Muumilaakso: Kelluva teatteri

Kasvatuslaitos.

Vetisen sohjoisessa säässä Muumilaakson suuri tuhotulva tuntui suhteellisen ajankohtaiselta näin jättilammikoiden aikakaudella. Ainakin vetisyyden suhteen.

Vaarallinen juhannus -kirja itsessään on muistilokeroissani tyhjentynyt vähän turhankin perusteellisesti. Se onkin kuulunut omiin uusintalukulistaani suhteellisen pitkään. Tätä urakkaa varten pitäisi lukaista muutkin muumit, sillä luin ne joskus teinivuosieni jälkihujakoiden alkupuolella. Eli toisin sanoen lukiossa. Suosikkikirjani Taikatalven luin viimeksi kaksi vuotta sitten.

"Älä huoli, ei tämä ole Yksinäiset vuoret."

Olin sinällään pettynyt, miten tämä juhannus oli vain yhden jakson mittainen, mikäli se olikaan juhannus. Tällä kertaa jaksossa tuntui olevan puolin ja toisin hyviä ja harmittavia aineksia. Harmillisuutta tilanteeseen toikin nimenomaan, miten paljon tavaraa jäi pois kyseisestä tarinakaavasta. Onneksi niitä ei ollut niin paljoa, että koko jakso olisi mennyt siitä piloille.

Alan pikkuhiljaa toivomaan, että Nipsu alkaisi saamaan isompaa osaa tässä sarjassa. Jos Elina Salo on se aito ja oikea Pikku Myy, niin Markku Haussila ansaitsisi samanlaisen pystin Nipsusta. Nipsun dialogien näyttely on sanoinkuvaamattoman tyylikästä, että Haussila nimenomaan tekee sen, mitä jokaisen ääninäyttelijän pitäisi tavoitella, mieluiten henkensä uhalla: katsoja unohtaa, että hahmon äänen takana on näyttelijä. Ville Haapasalo muuten alkaa kuulostamaan paremmalta roolissaan.

”Suoraan sanottuna, kultaseni, en välitä hittojakaan.”

Tarina oli lyhyydestään huolimatta mielenkiintoinen ja pikkuriikkisen outokin. Emman nousu siivoojasta teatterivastaavaksi oli hienotunteisesti toteutettu, mutta hänen osansa masentuneena "en koskaan enää tee työtäni sen onnettomuuden jälkeen" oli omaan makuuni heikosti toteutettu. Mutta näimme ensimmäistä kertaa miespuolisen vilijonkan, mikä on kyllä hyvin poikkeuksellista. Tai oikeastaan, näemme edes hetken ajan elävän miespuolisen vilijonkan, sillä niistä muistelisin Janssonien tehneen vain yhden kuvan ja sekin on Emman ukkovainaa. Käytin varun vuoksi molempia Janssoneita, eli Tovea ja Larsia, varmuuden vuoksi, sillä sarjakuvista on nyt tällä hetkellä muisti taas kerran löysänä.

Älkää kiinnittäkö huomiota verhon takana oleilevaan naiseen.

Outoa jaksossa oli itse tulva. Lopun suuri pyörre on todella hämmentävä juonta edistävä elementti, jopa muumien maailman standardien mukaan. Toisaalta ihmeitähän Muumilaaksossa tapahtuu.

Loppu tosin oli nyt poikkeava, sillä se ei jätä mitään vihjettä. Valitettavasti, kun tarkistin Haussilan nimeä Internetin syövereistä, onnistuin vahingossa löytämään, mikä on seuraava jakso. Suoraan sanottuna, minua vituttaa. En häpeä sanavalintaani, sillä kiroilutaso on ollut Asterix ja viikinkien jälkeen saa-aamattoman! Öhöm, alhainen.

"Kun vuorille käyn, sulosoinnut kuullen~"

Muumilaakso: Maailman viimeinen lohikäärme

Lohinorsu palasi festareilta.

Muumilaakson Tarinoiden jakso Maailman viimeinen lohikäärme/Muumipeikko löytää lohikäärmeen ei ole kuulunut omiin suosikkeihini. Jakso on turhan hiljainen taustamusiikkien suhteen, mutta tuohan sekin oman vivahteensa jakson alakuloiseen tunnelmaan. Yleensä jätän kyseisen jakson välistä, kun olen katsomassa jaksoja putkeen. Tiukka naapuri/Viljonkka muuttaa naapuriin onkin paljon mielekkäämpi.

Muumilaakson Maailman viimeinen lohikäärme taas on edeltäjäänsä nähden parempi kokonaisuus. Ainakin omissa silmissäni jakso näytti paremmin koodulta kuin kaksi edellistä. Valaistus oli paljon harkitumman oloista enkä havainnut klaffivirheitä. Ensimmäisen jakson jälkeen nähdyssä dokumentissa olikin paljon kuvaa Sophia Janssonin kritiikistä, mitä hän antoi hänelle esitetyn jakson animatronesta, joten tekijätiimi on mahdollisesti tässä vaiheessa päässyt eroon lasten kengistä.

"Jaa, että sinulla on 'lohikäärme' huoneessasi~?"

Kun ensimmäisestä jaksosta itkettiin, miten levoton se oli ja kuinka ei niin levoton oli toinen jakso, niin tässä jaksossa oli koheltelu ja rauhallisuus tasapainossa keskenään toistensa kanssa. Palaan sinällään ensimmäisen jakson puoleen, että se teki oikein ollessaan "erilainen". Muumit ovat turhankin pitkään olleet suunnattu pienille lapsille, joten on hyvä, että sarja on ottanut nimenomaan sarjakuvamaisen, kieroilevan humoristisen otteen. Sarjakuvat olivatkin vähän kypsemmälle yleisölle tarkoitettu, ja sen näki. Muumipeikko oikeasti sanoo Vaarallisessa talvessa, että hänen pitää tappaa herra Virkkunen, jotta naisväki rauhoittuisi.

Noin rujoksi tämä sarja ei mene. Niin isoa riskiä en usko tämän studion vetävän. On kuitenkin kiintoisaa nähdä, miten tietyt adaptaatiot saavat niin iskostetun kuvan alkuperäisestä lähteestä.

Das arche...

Mutta takaisin lohikäärmeeseen ja Nuuskamuikkuseen ihastuneeseen valkoisen rodun edustajaan. Pidin jakson koomisesta etenemisestä, miten alussa näimme dramaattisen ja leikkisän Muumin, ja kuinka siitä päästiin Myyhyn, joka oli ensimmäistä kertaa huumorin uhri aivan olan takaa. Vilijonkan ensiesiintyminen antoi viihdyttävän erilaisen kuvan Muumilaakson tarinoiden tiukkapipoon.

Jakson lopetus jäi edellisistä jaksoista varsin avoimeksi. Kahdessa ensimmäisessä on ollut selkeä kuva mitä tulee olemaan seuraavaksi luvassa. Muikkunen mainitsee joen tulvivan, joten ensi viikolla mahdollisesti alkaa Vaarallinen juhannus? Olisi toisaalta hauskaa olla väärässä tämän arvauksen kanssa.

Ja nähtävästi en olekaan vähään aikaan saanut ilmoitusta uusista kommenteista. Pitäneet ruveta näitä katsomaan läpi, poistelemaan mahdollisia spämmejä ja ehkäpä vastailemaankin huomenna, jos löytyy vastaamisen arvoisia viestejä. Pahoittelen, mikäli joku on ottanut nokkiinsa vastailemattomuudestani.

Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi parituskuvia kihlatulleni?

Muumilaakso: Kevätlaulu

Kevät. Kevät on tullut.

"Muumi!"
"Ei tule enempää muumeja."
"Ei halu-A!"
"Joudutaan kuule odottamaan ensi viikkoon, kuten äiti ja isi ennen vanhaan."
*Mökötys*

Näin reagoi esikoiseni ensimmäiseen Muumilaaksoon, kun se loppui. Tulikin tautikierrossa tartunta äitiin, niin pääsin katsomaan tyttäreni reagoinnit suorilta käsin. Ruotsinkielisen jakson toki pääsi tässä viikon aikana näkemään ennen uutta jaksoa.

Mutta toinen jakso. Näimme viimeinkin Nuuskamuikkusen, mutta myös muitakin sarjan hahmoja eli Niiskuneiti, Nipsu sekä Piisamirotta. Hemulihan nähtiin jo edellisessä osassa huutamassa "pölkkypää", ja tällä kertaa hän pääsikin vähän enemmän valokeilaa.

"Naisilla on näitä päähänpistoja."

Hykertelimme kihlatun kanssa varsin paljon tästä jaksosta. Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen suhde oli varsin intensiivisesti esillä. Muumin sydämessä ei todellakaan ole sijaa Niiskuneidille, varsinkaan alkukesästä, ja kohtaus Niiskuneidin kanssa oli todella humoristinen tilanne. Bisnesmies Nipsu taas oli puhdasta kultaa. Jos sarja nyt jotenkin onnistuisi töppäämään, niin Nipsu on tämän sarjan ehdottomasti paras anti.

Piisamirotta olikin varsin yllättävä tapaus. Olen tottunut hänen olevan juurikin sellainen äkäpussi, millaisena näemme hänet Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvassa. Tämä sarja pistääkin hänet olemaan alakuloinen. Saa nähdä vielä miten paljon tulemme näkemään tällä tavoin pessimististä filosofia.

Tämän jakson varsinainen sankari, Nuuskamuikkunen, oli myös hyvällä tavalla positiivisesti yllättävä. Nuuskamuikkusta emme ole nähneet lähes milloinkaan komiikan valossa ja tämä sarja tekee hänestä hieman kömpelöhkön hahmon. Muikkusen toimista vitsailimmekin yhdessä kihlattumme kanssa sanomalla mm. että Muikkusen on lopettavan sen vadelmalehtien polttelu.

Muikkusen pitäisi etsiä jo oikeita ystäviä.

Jakso itsessään jätti itselleni vielä sen verta ikävän maun, että Muikkunen ei vieläkään päässyt Muumipeikon luokse. Sinällään kauhistuttaakin, jos sarja jättää koko yhteennäkemisen näyttämättä. Siitä tulisi ainakin meiltä jonkun verran rähistävää.

Olen muuten havainnut, että näissä jaksoissa on ollut toisinaan klaffivirheitä. Ensimmäisessä jaksossa, Pikku Myyn ensikohtaamisessa, hänen kertoessaan Muumille nimestään, on taustakuvana sama kuva, mikä oli hänen loikatessa esiin. Taustat eivät siis ole olleet kohdillaan verraten siihen, missä kohdin huonetta hahmot seisoivat. Tässä jaksossa taas Nuuskamuikkuselta katoaa reppu yhdessä kohtaan.

Mutta nämä asiat ovat hyvin pikkumaisia asioita. Ei niistä löydy aineksia sarjan pilaamiseen. Suolapaloja ei ole lähellekään Boken Nikkin tasoa. Voin jo tässä vaihessa sanoa, että lahjoittamani rahat on käytetty viisaasti.

"Ei siinä ollutkaan vaapukkamehuaaaa~!"

Muumilaakso: Pikku Myy tuli taloon

Näin. Ensimmäinen Muumilaakson tarina tuli nähtyä lähestulkoon koko perheen voimin vanhemman tytön vedellessä hirsiä (pääsee sitten aamulla näkemään uusinnan, älkää huoliko). Kirjoitinkin tämän kirjoituksen heti dokumentin ja nuoremman tytön nukutuksen jälkeen, jotta ajatukset olisivat suhteellisesti kasassa vielä ensivaikutelmista.

Tulen kertomaan tässä kirjoitelmassa jaksosta suhteellisen kronologisessa järjestyksessä kuin asioita esiteltiin. Toki saatan hyppiä aiheissa edestakaisin, mutta pyrin luonnolliseen virtaukseen. Varoituksena sanon, että katsokaa ensimmäinen jakso Areenasta, ennen kuin suuntaatte katsettanne yhtään alemmaksi juonipaljastusten minimoimiseksi.

Tule leikkimään kanssamme Muumi~
Ikiajoiksi, ikiajoiksi...

Ilkeämielisestä kulmasta katsoen olin hieman pettynyt, että sarja ei alkanut odottamallani tavalla, eli Muumipeikon takapuolesta. Mutta tämä onkin vain nirppanokkaisuutta ja tekstin täyttöä varten laitettu virke. Huomasimme yhdessä kihlattumme kanssa jo heti jakson alettua, että nuoratikkaat puuttuvat Muumitalosta. Naurahdimme Niiskuneidin flirttailulle ja saimme yllättyä, että tämä alkupätkä ei ollutkaan se varsinainen intro, vaan se pläjäytettiin meidän naamalle hyvin tyylikkäällä animointijäljellä. Itsellä ainakin oli alkutunnarista yhtä pakahduttava tunne kuin silloin aikoinaan, kun kävin kihlattuni kanssa katsomassa Muumit Rivieralla ja elokuva alkoi.

Olinkin varsin mieltynyt siihen, miten paljon sarjan asenne oli lähellä sarjakuvia. Tarina oikeastaan onkin sarjakuvaTalonrakennus, ja olinkin otettu vitseistä, mitkä olivat suoraan lähteestä. Pukeutuminen ja juhannuskokko olivatkin toiveitteni täyttymykset.

Nostetaan, nostetaan, yy, kaa, koo, nee~

Pidinkin heti kättelyssä siitä, miten varhaisteininen Muumipeikko on tässä sarjassa. Hän pyrkii olemaan jo aikuinen muumi, mutta ei kuitenkaan ole vielä täysin päässyt lapsekkuudestaan eroon. Varsinkin hänen paiskautuessa huutaen vollottamaan sohvalle oli hyvä kuvaus siitä, miten lapsekas hän vielä on. Toiveet asiallisesta kasvutarinasta onkin omassa tapauksessani odottamassa kunniapaikkaa kaapissani.

Tasapuolisuuden nimissä upotan pienen asian, joka itseä jäi vaivaamaan turhan modernina eleenä: Palohemulin ja Pikku Myyn välinen fistbump. Se nyt tuntuu vähän turhan kaverimaiselta eleeltä kahdelle toisilleen tuntemattomalle henkilölle. Pelkkä pikainen kädenpuristus olisi ollut paljon parempi ja luonnollisempi.

Huumorista sinällään täytyy nostattaa, että juurikin nimenomaan Muumilaakson Tarinoihin totuttautuneena olin muutaman kerran hyvinkin yllättynyt sarjan komiikasta. Pikku Myyn tunkaisu maalipurkkiin oli sellainen veto, että sille ei voinut muuta kuin nauraa. Tämän tasoista vitsikkyyttä Muumeista sai etsiä tätä ennen SinäTuubaPaskoista.

"Niin kumpaan pönttöön tätä pitikään vetää...?"

Dubin suhteen katsottiinkin ruotsin kielinen heti perään kun oli mahdollista. Täytyy sanoa, että suomen kanssa molemmat dubit kulkevat käsi kädessä. Dubbi on hyvälaatuista molemmissa. Tässä vaiheessa toki tuntuu, että Ville Haapasalo on hieman tönkkö Muumipapan roolissa verrattuna muihin suorituksiin.

Sarja alkoi hyvin vahvasti ja erottuvasti muihin länsimaissa näkyneisiin Muumeihin. Tästä tuleekin minulle pitkästä aikaa sellainen sarja, jota joutuu kärsimättömästi odottamaan ensi viikkoon. Harmillista, että en pääse näkemään vanhemman tyttäreni reaktiota tästä uudesta muumista, sillä hän on joko tylsistynyt vanhaan Muumiin tai on jo niin fiksu, että ei kestä tätä uutta dubbia, kun hän ei niin innokkaasti ole katsomassa niitä kuin aiemmin. Olemme todellakin näyttäneet hänelle vanhaa hyvää dubbiakin, älkää olko huolissanne. Nuorimmalle tästä Muumista tulee varmaankin se muumisarja, minkä hän omii omaan lapsuuteensa samalla tavalla, kuin miten Muumilaakson Tarinat sitoi minun ja kihlattuni sukupolvea.

Ja voihan cliffhanger sentään...

Käy Muumilaaksoon

Vuosi 2019 onkin mennyt hujauksessa muuton ja jo viime vuonna syntyneen toisen tyttären ryminöissä. Mukana on myös ollut arkea syömässä avoimen ammattikorkeakoulun "työpaikka", jonne aina olen arkisin karannut perhettäni piiloon. Lisäksi olen nyt viimeiset kaksi viikkoa maalaillut figuja lautapeleihin sen verta, että pitäneet nyt ottaa harvinainen lepopäivä niidenkin suhteen ja vähän nyt elvyttää tätäkin kryptaa, jota myös blogiksi kutsutaan.

Tuleva Muumilaakso-animaatio onkin varsin oleellinen elvytystoimi, vaikka onhan tuolla taustapöydällä lojumassa suhteellisen tuhti kirjoitelma Alfred J. Kwakista odottamassa lopullista täyttöään. Mutta Muumilaakso onkin jo ihan oven takana mörkömäisesti odottamassa, joten eiköhän sitä mennä eteenpäin asian kanssa ja avata hieman ajatuksia sarjasta, jota olen ollut yhdessä kihlattuni kanssa rahoittamassa.

MTV:n fiaskomaisen uudelleen dubbauksen (jota joudun valitettavasti itkemään joka aamu) jälkeen odottelenkin varsin mieltyneenä, mitä tämä uusi sarja tuo tullessaan. Animaatiojäljen ja hahmosuunnittelujen suhteen olen ollut jokaisesta promosta positiivisella kannalla. On varsin virkistävää nähdä uudenlaista muotoilua muumeissa, kun Tanoshii Mumin Ikkan tyyli yhdessä Tove Slotten mukikuvioissa alkaa olla jo varsin tuttua kauraa. Odottelenkin, milloin tulee ensimmäinen ei-promo Muumilaakso-muki tästä uudesta sarjasta. Meiltä löytyykin joukkorahoituksesta tullut emaloitu muki.

Hahmot ovat todellakin pysyneet Tove ja Lars Janssonin suunnittelujen mukaisena, ja olen varsin mieltynyt siihen, että Muumipeikolla ja muilla Muumitalon vakioasukkailla on turkki. TMI:ssähän tätä aspektia ei näkynyt, mutta ymmärtäähän sen, koska karvoituksen piirto olisi ollut suhteellisen vaikea esittää sarjan graafisella tyylillä. Odottelenkin sitä, miten muumien ja Niiskuneidin suut ovat loppujen lopuksi toteutettu, sillä niiden toimivuutta ei kovin selkeästi näytetä. Alustava oletus onkin, että tyyli on otettu suoraan TMI:stä eli suu vaappuu kuvakulman määräämänä puolelta toiselle.

Ääninäyttelyn suhteen meininki onkin suhteellisen iso asia, kiitos erään tahon, joka päätti olla käyttämättä rahaa laatuun, koska kyseessähän on vain lastenohjelma. Öhm... anteeksi. Ei ollut tarkoitus avautua.

Ääninäyttely on ainakin trailereiden perusteella ollut hyvälaatuista, ja meillä onkin kihlatun kanssa pientä vääntöä, kumpi on oikeastaan parempi dubbi: suomi vaiko ruotsi? Omassa tapauksessani vaakakuppi vaappuu tasapuolisesti molemmin puolin, että en osaa todellakaan sanoa, kumpi vie pojan kotiin. Kihlattuni on ruotsin puolella, mutta itse tulen sanomaan oman lopullisen mielipiteeni vasta, kun sarjan ensimmäinen jakso on tullut katsottua molemmilla kielillä.

En usko, että tässä tapauksessa oltaisi menty ihan tavattomasti metsään. Tosin olen hieman huolissani musiikin suhteen, että miten monen eri muusikon omat sävellykset rikkovat sarjaa. Toki eiväthän he ole tehneet kuin yhden kappaleen, mutta miten se soveltuu sarjan varsinaisen taustamusiikin kanssa on se kolmas tarina. Tilannetta saattaa pahentaa, jos sarjan vakiomusiikki on tasoa Sumio Shiratori ja sitten tulee tunnelmaa pilaamaan joku poppirytke. Toki japanilaisessa Muumilaakson Tarinoissa näin kävi, kun he vaihtoivat alkumusiikin Vedenneito-jaksossa.

Muuta huolta ei itselle olekaan ilmeentynyt. Mikäli traileriin on uskomista, niin olen positiivisesti yllättynyt, jos tämä sarja alkaakin Myyn tulosta Muumitaloon, eikä iänikuisesta Taikurin hattu -saagasta.

Pitäneetkin mennä näistä aatoksista takaisin isäarkeen. Jossitellaan vielä, että jospa tämä pistäisi minulle intoa jatkaa tuhmeliini puolisukeltajan merkintää.

Alfredin alkutaival

Ve ve!

Tästä puolisukeltajasta minulla on ollut pitkään ongelma kirjoittaa yhtään mitään, enkä ymmärrä miksi. Pidän sarjasta hyvin paljon ja minulla ei ole lainkaan vaikeuksia höpöttää asiasta ihmisten kanssa, mutta kirjoittamisen kanssa minulla on ollut paljon vaikeuksia.

En sinällään ymmärrä ongelmaa, mutta kaiketi olen hieman skeptinen siitä, tuleeko tästä kirjoittelusta mitään. Ehkä olen vain hieman hermostunut siitä, mitä ihmiset ajattelevat tästä asiasta, kun käsittelen Alfredia omalla tavallani. Mitään pelkoa sinällään ei ole, mutta kaiketi vähäinen aktiivisuuteni tämän blogin kanssa on aiheuttanut jonkinlaisen sisäisen kriisin omassa pienessä päässäni.

Ponnahduslautana tähän mahdollisen sekalaisen kirjoitelmaan toi alankomaalainen tubettaja Amayirot Akago, jolla on neliosainen retroperspektiivisarja Alfred J. Kwakista. Hän vetää omalla näkemyksellään sarjan jokaisen jakson läpi ja täytyy sanoa, että hän tekee sen varsin taidokkaasti, varsinkin vitsaillesaan sarjan outrosta "On tänään onnenpäivä" sopivan dramaattisissa tilanteissa. Hänellä on myös jaossa hollantilaisesta dialogista itse englantisoitu tekstityskin ja näin alustavalla silmäilyllä se on ollut mukavaa vertailua suomalaiseen dialogiin.

Suomessa Alfred J. Kwak on rakastettu sarja, mutta kovin moni ei välttämättä tiedä mitään ankan taustoista. Englanniksi tietoa on rajatusti ja hollanniksi tieto pitää käännätyttää Google Translatorilla, joka yllättävästi näyttää vääntävän siitä poikkeuksellisen selkeää tekstiä. Ainakin englanniksi, mutta nehän ovatkin sukulaiskieliä.

Voi Hermanni minkä teit...

Alfred J. Kwakin luoja on alankomaalainen palkittu taiteen monitaituri Herman van Veen. Hän on itse kertonut Alfred J. Kwakin syntytarinan olleen kaksiosainen. Eräänä päivänä ajellessaan autoa hän sattui ajamaan ankan yli, jota hän sitten katui. Muutamaa päivää myöhemmin hän sai puhelun. Puhelun toisessa päässä oli orkesterin johtaja, joka halusi van Veenin tekevän lapsille suunnatun satusinfonian. Puhelun aikana van Veen näki kotonaan puhelimen äärellä ankan seitsemän poikasen kanssa puutarhassa. Hän kommentoi ankasta ääneen puhelimessa, että sattuiko hän ajamaan sen kumppanin päälle, josta orkesterin johtaja päätteli, että van Veen tulee tekemään tarinan ankasta.

Alfred aloittikin uransa UNICEFin lasten musikaalin roolihahmona. Esityksen juonena toimi myöhemmin sarjassa käytetty Valtakunta kylvystä! -jakso pienillä eroavaisuuksilla. Youtubesta löytyykin kyseinen teatteriesitys kokonaisuudessaan, ja siinä päästäänkin näkemään millainen näyttämötaituri Herman van Veen on mm. vetämällä lähestulkoon kaikkien hahmojen dialogit.

Teatterista Alfred J. Kwak on päätynyt kirjoihin, audiotallenteisiin sekä sarjakuviin. Yhdeksännen taiteen jälkeen Alfred päätyi siihen mediaan, josta hänet tunnetaankin parhaiten: televisioon animaatioksi. Dennis Livson toimi tuottajana tähän sarjaan ja hän käyttikin tätä animaatiosarjaa vakuuttamaan Tove Janssonia antamaan luvat hänelle tehdä televisiosarja Muumilaakson tarinoita. Van Veen itse sävelsi musiikin sarjaan, oli osana käsikirjoitushenkilöstöä sekä dubbasi muutamia rooleja hollannin- ja saksankielisiin dubbeihin.

Play that fucking violin Herman!
Play that fucking violin Herman!

Sarjasta tehtiin kaksi 26 jakson pituista tuotantosarjaa ja sarjaa on käännetty monille kielille sekä esitetty moneen otteeseen, ainakin Alankomaissa. Suomessa omasta mielestäni tätä sarjaa ollaan esitetty harmittavan vähän. Selkeä syy tälle varmasti onkin sarjan realistinen ote. Sarjassa ei todellakaan kuljeta kultalusikka suussa, vaan käsitellään asioita lähestulkoon sellaisina kuin asiat ovat. Sarja tekeekin tämän loistavasti olematta liian realistinen asioissaan. Synkän synkkiä asioita sorkitaan, mutta niitä ei kahmaista ja viskota suoraan silmille eikä hidasteta roiskahduksia draaman ja inhon lisäämiseksi. Yhteen aikaan Internetissä jopa huhuttiin, että Yle ei näytä sarjaa, koska se on "poliittisesti vanhentunut." Tiedä, onko asia ollut totta, mutta yllättävän todenmukaiselta se kuulostaa.

Alfred J. Kwakissa on kyllä muutakin kuin sitä realismia. Sarja on hyvin positiivismielinen sekä kaikki tarinakaaret päättyvät lopulta onnellisesti. Paitsi ehkäpä Korpin diktatuurikauden lopullinen lopetus, joka jäi suhteelisen harmaaksi lopetukseksi Korpin jäädessä vapaalle jalalle ja suorastaan uhkailemalla Alfredia hänen kotiovellaan. Pekka Autiovuoren ikimuistoinen näyttely on jättänyt siitä itselleni ikuiset muistikuvat ja kanalihalle nostattajat.

Sarjan jälkeen Alfred on viettänyt suhteellisen rauhallista elämää. Van Veen on jatkanut hänen menoaan teatterilavalla ja brändillä ollaan tehty hyväntekeväisyystyötä. Vuonna 2008 luvattiin sarjalle jatkoa, missä oltaisiin pääosassa nähty Alfredin ja Iiriksen poika vanhempien jäädessä taka-alalle. Animaatiota pohjustamaan julkaistiin kirjasarja ja vuonna 2012 Van Veen kertoi haastattelussa, että sarja tehdään 3D:nä. Joskus 2014 olin löytävinäni tiedon sarjan hyllytyksestä, mutten enää löydä moista uutista. Alfred J. Kwakin virallinen Facebook-sivu toki on edelleen olemassa ja päivitetty kuun vaihteessa, joten tämän puolisukeltajan vauhti ainakaan teatterimaailmassa ei ole loppumassa.

Alkuperäisen sarjan hahmosuunnittelijan piirros uudesta sarjasta vuodelta 2009.

Historiikki kun ollaan näin käsitelty, niin tahtoisin tulevaisuuden kirjoitelmia varten vähän paimentaa muutamia Alfred J. Kwak -animaation käsitteitä, joita suomenkielinen dubbi tietyllä tasolla tuntuu, ehkä vähän ilkeämielisesti sanoakseni, ryssineen. Sarjan miljöönä toimiva Vesimaa on alun perin hollanniksi Groot-Waterland eli Suur-Vesimaa. Tästä lähin, kun käytän Vesimaata tai Suur-Vesimaata teksteissäni, tulen nimenomaan tarkoittamaan juurikin sitä valtiota, missä Alfred J. Kwak asustaa.

Sarjassa esiintynyt ns. Suur-Vesimaa, minne kuningas Rohkea II asettuu maapaossaan kuningas Jarmo Koski XX:n hoviin, on alun perin Breed Rietland. Kyseessä on nähtävästi sanaleikki, koska "breed" on suomeksi leveä, lavea ja "rietland" on ruoikko, eli Kielitoimiston sanakirjaa lainatakseni: "Ruokoa kasvava paikka, ruovikko, ruoisto."

Jotenka tästä edespäin se Suur-Vesimaa, minne kuningas Rohkea II pakenee on minun teksteissäni Iso Ruokomaa.

Näin. Eiköhän tässä ollut tarpeeksi sepustusta Alfredista. Minulla on joitain kirjoitelmaideoita mielessä ja yksi niistä on jo muhiutunut kypsäksi asti, mutta annetaan sille vielä vähän kypsentymisaikaa, jotta sillä olisi rapeampi kuori. Tai sitten, kun toinen lapsi on syntynyt.

Olikin hauskaa tehdä vähän tutkimustakin tämän tekeleen kanssa.

Viimeinen käsittely Muumilaakson tarinoiden remasteredista

Nyt loppu rötväys. Lukijoiden on saatava lopullinen sana sanotuksi!

Hupsista lupsista chili rupsista. Nyt sitten hävetään tätä aloitustani, kun en muutakaan keksinyt ja lukijat lähtivät, koska ensimmäinen lause ei antanut kuvaa sille, että kirjoitus olisi millään tasolla hyvä. Varsinkin, kun tämä kirjoitelma on ollut hyllyllä jo kuukauden. Perkele.

Enpä ole kirjaillut tänne vähään aikaan yhtään mitään. Periaatteessa en ole tehnyt minkäänlaista arvostelua/analyysiä tämän vuoden aikana, johtuen toki oman jälkipolven riehumisen seuraamisen mielenkiinnosta. Niin ja kesän aikana kiereltiin coneissa esiintymässä. Asialle siis pitää tehdä jotain!

Olen muuten tulossa Umiconiin kihlattuni kanssa vetämään luentoa!
Nähdään Turussa helmikuussa!

Alkuvuosihan lähti kiinnostavasti käyntiin, kun Muumilaakson tarinat vaihtoivat kanavaa ja saivat uuden puheäänen päälleen. Tämänkertainen kirjotelma tulee olemaan tämän uuden dubin käsittelyn post mortem, sillä olen vihdoin ja viimein saanut katsottua joka ikisen... no... yhtä jaksoa lukuunottamatta kaikki Muumilaakson tarinat mitä on koskaan tehty suomeksi puhuttuna. Toki viimeinen jakso tuli katsottua peräti kaksi kuukautta sitten, joten muistikapasiteettini voivat olla enemmän tai vähemmän värittyneet.

Sarja on tätä nykyään jaettu peräti 4:ään tuotatokauteen, mistä sensuroimaton Hurja merirosvo-jakso vielä tekee C-moren puolella oman omituisen 5-kauden. Ennen Bōken Nikki-jaksoja (jota edelleen luonnehdin tietämättömille Muumien 2-kautena) jaksot olivat edelleen sekametelisoppaa DVD-julkaisujen mukaisessa järjestyksessä. Nyttemmin sarjaa pystytään LÄHES seuraamaan oikeaoppisella tarinakaaviolla. Jostain käsittämättömästä syystä Muumipappa kaipaa vaihtelua/ Muumipappa tahtoo seikkailla on vaihtanut paikkaansa Muumipapan toinen nuoruus/ Muumipappa tahtoo nuortua -jakson kanssa. Tästä syystä Papan nuoruusajan jahti jäi uudesta dubista näkemättä, mutta empä usko, että tämän kirjoitelman viesti olisi täysin turmeltunut tällaisesta pikku erheestä.

Katsottuani ensimmäisen puoliskon sarjasta olin yhdessä kihlattuni kanssa huokailemassa samasta asiasta, mikä tulee myös vanhaakin dubbia katsellessa: Miksei tämä voinut jäädä tähän? Haikeutta tosin oli päässyt romuttamaan dubin heikko toteutus. Toki eihän tämä nyt uutta ole, mutta mitä pitemmälle sarja meni, niin sitä enemmän tuntui siltä, että näyttelijät olivat tylsistyneitä rooliensa vetoon. Varsinkin Nuuskamuikkunen tuntui menettäneen hohtonsa ja alkoi kuulostamaan juuri sellaiselta henkilöltä, joka näyttelyn sijasta odottaa seuraavaa kahvi- tai ruokataukoa.

Ensireaktioissani ylistys Pikku Myystä... anteeksi Pikkumyystä kaikkosi. Karolina Blomin näyttely valui juurikin siihen huonoon Myy suoritukseen eli hän pisti CAPS LOCKIN PÄÄLLE, JOTTA LUONNOLLISUUS OLISI MAKSIMAALISEN ETÄISYYDEN PÄÄSSÄ HYVÄSTÄ NÄYTTELYSTÄ. EI SE KUULUVAN ÄÄNEN TEKO VOI OLLA NOIN VAIKEAA, VAIKKA YMMÄRRÄN ÄÄNINÄYTTELYN OLEVAN SUHTEELLISEN HAASTAVAA TYÖTÄ, JOS SIINÄ MEINAA OIKEASTI OLLA HYVÄ.

Lisätuskaa Myyhyn toi vielä se, että ehkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kukaan ei kutsunut häntä Myynä vaan Pikkumyynä. Asia alkoi ärsyttämään loppua kohden alinomaisesti ja melkein teki mieli turhaan huutaa näyttöpäätteelle: "Myy! Sanokaa Myy!". Ehkäpä tämän takia alkutekstien kirjoitusvirhe onkin ollut aiheellinen.

Dialogi oli muulta osiin ihan siedettävässä kuosissa. Vanhemman dubin dialogit toki jyräävät nostalgiabensalla käyvillä moottorikelkoillaan uusien yli että heilahtaa, mutta modernisoinnista huolimatta olin yllättynyt tosinaan suhteellisen vanhoista sanoista, joita en valitettavasti poiminut ylös. Nipsulta jostain kumman syystä on Muumipeikko ja linnut / Haavoittunut lintu -jaksossa kadotettu emolintukaakatukset. Toinen vaihtoehto on, että Nipsun ääni katosi korottuessaan hertsialueen ulkopuolelle.

Bōken Nikki tuli valitettavasti katsottua uudestaan. Itkeä tahtoisin, mutta sen tuotto näin tekstimuodossa on vähän vaikean puoleista. Tai minä nyt vain yritän luistaa stereotyyppisen miehen kaltaisesti olla näyttämättä tunteitani. Valinta on teidän, arvon lukijat.

Sarjan vaihduttua tekijäporukan into nähtävästi lopahti. Bōken Nikkin dialogi on paljon lähempänä Ylen dialogia ja näyttelytaso on nyt vähän mitä on. Dialogia ei olla edes korjattu, eli Muumipappa edelleen sanoo Aikakone / Aikamatka esi-isien luo -jaksossa: "Jos Hemuli ei löydä esi-isiä, me olemme pulassa," vaikka Hemulin nimenomaan EI pidä löytää niitä, koska hänestä oltiin tehty pahis, mikäli muistatte. Niin ja pihalle särkynyt hunajapurkki on edelleen särkynyt lattialle.

On pakko nostaa Pikkumyy teurastuspöydälle, koska hänen vuorosanansa ovat oikeasti tehneet hänestä hirveän mymmelin. Nipsun ollessa äänessä Pikkumyy tuntui reagoivan lähes jokaiseen suun avaukseen huutamalla häntä olemaan hiljaa. Oikeasti, miksi Pikkumyyn pitää olla tässä dubissa jopa pahemmin läpikustu hahmo kuin alkuperäisessä?

Kääntäjän haastattelussa esiintyi maininta haukkumasanojen poistosta, koska "en haluaisi opettaa lapselle, että sellaiset sanat olisivat okei, vaikka ne tulisivat Pikku Myyn suusta." Tämä ratkaisu on ollut huomattavasti pahempi kuin se päältä päin näyttää. Omasta mielestäni on törkeämpää käskeä toista pitämään suu supussa, kuin nimikoida henkilöä älykkyytensä vuoksi. Olemalla pelkästään hiljaa henkilölle ei avaudu, mitä hän teki väärin ja alentaa henkilöä huomattavasti pahemmin kuin kutsumalla häntä torveloksi, koska se antaa suoran viestin, että nyt oltiin väärällä sektorilla hölmöyden vuoksi. Tämä on toki oma kokemukseni asiasta.

Seuraavaksi mennäänkin dialogiosaston hämärämpään osastoon. Kaikki vieraat nimetyt hahmot Launoa ja paria historiallista henkilöä lukuunottamatta ovat saaneet uuden nimen.

Eh... tässä tilanteessa minun on nyt hyvin, HYVIN vaikeaa olla vakavalla naamalla. Suurin pelko Hömelön suhteen oli, että kääntäjä olisi tehnyt samoin kuin Jenni-tädille, eli ottanut nimen sarjakuvista. Jos Jenni-tädin kohtalo olisi käynyt Hömelölle, niin hänestä olisi tullut Vinssi. Kaikkien onneksi kääntäjä päätti tyytyä tylsempään Vekkuliin. Mutta en minä Vekkulin vuoksi ole hytkymässä, kun yritän pidätellä nauruani. Minä en oikeasti tiedä, kuinka hirvistyttävät lonkerot nyt näillä tekijänoikeuksilla oikeasti on, mutta en olisi ikinä voinut kuvitella, että Bōken Nikkiä voitaisiin vetää näin pahasti uusille tasoille: Muumipeikko Villissä Lännessä / Villin lännen seikkailu -jakson pahis, pahamaineinen Billy the Kid, on uudessa dubissa nimeltään...

Minä en oikeasti osaa sanoa tuosta yhtään mitään. Nimi on vain niin juustoisen huono ja naurettava, että voisin oikeasti muiluttaa kääntäjän baariin ja tarjota hänelle kossupaukun, ihan vaan Hurja-Jaakon kunniaksi.

Hurja-Jaakko, ei helevettih...hihihih...!

Koottuani taas itseni minua edelleenkin ihmetyttää nämä tekijänoikeuslonkerot. Nimittäin Muumipeikon Robinson-seikkailu / Muumiperhe autiolla saarella Robinson Crusoen nimeä ei kuulla lainkaan. Ei pölähdystäkään. Kaikki puhuvat kirjan pääsankarista, aivan kuin kyseessä olisi itse Nimeltämainitsematon, Keltainen Kuningas. Luulisi nyt Robinpoika Kruusen olevan tässä vaiheessa public domain eli täysin vapaata kaupallista riistaa, koska kirjat kirjoitettiin jo 1700-luvulla. Lisäksi Punahilkka oli joku haltiatar tai joku aivan muu kuin pirtsakka suden välipala.

Robinsonista puheen ollen täytyy ottaa ilmi eräs outous, joka ilmenee nimenomaan kyseisessä jaksossa: Muumipappa. Innostuu. Aidosti.

Kyllä, Jukka Varis yllättäen osaakin näytellä! Muutaman hetken ajan toki, mutta tämän tasoinen, yhtäkkinen lähes elävä näyttely pistää miettimään, mitä studiolla oikein tapahtui tuolla kyseisenä hetkenä? Me emme tule sitä välttämättä koskaan tietämään.

Loppujen lopuksi huonoimman ääninäyttelijän pystin Bōken Nikkissä saa Alan Wake. Siis Ilkka Villi. Suurin osa Ilkka Merivaaran rooleista lankeaa hänelle plus muutama muukin roolitus. Huonoin suoritus hänellä on ylivoimaisesti koulun pahiksen, entisen Vertin... ei helvetti, miten nämä ihmiset oikein tekevät näitä hommiaan... nykyisen Veikka---prffHAAAH-hahahhaaa~!

Olisin edes vähän onnellisempi, jos joku teistäkin lukijoista sattuisi edes tirskahtamaan noille nimille. Siis Veikan...Krhm. Villin veto Veikkana (nyt saatana pysyt jämeränä, hyvä mies!) on kyllä tehty ihan sitä varten, että tarkkaileeko laadun tarkkailu tätä edes yhtään. Ääni on aivan liian kiltti häirikköoppilaalle ja olihan se kouluun liittyvä jakso muutenkin ihan hirveä.

Tahdon jo pois tästä dialogisuosta, joten siirrytäänpä siihen paljon hehkutettuun kuvalaatuun. Normisarjassa loppupään jaksoissa kuvalaatu pysyy tavallisena, välillä heilua rytkyten, mutta ihan siedettävillä tasoilla. Japanilaisen laadun puute harmittaa, mutta vaikuttaa siltä, että joidenkin jaksojen kuvaraita olisi mennyt entistä tummemmaksi. Esimerkiksi Tyrmääjäsienessä / Torkkuseitikissä Mamman kiivetessä ylös portaita ei näy mitään muuta kuin Mamma pimeydessä. Kuva avonaisesta ikkunasta yläkerrassa on periaatteessa vain musta ruutu.

Bōken Nikki taas elää omassa kuplassaan, kuinkas muutenkaan. Kuvalaatu on kauhea, mutta toisin kuin Ylen versiossa, jaksot eivät ole vihreänkeltaisessa filtterissä. Filtteriä lukuunottamatta kuvalaatu on todellakin kehnompi normisarjan kanssa. Nähtävästi varastoijat ovat olleet fiksuja ja käsitelleet tätä sarjaa sen ansaitsemalla kunnioituksella.

Poikkean hieman sinällään aiheesta, mutta vaikuttaa vähän siltä, että itse japanilaisetkin ovat tästä jatko-osasta vähemmän tyytyväisiä. Vaikka tämä sarja on 25 vuotta vanha, on normisarja pysynyt hyvälaatuisena kaikilla osilla, mutta Bōken Nikkin kanssa ääniraita on totaalista kuraa. Tuntuu kuin se olisi nauhoitettu c-kasetille mikin ollessa telkkarin vieressä, kun on äkkiä pitänyt ottaa kopio ainoasta kopiosta.

Harha-askeleen turvin onkin hyvä siirtyä vielä yhteen käsiteltävään asiaan, minkä Muumilaakson tarinoita remastered vielä tarjoaa: Sensuroidut jaksot.

Kolme surullisen kuuluisaa sensuroitua jaksoa on nyt vihdoin ja viimein saatu suomen kielelle koko kansan nähtäville. Merirosvoilu on nähtävästi ollut niin pakonomainen jakso saada tulille, että on pitänyt ihan erikseen tehdä sekä sensuroitu että sensuroimaton kappale. Sensuuri on minusta jokseenkin typerä, sillä ainoastaan kohtaus, missä merirosvo kertoo Pikkumyylle panttivankiaikeistaan on poistettu. Kohtauksessa ei muuten mitään rajua menoa ole, paitsi että Pikkumyy on puremassa merirosvoa kädestä, jonka vuoksi rosvo koittaa tallaista Pikkumyytä laittamalla käden lattian tasolle, mutta tallaiseekin humoristisesti omaan käteensä, kun Pikkumyy onnistuu väistämään. Lisäksi merirosvo vetäisee puukon esiin, kun Pikkumyy koittaa tulla uudestaan lähelle. Muuten käydään dialogia vuoron perään.

Purentatilanne ei todellakaan ole mitenkään roisia, mutta voin olla puukon vedosta myöntyväinen syyhyn, miksi jakso nyt olisi saanut sensuurin hampaasta. Tosin puukon olemassaolo olisi helposti kyllä retusoitavissa tai jopa päälle piirrettävissä vaikkapa nuijaan. Pidän kuitenkin itse puukkoa sen verta "kesynä" aseena, että sen näyttö olisi ollut ihan laillisuuden rajoissa. Jos rosvo olisi laittanut puukon Niiskuneidin kaulalle, niin silloin olisin ymmärtänyt syyn hyllytykseen ilman ylimääräisiä kysymyksiä.

Sensuroitu kohtaus kyllä rampauttaa tätä jaksoa varsin ikävästi, sillä me näemme ennen mainoskatkohimmennystä Pikkumyyn vain juoksevan ulos Niiskun vajasta voivotellen. Tietämätön olisi varmasti todella hämmentynyt, varsinkin kun aikaisemmin Pikkumyy hölmösti huutaa rosvolle "PÄÄSTÄ HÄNET!" ennen kohtauksen vaihtumista Muumitaloon. On varsin pöhköä nähdä Pikkumyy sen jälkeen vain juoksemassa karkuun tilannetta. Japanilaisessa dialogissa kyllä tykkäsin Myyn epäilevästä "Kuka olet?" kysymyksestä. Siinä oli enemmän uhan oloa.

Kuka asuu kelon sisällä? -jakson poissaolo on sinällään ymmärrettävää, kun meillä Suomessa ei nyt tajuttomasti paholaisiin liittyviä tarinoita ole. Muistelisin jakson dialogin olleen tavanomaista tönkömpää. Ainakin kun alkuperäisessä dialogissa demoni uhkaa muuttaa lapset sioiksi, niin suomenkielinen häntäheikki taas uhkaa muuttaa lapset paholaisiksi. Mitä tässä pitäisi ajatella? Olen hämmentynyt.

Pikkumyyn karmean syntymäpäivän olette jo lukeneet, mutta olin oikeasti entistä järkyttyneempi tästä jaksosta. Suomen kieli mahdollisesti auttoi tässä reippaasti, mutta olen silti edelleen sitä mieltä, että tämä jakso loukkaa katsojia, koska se tekee kaikista hahmoista sellaisia kusipäitä, että tätä ei todellakaan hyväksyisi viralliseksi muumitarinaksi. Jos tunnette tarvetta saada itsenne vihaisiksi, niin katsokaa ehdottomasti tämä.

Muumilaakson tarinat remastered on näin loppuun käsiteltynäkin edelleen hätäisesti kasattu kokonaisuus. Laatu vain haaveilee keskitasosta ja siinä on toisinaan liian yllätyksellisiä korkean laadun läikkiä, tehden katselukokemuksesta vaivautuneen. Tekijäporukka on joko täysin epämotivoitunut tekemään tätä työtä kiireen alla tai he eivät osanneet tehdä asiaansa. Saa nähdä kuinka monta vuotta C-more ja MTV3 saavat pitää tämän hetkistä muumimonopoliaan kasassa.

Onko tämä sitä Roleff Kråkströmin mainitsemaa "taidetta" mitä Moomin Characters Oy Ltd:n pitäisi ylpeänä esitellä? Jonnepappa keulii Mamman kolmipyörän lunastukseen toimisi tätä dubbia parempana taideteoksena.

I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I--I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I-I!