tekstiä ei ole, joten nyt lopetuksessa on entistä vähemmän järkeä!

Muumit muinaisuudessa II

Paskamyrsky tulossa, karkuun!

Synopsis

Muumit ovat edelleen aavikolla. Nipsun tullessa jano ja Myyn suivaannuttua siitä vesipullo lentää kaukaisuuteen, mistä he kaikki löytävät pyramidin ja sfinksin. He kiipeävät pyramidiin ja päättävät siellä selvittää pyramidien ja sfinksin arvoituksen. Kaaduttuaan Nipsun ansiosta alas pyramidista Muumi alkaa kaivamaan pyramidiin sisäänkäyntiä. Nipsun ansiosta he kaivavat liian syvälle, jolloin pyramidi romahtaa kasaan. Egyptiläiset nappaavat muumit sekä heidän kumppaninsa ja alkavat repimään muumeilta päitä irti, koska he epäilevät heidän olevan valepuvussa. Lopulta egyptiläisille valkenee, että muumit ovat saapuneet Auringon maasta. Muumit kuitenkin karkaavat takaisin aikakoneelle ja päätyvät keskelle sirkusareenaa. Heille valkenee, että he ovat edelleen Egyptissä ja he ovat päätyneet Kleopatran aikaan. Kuningattaren kauneudesta huumautunut naisväen on pakko saatava tietää Kleopatran kauneuden salaisuudet ja he lähtevät suinpäin hänen palatsiinsa. He eivät kuitenkaan pääsisi mahdollisesti kuin vasta kuukauden päästä tapaamaan häntä, niin he jättävät miesväen pitämään paikkaa jonossa, kun he käyvät kaupungissa. Kaupungilla he tapaavat sanansaattajan, jolla on viesti Kleopatralle, jolloin he kaikki pääsevät sen turvin palatsiin jonon ohitse.

Palatsissa Kleopatra on surun murtama, kun hän saa kirjeen ja muumit alkavat tutkia paikkoja. Myy saa kuningattaren luvalla viedä hänen meikkirasiansa. Käärme luikertelee Kleopatralta, mutta se ei ole myrkyllinen. Murtunut Kleopatra luulee muumitalon väen olevan Varjojen maasta, jolloin muumit vievät hänet aikakoneen luokse viemään hänetkin Muumilaaksoon. He eivät pääse matkaan, kun yllättäen kenraali Antonius saapuu paikalle ja Kleopatra saa taas olonsa paremmaksi, sillä Antonius tunnustaa hänelle rakkautensa.

Muumilaaksossa heitä ovat olleet odottamassa Hemuli, Poliisimestari sekä Nuuskamuikkunen. Ilmestyttyään paikalle Muumipeikko ja Niiskuneiti alkavat uudelleen näytellä Kleopatran ja Antoniuksen session, mutta Muumi sattuu liukastumaan, jolloin heitä katselleet Pappa, Nipsu ja Myy alkavat nauramaan.

---

En olisi voinut uskoa, että se oli oikea paskamyrsky...

Tiedän, että on vähän ennen aikaista juhlia, mutta ollaan nyt jo päästy yli puolen välin Tanoshii Mumin Ikka: Boken Nikki -sarjassa. Monotoonisesta äänestäni ja vaakasuorassa olevien suun sekä kulmakarvojen asennosta varmasti osaatte kuvitella minun olevan ihan pakahtuvani onnesta.

Historiaa harrastavana ihmisenä tämä jakso on täynnä kaikkea sellaista, mistä minä voisin valittaa ja ulista. En kuitenkaan aio pitää mitään historialuentoa, sillä tiedän varsin hyvin, että se ei kaikkia kiinnosta, mutta haluan tietenkin nostattaa muutaman tärkeän pointin, missä tämä sarja vetelee ihan omiaan.

Giza on jännä paikka, kun ei ole minkäänlaista satamaa
tai viljelysalaa Niilin varressa.

Ensimmäisenä aiheena olisi pyramidit. Sarjassa väitetään selkeästi, että niiden rakentamiseen olisi kestänyt monta sukupolvea, mikä on täysin väärä fakta. Todellisuudessa pyramiidien rakentelussa kesti tähtitieteellisen pitkä aika: 10-20 vuotta. Lisäksi sen tuhoutuminen yhden palan mennessä pois sijoiltaan vaan on aivan liian hölmö. Yllättävää kyllä, sarjakuvassa koko romahdus toimi ihan hauskana vitsinä.

Onko tämä muinainen Egypti?

Toinen sitten taas on Kleopatran ajan arkkitehtuuri sekä kansalaisten pukeutuminen. En ole mikään täysivaltainen asiantuntija Egyptin suhteen, mutta minusta kaikki on vielä aivan liian arabimaista, sillä egyptiläiset eivät harrastaneet kupoleita. En voi kuollakseni muistaa (lukekaa "olen laiska ja en jaksa tarkistaa") milloin arabiheimot tulivat Egytiin, mutta luulisi, että heidän tulo ei olisi korvannut kaikkia egyptiläisiä rakennuksia heidän arkkitehtuurisuuteen sekä pukeutumistyyliä yhtä helposti mukanaan kuin jenkkiläisten mukana tuotu demokratia bikinipukeutuvine naisineen Irakiin.

Nyt kun olen suurimman osan lukijoista jo karkoittanut muinaisen Egyptin historialla onkin hyvä aika palkita niitä lukijoita, jotka ovat jaksaneet rypeä näiden lävitse palaamalla takaisin muumeihin.

Kyllä vain Mamma. Minustakin tämä on varsin epämielyttävää.

Kehittämäni persoonallisuusteoria on ollut muutaman jakson ajan vähäisessä valossa, mutta tässä jaksossa se jälleen kerran korostuu niin suureksi, että siitä mahdollisesti on tulossa enemmän asiaa kuin kaksi lyhkäistä lausetta.

Tällä kertaa saamme ensimmäistä kertaa parrasvaloihin itse Muumimamman. Luulisi, että hän ei missään tapauksessa pitäisi ulkonäköään asiana numero yksi, sillä mehän emme näe häntä missään muussa asussa kuin esiliinassaan. Toki hänellä on ollut joitain asuin kappaleita olosuhteen pakosta, kuten valkoinen liina pään suojana Viidakko-trilogian ensimmäisessä osassa sekä valkosipulit Vampyyrissä. Tässä jaksossa hänet on tavallaan alennettu Niiskuneidin tasolle kauneuden halun suhteen, mikä tekee hänestä epämammamaisen, mihin olemme tottuneet.

Mistäköhän Pappa tuonkin repäisi?

Mamman persoonan muutos tulee loppujen lopuksi suhteellisen salakavalasti esiin. Kun muumit ovat ihailemassa Kleopatraa, niin Mamma mainitsee, että olkoot nainen kuinka kaunis tahansa, hän haluaa olla vieläkin kauniimpi ja toteaa sen olevan ihan pöhköä, vaikka itsekin myöntää ajattelevan sitä vähäsen. Tuon kyllä voin kyllä laittaa oikean Mamman piikkiin, mutta kun hän lähtee juoksuun Niiskuneidin ja Myyn perässä selvittämään Kleopatran kauneuden salaisuutta, minä joudun nostamaan käteni ihmetyksen takia ja sanomaan ihan ääneen "mitä ihmettä?"

Kaksinaismoralismia: Mamma kieltää Myytä koskemasta
tavaroihin ilman lupaa ja on samalla tekemässä sitä itsekin.

Pikku Myykin voidaan jälleen nimetä tässä µ:ksi, sillä hänelläkin on intohimo olla kaunis. Joudun taas nostamaan Mymmelikortin pöytään, sillä oikea Myy ei todellakaan ole kiinnostunut ulkonäöstään, eikä varsinkaan seurustelusta, toisin kuin hänen siskonsa. Lisäksi µ:tä painavat kaikki muutkin persoonalliset häiriöt, mitä olemme jo käsitelleetkin edellisissä kirjoituksissa.

Tarina on erittäin laiskasti kirjoitettu. Maailma on suuruudestaan huolimatta erittäin tyhjä sekä kaikki sen päällä tallustelevat sivuhahmot ovat vain pelkkiä sivuhahmoja joiden tehtävänä on olla vain -yllätys yllätys- sivuhahmona. Tarina ei onneksi mene romanttisessa annissaan samalle ärsyttävyyden asteelle kuin tämän sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta se on silti puuduttavaa, sillä Kleopatran ja Antoniuksen nimiä toistellaan lähes tulkoon joka lauseessa. Lisäksi kaikki sivuhahmot ovat suoraan tulleet Nuuskamuikkusen muotista, myös jopa Kleopatra. Tuokin jo yksinään alienisoi tämän jakson muista Muumilaakson tarinoista.

Lisäksi tässä jaksossa jostain kumman syystä käytetään silmiä ripovaa ulkozoomausefektiä, kun nähdään ensimmäistä kertaa pyramidi sekä muumien näköiskuvat seinällä. Itse en ymmärtänyt lapsena tuota efektiä, enkä edelleenkään. Yritetäänkö sillä vain korostaa tilannetta nyt jotenkin dramaattisesti? Jumalkuvat ymmärtäisin, mutta pyramidi...

Omasta mielestäni tämä oli sarjakuvassa vähän härskimpi...

Ja kuten mainitsinkin edellisessä kirjoituksessa, tällä on lähde, jonka referaation laitan taas kun olen muissakin kirjoituksissa sen laittanut. Ja spoilaan suoraan: parempi on tarina kaikilla osa-alueilla.

Muumitalon pihamaalle saapuu arkeologi, joka julistaa sen arkeologiseksi kaivaukseksi ja alkaa tekemään siellä hommia huonolla menestyksellä mm. rikkomalla Muumitalon vesiputken. Pappa saa tietää, että arkeologi on paroni, ja että oikealla arkeologisella löydöllä voi saada itselleen aatelisnimen. Von Muumi -aatelisnimi silmissään Pappa menee perheineen takaisin ajassa muinaiseen Egyptiin yritettyään ensin itse arkeologiaa Muumilaaksossa huonolla menestyksellä. He kuitenkin ajautuvat aavikolle, missä he tapaavat erakon, joka elää vain heinäsirkoilla. Arabit nappaavat Niiskuneidin, mutta hänet korjataan takaisin aika pian. Tuhottuaan vahingossa pyramidin muumit menevät egyptiläisten kaupunkiin, missä heidän päitä aletaan repiä irti, koska jumalaksi pukeutuminen on kielletty lailla. Kun he havaitsevat, että he eivät ole valepuvussa he vievät muumit jumalallisina virtahepoina faaraon ja hänen vaimonsa luokse. Faarao haluaa mennä naimisiin Mamman kanssa ja vaimo Papan kanssa, koska he eivät kestä toisiaan, sisarruksia kun ovat. Muumit lähtevät pois palatsista ja menevät Kleopatran aikaan. Ovelasti tuomalla hyviä uutisia Antoniukselta Kleopatralle muumit pääsevät sisään palatsiin ja kuultuaan tekaistun uutisen Kleopatra antaa Papalle kiitollisuudessaan lahjan. Paikalle kuitenkin saapuu Antonius, joka lähtee jahtaamaan muumeja takaa, jolloin muumit taas menevät koneelleen ja siirtyvät takaisin Muumilaaksoon. Papan näyttäessä lahjaansa arkeologille hän sanoo sen olevan väärennös, koska se on liian uusi, vaikka siinä oli korttikin Kleopatralta.

Joopa joo. Tuosta versiosta voisi vielä sanoa sen, että egyptiläiset näyttävät enemmän hieroglyfimäisiltä (ja siten enemmän janssonmaisilta) kuin tässä, ja Kleopatralla oli oikeasti kunnon nenä, sillä hänen nenäähän kehuttiin varsin hienoksi.

Muumipeikon ja Nipsun käyttäytyminen Kleon ja Anton
ympärillä on lähes loukkaavan epäkohteliasta heitä kohtaan...

Mitenkäs tämä ensimmäinen jatko-osaan katkaistu tarina sitten toimi? Voin sen todeta, että hyvät lähtökohdat sillä oli, mutta heti kun pääsimme ajassa (köh) taaksepäin niin koko homma kaatui kuin korttikasa. Hidastuksella tosin.

Toisin kuin ensimmäinen osa, tämä toinen oli selkeästi laiskemmin tehty sekä tarinan kerronnaltaan, että animoinniltaan. Periaatteessa ensimmäinen osan loppu antaisi sellaisen kuvan, että koko juttu olisi loppunut siihen ja he olisivat palanneet Muumilaaksoon. Tästä voidaankin sanoa, että tämä jakso on ihan turha katsoa läpi. Perkele!

Kuusi sanaa tästä jaksosta:
Run away run away run away!

Muumit muinaisuudessa I

Pirun  rannalle sammuneet suomalaiset
turistijuopot, aina saa hävetä!

Synopsis

Muumi kumppaneineen ovat harrastamassa argeologiaa, yrittäessään löytää heidän esi-isien esineistöä. Pappa löytää sirpaleen, josta hän epäilee sen olevan heidän esi-isiensä tekoa, kun taas lapset löytävät hattivattien kätkön. Pappa hakee aikakoneen, joka ei toimi kunnolla. Ratkaisuksi keksitään ukkonen ja sen iskiessä aikakoneeseen muumit siirtyvät aavikolle. Pappa, Nipsu ja Muumi lähtevät etsimään vettä ja löytävät kuivuneen keitaan, josta he löytävät kamelin, joka pillastuessaan vie heidät takaisin aikakoneelle. Paikalliset ovat kuitenkin ajaneet Mamman, Niiskuneidin ja Myyn pois koneelta ja ovat ottaneet heidät mukaansa leirille. Miesväki seuraa jälkiä leiriin ja pelastavat heidät, jonka jälkeen he käynnistävät koneen uudestaan palatakseen Muumilaaksoon.

---

"Ei välttämättä."

Voi ei apua! Aikakone on taas täällä! Tuhotkaa se ennen kuin se tuo suurempaa vahinkoa kuin minun tylsistymisen!

Tämän kertainen jakson alkuosuus oikein ylistää Pappaa. Meillä siis on edessämme sellainen insinööri, jonka tekniikan osaaminen on kolme neljä sukupolvea muuta maailmaa edellä! Ja paskat. Tiedämme kyllä mitä hän oikeasti osaa ja mitä ei.

Papan ähertäessä aikakonetta ja Mamman tullessa potkaisemaan konetta  (mitä ei voisi ikinä uskoa Mamman tekevän tässä sarjassa) meille nousee kysymys: Minne muuten magneetti on kadonnut? Eikö sen pitänyt tuottaa sähköä tohon koneeseen? Muumin ehdotus salaman suhteen on kyllä aikalailla tuulesta temmattu, mikä tosi alkaa olla hyvinkin tuttua kauraa tässä sarjassa.

Miten tämä tilanne voi olla niin kliimaksinen,
että Papan ääneen on pitänyt laittaa kaiku?

Hattivatit ovat päässeet tällä kertaa etusijalle, sillä heidän avulla pääsemme menneisyyteen. Tosin en oikein ymmärrä tätä. Mistä lähtien hattivattien noin pieni kasaantumien tietää noin äkkistä myrskyä? Nuuskamuikkusen kommentti antaa myös sellaisen kuvan, että missä ikinä hattivatteja on, heitä seuraa ukkosmyrsky.

Hahmojen havainnointikyky on taas reippaati alitehoista.

Aavikolle päästyämme olemme taas tylsistymisen uppoavassa valtakunnassa. Veden etsintä on pitkäveteinen osuus tarinassa sekä voimme ikäväksemme vaan pyöritellä päätään, kuinka helposti tämän episodin taustakuvien tekijät ovat päässeet. Taivas on vain lähes yksivärisen sininen ja dyynit peräti erottuvat toisistaan, mutta väriskaala on liiankin yksipuolinen. Luulisi, että hiekallakin on yhtälailla erillaisia sävyjä kuin lumella tai vedellä.

Näin olisin itsekin halunnut tehdä viimeiset kolme jaksoa.

Tavallaan olemme varsin kliseisessä juonikaavassa: naiset joutuvat pulaan ja miehet pelastavat päivän. Eiköhän tämä ala olla jo tämän päivän yhteiskunnassa vähän eripuraa nostattava aihe? Täytyy toki myöntää, että Muumipeikon varma luonne veden etsintään peräti yllättää, sillä olemme tähän mennessä 99% toisen tuotantokauden jaksojen kokonaisajasta nähneet Muumin olevan ihan mammanpoika. Toki hän palautuu bumerangina takaisin "normiin", kun peikkomme inisten kysyy itseltään missä hänen äitinsä on.

Arrrgh! Shub-Niggurathin synnyttämä yksilö! Paetkaa!

Lopun pelastusoperaatio sujuu kyllä suhteellisen ongelmattomana kerronnaltaan, periaatteessa hyvin, mutta siitä nousee kaksi, vähän nirppanokkaisuuden puoleen kaatuvaa kysymystä: voiko kameli (dromedaari) oikeasti hypätä, kuten se tässä esitetään ja mitä ihmeen rotua päävaimo on?

Tällä kertaa Myynkin rakenne on muuttunut.
Lisäksi hän taas lankeaa persoonallisuusteoriaani
jälleen kerran, koska punastelu.

Ensimmäiseen kysymykseen en kyllä onnistu omilla etsintätaitoihini löytämään tyydyttävää vastausta. Löytyy toki joitain Yahoo! -ask juttuja joissa ollaan vastaukseksi yleensä laitettu "lol no get live" -tyylisiä vastauksia. Toki eräästä kysymyssivulta löysin kiintoisan lainauksen, joka kuulema olisi turkkilainen sananlasku:

Cahile söz anlatmak, deveyi hendekten atlatmaktan zordur. 

Explaining something to an ignorant person is harder than making a camel jump over a ditch.

Tuon perusteella kameli ei pysty hyppäämään tai tekemään sitä kovin hyvin. Wikipedia hyvänä/huonona lähteenä ei sano hyppimisestä mitään. Jäljelle siis jää videoanalyysi kamelin juoksemisesta, jonka omalla ja kaverini eläinanatomian tuntemuksella sekä tuon sananlaskun perusteella ollaan päätytty siihen lopputulokseen, että kameli saattaa osata hypähtää, muttei mitenkään niin jalosti tai voimakkaasti kuin hevonen, kuten animaatiossa annetaan ymmärtää.

Ja minä kyllä ymmärrän että animaatiot saavat ottaa vapauksia, mutta olen itse käsittänyt Muumilaakson tarinat suhteellisen vakavasti ottaviksi sarjaksi. Siis ainakin ensimmäisen kauden aikana.

Liekö kyseessä risteytetty yksilö?

Mutta sitten tämä päävaimo. Muut henkilöt vaikuttavat tässä tavan ihmisiltä, mutta kun saamme tarinamme konnan päävaimon käsittelyyn nousee suuri kysymys, että mikä ihmeen olioi hän loppujen lopuksi on, kun hänellä on ihmisen nenä, mutta myös muumien/hemulin kuono? Konnan "kuonon" voimme ymmärtää, koska hänellä on mahdottoman iso parta, mutta miten tämä vaimo taas? Onko hänellä sitten niin julmetun iso leuka, että se työntyy noin pitkälle eteen? Jos noin on niin täytyy myöntää, että tällä sheikillä on varsin erikoinen naismaku, joka toki selittää miksi hän on niin hurmioitunut Niiskuneidistä. Jalkavaimoissa ei moisia yksilöitä näy, mutta luulisi, että arabeille jalkavaimojenkin ulkonäkö on loppujen lopuksi tärkeässä asemassa lukumäärän suhteen. Toki miten voin moista tietää, kun en ole niin paljoa heidän kulttuuriin tutustunut ja olen varmasti tietämättömyydelläni saanut Arabimailta tulleet maahanmuuttajat vihaisiksi.

Palataampa takaisin itse jaksoon. Se ei itsessään ole (onneksi) niin huono kuin kolme edeltävää jaksoa, mutta ei se mikään hyvä ole. Tarina laahaa liikaa veden kanssa ja aavikoiden taustat ovat aikalailla liimaa leikkaa menetelmän oloiset, mutta animaatio on jokseenkin paremman puolella kuin tavallisesti. Tällä jaksollahan on jonkintasoinen meemilegenda ylisuurien silmien ansiosta. On toisaalta aika ihme, ettei tästä jaksosta olla käytetty materiaalia STP-videoihin.

Tarinan lähdettä en käsittele vielä, sillä tämä valitettavasti on ensimmäinen jatkokertomus koko sarjassa! Sen käsittely nähdään siis seuraavassa kirjoituksessa, koska minulla on vähän puuhia tehtävänä tulevan hiitoloman aikana.

Puolivälissä pojat ollaan kohta... Puolessa välissä...