Aikakoneella renessanssiin

"Onnistuin! Tein Triforcesta donitsin! Olen todellinen turri!"

Synopsis

Lapset ovat leikkimässä piilosta, mutta hommasta ei tule mitään, kun Myy ja Nipsu tunkeutuvat väkisin Muumin ja Niiskuneidin piiloon. Myy tönäisee Muumia päin tynnyreitä ja he kolauttavat aikakonetta heittäydyttyään turvaan. Aikakone käynnistyy ja he joutuvat jonnekin outoon huoneeseen, jossa on koneita. Muumi päättelee, että he ovat mahdollisesti menneet tulevaisuuteen ja he ryhtyvät tutkimaan paikkoja. He löytävät ateljeen täynnä tuhrittuja maalauksia sekä laboratorion, missä Nipsu huolimattomuuksissaan aiheuttaa räjähdyksen. Laboratorio ja lapset ovat sotkussa ja Niiskuneitikin joutuu riisumaan nilkkarenkaansa puhdistuksen ajaksi. Paikan omistaja, Bernando da Pinci, tulee paikalle ensin raivoissaan epäonnistuneelle kokeelleensa, mutta innostuu nilkkarenkaasta luulleen sen olevan hänen eksperimenttisä tulosta. Lapset kuitenkin kertovat totuuden ja keksijänero murtuu siitä.

Myöhemmin oppipoika kertoo, että keksijällä ei ole paljoa rahaa kokeittensa takia, ekä hän ole saanut myytyä taulujaan pitkään aikaan. Samalla hän paljastaa keskeneräisen Mona Lisa taulun, josta puuttuu enää pää. Työ aloitettiin jo 15 vuotta sitten ja da Pinci ei voinut jatkaa sitä mallin ollen jo liian vanha. Pikku Myy ehdottaa itseään malliksi, mutta maalari innostuukin Niiskuneidistä enemmän. Iloissaan hän maalaa taulun loppuun, jonka lopputulosta lapset eivät oikein ymmärrä, sillä maalaus ei näytä lainkaan Niiskuneidiltä.

Aikeissaan lähteä takaisin Muumilaaksoon he esittelevät aikakoneensa da Pincille, joka alkaakin tutkia konetta perusteellisemmin ottamalla osia pois. Myy loikkaa hänen päälleen estääkseen häntä purkamasta sitä enempää ja kumpikin saavat sähköiskun. Tästä da Pinci vasta innoissaan onkin ja hän purkaa koneen atomeiksi sopertaen sähköteknillisiä asioita. Löydettyään erään osan hän pyytää sitä lainaan automobiiliinsa, joka lasten mielestä näyttää kylpyammeelta. Asentaessaan osaa koneeseensa pari rosvoa vievät hänen vastamaalatun taulun ja he lähtevät taka-ajoon automobiilillaan. Rosvot ovat kuitenkin suunnitelleet pakomatkan etukäteen menemällä veneellä. Lapset ovat jo luovuttamassa, kun da Pinchi syöksyykin ajoneuvollaan suoraan jokeen ja ajoneuvo onkin vesikelpoinen kulkupeli. Sieltä he nousevat yläilmoihin ja nappaavat taulun takaisin mukaansa. Keksijänero on innoissaan, kun hän on kehittänyt laitteen, joka kulkee maalla, merellä että ilmassa.

Palattuaan takaisin Muumilaaksoon Nuuskamuikkunen ilmoittaa löytäneensä heidät ja he ihmettelevät mistä hän oikein puhuu. Sitten he muistavatkin, että he olivat leikkimässä piilosta. Illalla kuistilla Muumi ja Niiskuneiti totesivat Bernando da Pinchin olevan kuin olevankin suuri nero. Niiskuneitiä vielä lopuksi huvittaa se, että hän on ollut mallina maailman kauneimmassa taulussa, johon Muumi ei osaa häkeltyneenä sanoa mitään.

---

"Mikä tuo on?"
"Se on kone, joka pistää maailmankirjat sekaisin."

Olen usein kuullut/lukenut tästä jaksosta, että se on ristiriidassa Muumipapan muistelmien kanssa. Ymmärrettäväähän se on, kun tämä Bernando da Pinci muka keksii monikulkuvälineen ennen Fredriksonia. Tähän toki voidaan olla kahta mieltä. Tämä toinen on juuri monta kertaa nostattamani huoli aika-avaruuden rikkoontumisesta. Me olemme tätä jaksoa ennen nähneet sen maailman, missä tämä niin kutsuttu nero ei ole päässyt historian kirjoihin amfibiautomobiilistaan. Mona Lisan hän varmasti maalasi loppuun joskus myöhemmin. Mutta sitten kun Muumi kumppaneineen menivät aikakoneella, syntyi aika-avaruuteen se haarauma, mistä me nyt näemme tämän lopputuloksen. Tämä on siis minun näkemys tästä asiasta.

Tämän jakson otsikko tosin voi olla tietyllä tasolla harhaanjohtava. Havaitseeko kukaan tässä oikeastaan yhtään mitään, mikä OIKEASTI viittaisi renessanssiseen aikaan eli 1400-luvulle? Kaikki tässä esitetty voi toki olla hyvinkin aikaväliltä 1400-1900-lukua tai jopa Muumin ehdottamaa tulevaisuutta. Bernando da Pinchi voisi hyvinkin olla huijari, jolla sattui vaan käymään aivan käsittämätön tuuri, kun kohtasi Muumin ystävineen. Hän hyvinkin vain on yrittänyt tehdä Mona Lisasta kopiota saadakseen pirunmoiset rahat joltain hölmöltä ostajalta.

"Voi rähmä, kytät!"

Tulevaisuutta tai lähinykyisyyttä tukee vielä da Pinchin tietämys sähköstä. Keskiajalla sähköstä vaan tiedettiin pelkkä hankaussähkö (sekin varmasti oli selitettynä paholaisen aikaansaannoksena) ja mehän nykypäivän ihmiset tiedetään sen tuomien wattien megatonnien voiman, kun koskemme varautuneena metallia, kun pidämme jostain toisesta metalliesineestä kiinni samaan aikaan. Kaikki sähkötieteelinen termistö mitä yleisnerohuijarimme sanoo purkaessaan aikakonetta ei todellakaan ole keskiajan sanavarastosta kotoisin. Magneetin tuottama sähkö on edelleenkin hyvin hatara pohja noin voimakkaalle sähköntuotolle. Plus tuohon aikaan se vain oli outo materia, joka nyt vain kiinittyi rautaan ja osoitti aina tiettyyn suuntaan, vaikka sitä yritti kuinka käännellä.

Myyn kohdalla joudun taas vaipumaan hieromaan kasvojani molemmin käsin. Vaikka kaksikymmentä vuotta onkin kulunut edellisestä tuottarista niin minä en edelleenkään voi kuvitella Pikku Myytä olevansa itsestään noin satavarma omasta kauneudestaan tuon ikäisenä. Niiskuneidin ulkonäön mollaamisen voin ymmärtää, mutta hänen itsensä pitäminen Pohjolan impenä on vain niin kaukaa vedetyn oloinen. Ai perse, tuli hierottua silmät verille...

Tämän kuvan melkeinpä voisi kehystää.

Vaikka tämänkertaisessa tarinassa yllättävää kyllä tapahtuu paljon asioita (siis ainakin tuo synopsis on mahdollisesti pisin kirjoittamani!) ovat käsikirjoitus ja jakson suunnittelu yhdessä varsin hiomaton tapaus. Muun muassa piilosilla leikintä Muikkusen kanssa on monin paikoin huonoa tuotosta. Se ilmenee heti kellariin juoksussa, kun µ vinkuu kokoajan "eikä vielä, eikä vielä" niin paljon, että koko piilohomma on jo tuomittu epäonnistumaan. Lisäksi µn ja Nipsun seurailu Muumin ja Niiskuneidin perässä on toteutuksena se matalin aita. Jos itselläni olisi ollut tuolainen meno kakarana kavereiden kanssa, olisin vain lähtenyt lätkimään kotia.

Muttapa joo. Miten tämä itse jakso muuten? Nostan toki vielä renessanssikortin pystyyn, että tarinaidealtaan tämä olisi voinut olla varsin mainio Boken Nikki-tasolla, jos Muumi kumppaneineen olisivat menneet täysin varmennetusti tulevaisuuteen. Mutta tarinankerronnan heikon laadun takia, että myös jälleen kerran Pikku Myyn persoonallisyyshäiriöstä johtuen jakso ei pääse mitenkään hyvän jakson tasolle ei sitten millään. Ideariihikin tähän episodiin varmaan on ollut vain "aikakone" ja "aika-avaruuden rikkominen ihan kybällä". Animaatiosta ja monesta muustakin asiasta on turha edes mainita. Samaa paskaa on valunutkin ihan alusta asti, eikä tämä homma varmastikaan muutu miksikään seuraavassa osassakaan!

"Me lupaamme parantaa tapamme! Ihan totta!"

Lohikäärmeen kyyneleet

Oijoi, tämä jakso taitaa oikein vaatia
minua vetämään shottia monta kertaa...

Synopsis

Myrsky mylvää ulkona ja Muumi ei saa sen takia nukuttua. Aamulla Muumi lähtee kavereiden kanssa veneilemään ja keräilemään myrskyn tuomisia rannalta. He löytävät simpukan, josta he ovat kuulevinaan itkua, mutta pian selviääkin, että itkijä onkin loukkaantunut merenneito. Merenneito kertoo, että ainoa tapa parantaa hänet on lohikäärmeen kyynel. Palattuaan Muumitaloon kysymään mahdollisista lohikäärmeistä lapset saavat tietää Papalta, että Edward olisi mahdollisesti lohikäärme. He pakkaavat tavaransa ja lähtevät etsimään Edwardia. Etsiessään Edwardia Pikku Myy yrittää houkutella Edwardia järvestä Nipsu syöttinä, mutta he sattuvatkin löytämään luolan, josta kuuluu epäilyttäviä ääniä. Nipsu on säikkynä luolassa ja hän päättää levätä sillä aikaa kun muut yrittävät etsiä Edwardia. Nipsu sattuukin istumaan Edwardin kuonon päälle ja muiden saavuttua paikalle on Edwardilta tulossa kyynel haukotuksen myötä. Myy saa kopattua pari kulhoon, mutta törmää Nipsuun, joka vielä nielaisee viimeisen kyyneleen. Myy raivoaa asiasta ja uhkailee Edwardia kyynelehtimään. Pappa tosin saa kerrottua Edwardille mihin he kaipaavat kyyneliä ja Edward lähtee innoissaan rannalle. Aluksi kyyneliä ei tule, mutta lopulta kyyneleet tirahtavat Edwardin silmistä ja merenneito parantuu. Merenneito on niin liikuttunut, että hänkin itkee ja hänen kyyneleet muutuvat helmiksi. Aikoessaan lähteä omiensa pariin häntä yllättäen alkaa kiusaamaan mustekala. Edward pääsee olemaan ritarillinen ja häätää mustekalan pois. Kiitollisena merenneito antaa suukon Edwardille ja kaikki on taas hyvin.

---

Nipsu toljottaa tuota kookospähkinää 6 sekuntia,
ennen kuin syöksyy sen kimppuun huutaen sitä nimeltä.
 Kyllä, minä laskin!

En vaan voi piip käsittää, miten tämänlaatuinen sarja jo on edennyt jaksojen lukumäärässä niinkin huikeaan lukuun kuin 20. Tämän tasoinen laatu on kyllä totaalisesti äimistyttävä, kun ajatellaan, että tekijäryhmä on stereotyyppisellä ajattelutavalla mahdottoman työhön panostuvaa lössiä.

Lohikäärmeen kyyneleet on jälleen kerran pieneen hetkeen pohjamutia ruoppaava tarina hyvin monella tasolla. Tämä ei kuitenkaan ole niin silmiä sulattavan huono mihin pahimmat jaksot ovat valuneet. Se yrittää säälittävästi raapia ovea ja yrittää suloisesti naukua ÜSMJ-kerhon (ÜberSurkea Muumi-jakso) ovella, mutta sen kerhon jäsenet suhtautuvat siihen kuin Skandinavian maat Viro-parkaan.

Ehkä hämmentävin asia tässä jaksossa onkin loppujen lopuksi se, että sankariksi tähän on tavallaan nostatettu Nipsu. Nipsulla on Muumia huomattavasti enemmän esiintymisaikaa ja hän peräti on juurikin se henkilö, joka löytää tämän fetch-questin kohteen peräti ihan itse. Antisankariamme toki nälvitään ihan liiallisuuksiin asti, mikä toimii tässä sarjassa huonona vitsinä. Tosin eihän sitä voi edes käsitellä vitsinä, koska eihän se edes yritä tehdä sitä vitsikkääksi millään tasolla. Tosin sarjakuvassa tästä olisi voitu hyvinkin vääntää hupaisa tilanne.

Ei... tämä ei vaan toimi.

Myy on totaalisesti µ. En itse tunnistanu mitään Myymäistä paistinpannua lukuunottamatta. Vaikka µ kuinka yrittääkin, hänen toiminta on aivan liian ulkona kaikesta mitä Myy tekisi. Nipsun syöttinä käyttö on kyllä varsin törkeää.

Perhana soikoon! Sehän taitaa toimia, kun kerran narahdin mainitsemaan asian uudemman kerran o_o

Mutta palataan µ:hyn vielä kerran: näyttää siltä, että tekijätiimi on ehdottomasti halunnut tehdä µ:stä jonkin tasoisen Fegetan, joka ratkaisee kaiken voimalla. Edwardin uhkailu paistinpannulla on yksi typerimmin esitettyjä tilanteita koko sarjassa. Miten ihmeessä noinkin iso lisko, voi pelätä tuolaista pientä oliota, kun se voi talloa sen maksalaatikoksi?

Nipsulle on kyllä suotu tälle jaksolle oudot ilmeet....

Ai niin unohdin taas vaiheeksi muumien alkuperäislähteen. Edward mahdollisesti ei vaan yksinkertaisesti halunnut maksaa hautajaisia. Tosin nyt olemme päätyneet tässä itse jakson ydinripuliin: DRONTTI Edwardiin. Toki drontti on Muumipapan tuttu jo nuoruudesta asti, mutta jos me alamme taas muistelemaan, minkä kokoinen meidän niin sanottu lohinorsu on. Jos kuvittelemme Muumipeikon olevan 150 cm ja käytämme vertailukuvana sitä, missä koko konkkaronkka on paikalla, saamme Edwardin pituudeksi...10,5 metriä!

Nyt vain avaamme punaisen vettä vahvemman juomapullon korkin tyynen rauhallisesti, jotta vain voimme rauhoittamaan itsemme nousevasta raivomyrskystä. Syyhän tähän on siinä oletuksessa, että drontti Edward oli Papan muistelmissa ihan vaan...haaaah.... mahdollisesti 150 metriä!!! RÄÄÄÄÄH!

Oikeasti, miten tästä....

...tuli tämä?!

*Pullo kaks sekä yhtä krapulaa myöhemmin*

Joko aika-avaruus on totaalisesti rikottu, tai sitten Edward nyt jotenkin käsittämättömästä syystä myöskin näki Feniks-linnun uudelleen heräämisen. En myöskään voi käsittää, miksi Edwardin ääntelynä ei voinut toimia Godzilla? Kyllä Leena Uotila tekee hyvää työtä, mutta ajatuksenakin ihmisen ääntelemässä hirmuliskoa tunnostaa täysin älyttömältä. Ainoa poikkeus on toki äänitehosteihminen.

Periaatteessa tämä koko tarina tunnostaa lopulta huonolta ficiltä, mitä se varmasti loppujen lopuksi onkin. Käymme niin syvillä vesillä, että rintaliivitön nainenkin joutuu lonkerohirviön ahdisteltavaksi. Ei tätä jaksoa selvinpäin pysty katsomaan.

Ei tästä tarinasta muuta tarvitakaan Edward kuin tuo ilme.
Perfekto!

Pikku Myyn lyhyt romanssi

Tämä pikkupossu lähti kylään...

Synopsis

Myrskyn jälkeen Muumi, Niiskuneiti ja Nipsu menevät rannalle tutkimaan myrskyn jälkeistä hylkytavaraa. Muumi havaitsee, että Myy ei ole heidän mukana. He palaavat takaisin Muumitaloon hakemaan häntä, mutta Myy jostain syystä ei sano heille yhtään mitään. Palattuaan takaisin rannalle he näkevät Myyn ja päättävät seurata häntä. Varjostus tuo tulosta, sillä he näkevät Myyn repimässä kukan terälehtiä ja heille selkiää, että Myy on rakastunut. Pojille tämä on naurun asia, kun taas Niiskuneidille äärimmäisen vakavaa. Ruokapöydässä epäilyt Myyn rakkaudentuskista vahvistuvat Mamman kysyttyään häneltä suoraan kysymyksen ja Myy vastasi painamalla käden rinnalleen. Ruokailun jälkeen he tunkeutuvat Myyn ollessa kävelyllä hänen huoneeseen, mistä he löytävät kirjeen, joka on selkeästi rakkauskirje. Tästä tiedosta he alkavat arvelemaan Myyn mahdollista ihastusta, mutta kesken kaiken Myy tulee paikalle ja potkii heidät ulos. Niiskuneidille tosin jäi pala kurkkuun tilanteesta, kun ehdotteluissa nousi esiin Muumipeikko. Hän yrittää kysyä asiaa Myyltä, mutta hän saa pelkän tylyn katseen, josta Niiskuneiti saa kuvan, että Myy oikeasti on ihastunut Muumipeikkoon.

Seuraavana aamuna on ystävänpäivä, jolloin kaikki saavat lahjan Mammalta. Niiskunedin nähdessään Myyn vievän lahjaa ulos hän innostuu, sillä Myy ei ole ihastunutkaan Muumiin. Seurattuaan Myytä kolmikolle selviää, että kohde on Nuuskamuikkunen. Pienen väärinkäsityksen jälkeen he menevät kysymään asiaa suoraan Myyltä, mutta Nipsu ja Muumi karkaavat aiheesta vertailemaan eilisiä kosijaehdotuksiaan, joista Myy lopulta raivostuu ja havaitsee, että hänen kurkku on tervehtynyt. Lopulta muillekin selviää, että Myy oli polttanut kurkkunsa kuuman keiton takia ja ei voinut sen takia puhua. Kirjeenkin lähde selviää, kun Muumipappa tulee paikalle hädissään, sillä hänen romaanistaan puuttui yksi sivu ja saatuaan tietää sivun olevan Myyn huoneessa. Ja näin kaikki on taas normaalisti.

---

"Aistin, että minua ei ymmärretä Nipponin ulkopuolella..."

Romantiikkaa taas. Sitähän nyt ollaan niin hampaat irvessä kaivattu.

Tämä jakso alkaakin blogin sisältöön nähden varsin kliseisesti. Meillä nimittäin nousee kysymys heti alkumetreillä ilman, että minuuttiakaan ollaan tuhlattu tähän tarinaan papatuksien ja mamatuksien jälkeen. Olen toki lähes tulkoon ihastuneen pakahtunut siitä, että lapset ovat menossa tutkimaan rantaa myrskyn jälkeen, kuten muumikirjoissakin, mutta koko homma romahtaa jalkojen alta pienen sosiaalisen mokan takia: Miksi ihmeessä Muumipeikko, Nipsu ja Niiskuneiti lähtevät jonnekin pitämään hauskaa ilman, että kysyvät Myytä mukaansa? Tämä koko tilanne kompuroi itseltään niskat nurin, kun palaamme takaisin Muumitaloon, sillä helvetti soikoon emme ole nähneet yhdenkään hahmon asuvan omassa kodissaan! Kysyn siis uudestaan vähän muokaten: miksi he eivät kysyneet Myytä mukaan alun pitäen, vaikka he asustavat samassa talossa?!

"ÄLÄ JUMALAUTA PISTÄ MYY
SITÄ MÖRKÖMUSAA SOIMAAN!"

Muttapa joo... Tämä episodi pyörii vahvasti Myyn ympärillä ja varsin käsittämättömästä asiasta kaupan päälliseksi. Okei, onhan se sinällään kiinnostavaa keneen Myy mahdollisesti voisi joskus hamaassa tulevaisuudessa ihastua, mutta tällainen hahmokapasiteetti minkä tämä sarja antaa, on äärimmäisen kehno moiseen. Pikkupoikana toki nauroin ihastusehdokkaille, mitä Nipsu ja Muumipeikko vetelivät. Nykyään ne vain ovat hukkaan menneitä sekuntteja.

Niiskuneidin dialogi on jo legendatavaraa, kiitos Yksinäiset vuoret -videoiden. Mutta jos nyt kuvitellaan, että meillä ei olisi Yksinäisten vuorten kokemusta, on Niiskuneidin yliromantikkomainen käyttäytyminen niin uuvuttavaa siirappihyytelöä, että se pistää minunlaisen jaarittelevan arvostelijan tekemään sitä suurinta syntiä jatkamalla kirjoittelua laittamatta ollenkaan pistettä, vaan jatkan tätä pilkuilla pilkun jälkeen. Jos tämä ärsytti teitä, niin onneksi olkoon! Tältä minustakin tuntuu Niiskuneidin kohdalla.

Sanokaapa missä näette tässä kohtaa pyrstötähden?
Muumipappa kuulema näkee sellaisen.

Se mikä tässä jaksossa on varsin erikoista kaikkiin muihin jaksoihin nähden on japanilaisen kulttuurin näkyvyys. Toki en näitä itse tunnista kuin kolme, mutta joku varmastikin pystyy poimimaan näitä lisääkin. Nämä havainnot ovat toki suhteellisen loppupuolella jaksoa, mutta tässäpä ne ovat:

1. Aivastava hattivatti. Japanissa on uskomus, että jos joku sattuu puhumaan jostakusta pahaa, kyseinen henkilö aivastaa äkkiseltään.
2. Tämä toki voi olla näistä kaikkein hatarin, mutta ystävänpäivänä yllättäen vain ja ainoastaan Mamma jakelee lahjoja. Japanissa ystävänpäivänä vain naiset antavat miehille rakkaudenosoitukseksi suklaata. Nähtävästi tekijäporukka havaitsi suklaan olevan liian japanilainen, niin he korvasivat sen lahjapaketeilla Pappaa lukuunottamatta. Tai sitten Mamma antaa hänen suklaansa vähän eri muodossa myöhemmin... joo ei mennä tuolle asteelle.
3. Ikkunaan kurkistettuaan Muumi heiluttaa kättään poispäin Nipsulle ja Niiskuneidille, mikä toimii Japanissa kutsuvana metodina toisin kuin meillä länsimaissa.

Hetkonen nyt! Ystävänpäivähän on helmikuussa! Miten ihmeessä Muumilaaksossa on jo noinkin pitkällä kesä?! Meillä oli talvi seitsemän jaksoa sitten ja silloin oli joulu! Tarkoittaako tämä sitä, että lumi suli uudenvuodenpäivänä kiehuen ja olemme nähneet muumien perseilyistä vähintään yhden perseilyn jokaiselta viikolta ennen ystävänpäivää? Vai olemmeko taas kulkeneet ajassa niin paljon eteenpäin, että on tullut ilmastonmuutos? Vai onko tämä nyt vihdoin ja viimein tätä aika-avaruuden rikkoutumisen tulosta?

Niiskuneiti tajuaa olevansa jo kolmikymppinen vanhapiika.

Loppujen lopuksi Pikku Myyn lyhyempääkin lyhyempi romanssi on hyvin keskitasoinen jakso verrattuna kaikkeen tähän aiempaan kokemaamme. Tarina on panostamaton tapaus, jossa kuitenkin on poikkeuksellisesti onnistuttu laittamaan pientä huumorinvivahdetta pikkuruisella pipetillä. Animaatio kyllä yllättää ilmeiden suhteen, sillä lähes tulkoon repeämispisteessä oleva Muumipeikko on ainakin minun mielestäni varsin loistavasti piirretty. Kaikki tämä valitettavasti kaatuu Nipsun, Muumin ja Nuuskiksen räkättelykohtauksen uusiokäyttöön sekä erikoislähikuvaan Muikkusen naamasta, mikä on minun omasta mielestäni niin häiritsevä tapaus, että oksat pois.

Tiivistetysti sanoen tässä jaksossa on pieniä helmiä, jotka kuitenkin peittyvät kauhean loskan ja huonosti ruuansulatuksen läpi kulkeneiden heinäkorsien seokseen erottumatta kuitenkaan muista lantakasoista millään tasolla.

Nipsulta taitaa tulla kohta oksennus.

Muumipeikon Robinson-seikkailu

"Olenko minä edelleen Muumilaaksossa?"

Synopsis

Muumipeikolla on mieli maassa, kun hän ei ole saanut tehtyä mitään aikaiseksi elämässään. Pappa neuvoo häntä lukemaan Robinsson Crusoeta, johon Muumi tykästyy. Hän päättää lähteä kokemaan saman kuin Crusoe-parka ja lähtee matkaan. Hän ei pääse pitkälle kun Myy, Nipsu ja Niiskuneiti lyöttäytyvät väkisin mukaan. Lisäksi hänen tietämättä Pappa ja Mamma ovat myöskin innokkaita lähtemään ja ovat jo veneellä ennen Muumia, joten Muumi joutuu menemään reissulle koko porukan kera. Yöllä he törmäävät outoon ilmiöön, kun merellä on yhtäkkiä puita. Vene jämähtää pohjasta puuhun ja Muumi on iloissaan sillä hän on ollut kokoajan Robinsson Crusoe mielellä joutua haaksirikkoon. Oksat ja lehdet tukkivat vuotokohdan ja niin he päättävät yöpyä.

Aamulla Muumi herää viimeisenä ja hänelle selviää, että he ovat ajautuneet saarelle, jota oli vaivannut poikkeuksellisen korkea nousuvesi. Muumi on innoissaan, sillä he ovat saarella ja hän lähtee heti eroon perheestään, sillä hän haluaa elää itsekseen. Saarella kuitenkin on suuria hirviöitä, jotka ottavat mukaansa patoja ja sankkoja. Pian selviää, että ne vain keräsivät niitä auttaakseen naaraspuolista hirviötä, joka joutui puiden juurien väliin viime yönä. Pelastettuaan hirviön Muumitalon väki aloittaa lähtövalmistelut pois saarelta. Mamma ja Pappa ovat havainneet että Muumi on kasvanut isoksi ja järkeväksi. Tai ainakin melkein, kun Muumi lyö itseään vielä sormeen vasarallaan.

---

KHAAAN!

Okei okei... Yritän hillitä tässä nyt itseäni. Tämänkertainen jakso onkin yllättäen "ai mitä tapahtui viime jaksossa? Fuck that ever happen!" No fak täät itsellesi, sillä tämä Muumipeikon koko aikaansaamattomuuden kriisi on näin pitkällä Muumilaakson tarinoita helvetin typerä idea tarinaksi. Muumipeikkohan helvetti soikoon on aiemmin itse rakentanut talon minimissään kolmessa päivässä lähes tulkoon yksin, kävi tähtitornilla ja takaisin sekä peräti on tehnyt töitä ennustajana! Totta kai lista olisi pitempi, mutta onhan se nyt päivänselvää miten järjetön tämänkertaisen tarinan perusidea on.

Lisää löylyä tähän tuo heti Muumipapan kertomus Muumitalon rakentamisesta. Kymmenen vuotta tuolaisen nelikerroksisen talon plus kellarin rakentamiseen? Siis mitä ihmettä he siinä koko aikana oikein tekivät?! Luulisi nyt, että Itsevaltias olisi antanut kaikki tarvittavat tarvikkeet ja ehkäpä työmiehistöäkin talon rakenteluun... Ai niin, unohdin, että kirjoissahan Pappa itse rakensi talon, mutta materiaalit kyllä voisi olla Hänen Ylhäisyydeltään. Mutta rakensihan hän ensimmäisen talonsa sinne Itsevaltiaan saarelle, eikä siitä nyt kerrottu, että kuinka kauan se kesti, mutta tuskin vuotta kahta pitempään!

Papalla on kovasti selitettävää rakennustaidoistaan.

Tässä vielä kaatuu lisää päänsärkyä haluavien pähkäiltäväksi: Jos otetaan se asia huomioon, että pappa on niin erinomainen ylimestaripäälikkökeisarirakentajanero ja tekniikan talentosoperfektianus kuin tämä tuotantokausi niin kivenkovaa väittää, niin miten ihmeessä tuolainen rakennustaiteen jumalkuvalla on voinut yhden talon rakennukseen mennä kymmenen vuotta?! Ja vielä yhden avustajan kanssa!

Ja sitten vielä, kun Muumipeikko käy Nuuskamuikkuselta kysymässä neuvoa, niin hän heti välittömästi rikkoo hänen neuvon kysymällä asiaa vielä Papalta, vaikka peikkomme kuulostaa siltä, että otan nyt Muikkuselta tämän ohjeen vastaan mukisematta.

Nyt kun oikein ajattelen tässä Nuuskamuikkusen ja Muumin suhdetta, niin se on ollut tässä tuotantokaudessa oudon etäinen. Muumia ei näe lähes milloinkaan Nuuskamuikkusen seurassa, toisin kuin ensimmäisessä, jossa he olivat lähes kokoajan jossain menossa. Muumi ei ole ollut kahden kesken Muikkusen kanssa tekemässä asioita kuin kolme kertaa ja nekin ovat olleet vain kerran reissussa käynti, istuminen ja makaaminen keskustellen asioista! Onko tämä osa sitä Feeniks-linnun taikaa, että paras kaveri muuttuu etäiseksi, kun taas muut tulevat läheisemmäksi?

Robinsson Crusoen kirjan lukeminen parannuskeinona tähän on minusta henkilökohtaisesti vähän etäinen ratkaisu. Myönnän toki, että tätä jaksoa varten luin kyseisen kirjan, mutta se nostattaa minulle enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Yksi ainakin on Muumin lukutaito, sillä Robinsson toki oli 19-vuotias, kun hän lähti merille, mutta Muumin sanojen perusteella herra haaksirikkoontuja olisi ollut hänen ikäinen, eli about 10-14-vuotias... anteeksi unohdin taas... 30-34-vuotias. Toinen on toki vähän nirppanokkaista, mutta olisi kiintoisaa tietää, että onko nämä kirjasta luetut osuudet jostain vanhemmasta suomennoksesta, vai ovatko ne suoraan suomennettu japanilaisesta dialogista?

Se hetki, kun Mamma pimahti.

Hyvämuistisimmat muistavatkin, että olen ottanut ilmi lähes jokaisesta tarinasta jonkun hahmon, joka poikkeaa huomattavasti omasta itsestään (listassa on myös Muumitalo että koko laaksokin). Tämä jo lähes unholaan valunut liikakäytön takia blogisisältö saa taas uutta puhtia, sillä tällä kertaa kyseessä on itse Muumimamma. Mamma ei ole milloinkaan ollut tuolainen keplottelija, niin se kyllä totaallisesti ylikorostuu tässä. En nyt voisi mitenkään uskoa, että Mamma, joka ei ole lähes milloinkaan puuttunut mihinkään, yhtäkkiä aio kusta poikansa aikuistumisriitin ilman sen selkeämpää syytä. Ensimmäinen kikattelukin on jo niin epämammamaista kuin olla ja voi. En voi kyllä mitenkään ymmärtää, miten tämä on mennyt läpi Lars Janssonin syynistä...

Voi kauheata... en ole edes käsitellyt kuin päälle viisi minuuttia tarinan sisällöstä epäkohtien kerronnassa ja minulla on noin paljon tekstiä! Voimme kyllä yksimielisesti sanoa, että tämän tarinan teossa ei olla paljoa jaksettu panostaa, kun olen jo näin paljon saanut täyttöä.

Ollaan lapsekkaita kauhistelemalla tämän kohdan härskiyttä.
Ai perhana, shotti!

Tässä on hyvä kysymys: miten Mamma ja Pappa ovat voineet päästä veneen luokse ennemmin kuin Muumipeikko, vaikka hän lähti huomattavasti heitä aikaisemmin? En voi uskoa, että kavereiden kanssa keskustelu nyt olisi voinut viedä niin kauan, sillä Papalla ja Mammalla pitäisi vielä pakata tarpeellinen määrä kaikkea tavaroita ja mehän näemme myöhemmin, että heillähän on kunnon leiri. Ei nyt leiritamineita sekunnissa pieraista kasaan.

Ei liene suuri yllätys sekään, että Nipsukin on poissa roolistaan nousemalla veneeseen ilman sen kummempia mutinoita. Totta kai hän ehkä katui majakka reissua sen verta, että päätti lähteä vihdoinkin mukaan heti seuraavaan reissuun mihin Muumitalon väki on menossa välittämättä minne. Hän tosin vaikuttaa liiankin innokkaalta mukaan lähtöön huutaessaan Muumipeikkoa kiiruhtamaan. Olen toki tyytyväinen, että tekijätiimi loppujen lopuksi päätti Nipsun murehtivan siitä, että hän ei osaisi uida.

"En ymmärrä miksi lähdin merille suoraan festareilta..."

Täytyy kyllä myöntää, että merestä kasvavaneet puut ovat ihan kiintoisa tapahtuma. Voisi peräti sanoa, että käsikirjoittajilla on ollut hyvä idea tehdä tästä tarinasta erillainen lähteeseen viitaten. Mutta valitettavasti ainakin omassa mielestäni näiden hirviöiden lisäys tarinaan on tämän tarinan suhteen poskeettoman huono. Nämä eivät vaan sovi muumien maailmaan.

Animaatio on tässä jaksossa on paremman oloista kuin aikaisemmissa jaksoissa. Tai ainakin piirtoasu on ilmeiden suhteen, mihin on  selkeästi panostettu, mutta nekin pysyttelevät tylsän normi-ilmeen ja paniikin välillä. Toki animoinnin puutteellisuus on mennyt tarinan esittämisen edelle. Tälle on ihan kunnollinen esimerkki, kun Muumi laskeutuu köyttä pitkin alaspäin. Olen sinällään toki yllättynyt, että siihen on piirretty solmu, mihin Muumi kämmii ja putoaa. Mutta sitten maassa Pappa seisoo hänestä kuin hänellä olisi lähestymiskielto ja huudahtaa kädet selän takana: "Oijoi, eihän sinuun sattunut?" Tämä vaan on niin käsittämättömän huonosti toteutettu kohtaus, että ei voi kuin pyörittää päätään.

"Kun minä näen jonkun olevan pulassa,
en todellakaan auta heitä tiedä se."

Lähteeseen nähden tällä ei ole taas mitään muuta pohjaa kuin pelkkä Robinson Crusoe. Sarjakuvassa Muumista on tullut Robinsson Crusoe fani ja hän ehdottomasti haluaa toteuttaa haaksirikon autiolle saarelle. Hän raahaa perheensä mukaan venereissulle, jossa hän lopulta toteuttaa haaksirikon. Muumin toiminta saarella on hyvin fanaattista kirjalle, että hän peräti kieltää Niiskuneitiä sairastumasta nielaistuaan tupakkaa, koska Robinsson ei sairastunut saarella kuin vasta...öh... olikohan se 50. päivä... Myöhemmin saarelta löytyy filosofi ja valitettavasti minun muistikuvat kyseisestä tarinasta päättyivät tähän.

Ja loppu on ihan älytön, jos pidämme muistissa sen, että Muumistahan on tullut jo iso edellisessä tarinassa. Ehkäpä Mamma ja Pappa ovat alkaneet kärsiä dementiasta. Toki lopetusvitsi on ihan onnistunut tyydyttävällä tasolla. Ainakin he yrittivät.

Papan ilme kyllä kertoo kaiken tästä jaksosta.

Muumipeikko Villissä Lännessä

“You see, in this world there's two kinds of people, my friend:
Those with loaded guns and those who dig. You dig.” 

Synopsis

Muumipappa on ottanut aikakoneen taas esille korjauttaakseen sitä. Kaikki päättävät mennä koneella villiin länteen Muumipeikon ehdotuksesta, sillä hän haluaa sieltä itsestään miehen. Papan mennessä hakemaan öljyä Pikku Myy vahingossa koskee koneeseen ja lapset ajautuvat villiin länteen ilman Pappaa.

Lapset löytävät lehmälauman ja alkavat leikkimään karjapaimenia. Karjapaimenet eivät pidä touhusta ja uhkailevat heitä hirttopuulla, sillä he luulevat heitä karjavarkaiksi. Lehmät kuitenkin vauhkoontuvat ja karjapaimenten talo tuhoutuu, kun lauma juoksee sitä päin. Muumi kumppaneineen karkaavat saluunaan, missä he eivät saakaan palvelua, sillä Muumipeikosta on tehty etsintäkuulutus. Sheriffi tulee pidättämään heitä, mutta Billy the Kidin pankkiryöstö vetää sheriffin huomion muualle.

Kid ottaa erämaassa Niiskuneidin mukaansa, kun lapset ovat palaamassa aikakoneelle ja he seuraavat Niiskuneidin jättämiä kolikoita Kidin talolle. Siellä Kid ja Muumi kisaavat Niiskuneidistä rodeossa, mutta Pikku Myyn punaisen nutun takia Kidin sonni raivostuu ja Kid lentää päin puuta. Kid virvoitetaan Muumin vesipistoolilla ja hän tunnustaa häviönsä kunniallisesti ja niin lapset pääsevät takaisin Muumilaaksoon. Kotona Mamma ja Pappa havaitsevat Muumin kasvaneen jo mieheksi.

---

PANG!

"When you have to shoot, shoot. Don't talk."

Spagettimuumi (ei pidä sekoittaa saman nimiseen STP-videoon) on odotetun kömpelö tapaus. Muumipeikon motiivi keskilänteen on hyvinkin ristiriidassa siihen kaikkeen mitä hän teki ja koki ensimmäisessä tuotantokaudessa. Toki onhan se mahtavaa, että meidän päähenkilöllä on viimein oma tahto päästä tekemään jotain itsensä hyväksi. YEAH!

Mutta sitten kun olemme siellä preerialla Muumille iskeytyy cerebrum scobis, sillä hän ei ymmärrä asioita pariin kertaan ollenkaan. Ensimmäinen tyhjäpäisyys ilmenee saluunassa, kun hän ihmettelee mitä "etsintäkuulutettu on täällä" tarkoittaa, johon Nuuskamuikkunen antaa siihen aika omituisen vastauksen. Toinen typeryys on lähestulkoon peräjälkeen, kun hän ei ymmärrä sanaa "ase". Kaiketi aikamatkustus on vaarallista muutenkin kuin aikajatkumon suhteen.

Vauhkoontunut lauma näyttää enemmän hyppivän tässä
animointipätkässä paikoillaan kuin juoksevan eteenpäin.

Billy the Kid on sivuhahmona sinällään erikoinen, että hänessä on jokseenkin persoonaa. Ei sitä ylenmäärin ole, mutta paljon enemmän kuin kaikilla muilla sivuhahmoilla mitä meillä on ollut yleensä yhden jakson ajan. Omasta mielestäni lopussa häntä nyt vähän vesitettiin, kun noinkin mutkattomasti totesi hävinneensä ja vielä toteaa, että kannattaa olla ylpeä ystävistä, kun vielä eilen vielä muristiin mitä niilläkin tekee.

Yllättävää, että tässä jaksossa on pieni viittaus
sarjakuvatarinaan "Niiskuneiti rokokoossa".

Pieni plussanpoikanen tässä jaksossa kyllä on ja se on Niiskuneiti. Vaikka minä inhoan Niiskuneitiä Muumilaakson tarinoissa -kiitos Aila Svedbergin äänelle- hän tässä jaksossa toimii valonpilkkuna, sillä hänen hahmo on suurinpiirtein tuolainen sarjakuvissa.

Sarjakuvista puheen ollen, meillä on pitkästä aikaa lähde. Tai miten sen nyt ottaa, kun periaatteessa se lainaa vain otsikon ja sen, että päähenkilöstö menee villiin länteen. Tosin miten ihmeessä aikakone tietää minne mennä? Sarjakuvissa muumeilla sentään se oli selitettynä koneeseen yhdistetyllä karttapallolla. Jos kone ei osaa lukea ajatuksia niin täytyy sanoa, että muumeilla on pirun hyvä tuuri, kun he pystyvät noin vaan vaihtamaan paikkaa ilman säätämisiä.

Mutta sarjakuvassa muumit keksivät aikakoneen...jumalauta, ei helvetti... öhm... KUN he ovat testanneet konetta, he päätävät kaikki yhdessä menevän villiin länteen ja oikein tälläytyvät sitä varten asianmukaisesti. Mutta kun he ovat villissä lännessä, se paikka ei olekaan niin villi kuin he luulivat. Ei ole rosvoja, ei riehuvia intiaaneja eikä railakasta menoa. Pappa suuttuu ja ryhtyy lyhyeksi ajaksi Hurja-Muumiksi perheensä kanssa, mutta sheriffi häätää perheen rauhan häirinnästä. Preerialla intiaanit vangitsevat muumit, mutta pian selviääkin, että kyseessä oli vain turisteille tehty tempaus, josta heidän pitäisi maksaa. Kaikki intiaanit koittavat kaupitella heille jotain, kunnes Pappa taas raivostuu ja alkaa vaahtoamaan eräälle intiaanipäälikölle, joka sattuukin olemaan ihan aito tapaus. Perheen paettua aikakoneella takaisin kaikilla Muumilaakson asukeilla on vesipistooli, sillä muumit antoivat yhden vesipistoolin menneisyydessä yhdelle paikalliselle ja täten he sattuivat muuttamaan historiaa, mistä he olivat sopineet olematta tekemättä niin.

"Pappa, pitäisikö meidän eläytyä ja yrittää olla oikeassa paikassa?"
"Kyllä minä tiedän mitä meidän pitää tehdä ja se on molempiin ei"

Lopetuksesta joutuu vähän raapimaan päätä ihan luuhun asti. Animaattorit eivät varmaan olleet oikein hereillä, kun me näemme Mamman ja Papan kastelevan kukkapenkkiä ei kuistin vaan sivuoven puolelta! Sitten kuva lähenee niin olemme kuistin edessä taas ja sitten lopetuskuvassa olemme taas sivuoven puolella. Lisäksi täytyneet sanoa, että porukka on ollut hyvinkin laiskoina lopetuksen suhteen, kun Mamma toteaa kaipaavansa lapsia, kuten myös Pappakin. Vaan kuinka ollakaan, kun lapset palaavat niin he vain SEISOVAT ja toivottavat heidät tervetulleiksi kotiin, kuin he olisivat vain olleet rannalla. Vielä kun muistetaan se, että lapset noin vain katosivat aikakoneen kanssa, niin luulisi, että he olisivat olleet ihan pakahtumaisillaan ilosta heidän paluusta. Mutta ei. Ollaan vain tyyliin "moro, toitko kaljaa?"

Sekin on sääli, että tässä ei ollut mitään itselle selkenevää klisettä westerneihin. Auringonlasku toki, mutta kukaan ei ratsastanut siihen suuntaan. Se siis pitää korjata.

I'm a poor lonesome cowboy...

Äh! Ei auta! Ei tätä jaksoa voi sietää!

Muumipeikko ja Haisuli vaihdokkaina

"Avaruustuomioistuin. Muumeille avaruudessa.
Tuomarina toimii avaruusaurinko. Pam. Syylinen.
 Avaruudessa olemisesta. Minä olen avaruudessa."

Synopsis

Muumi kumppaneineen ovat päättäneet olevansa pukuparaatissa Punahilkka-teemalla. Haisuli sattuu tulemaan paikalle, jolloin he alkavat udella, mikä hahmo hän haluaisi olla heidän porukassa. Haisulia kiinnostaa Punahilkka, mutta hän saa naurut päälleensä ja hän nappaa kostoksi hilkan mukaansa. Muumi lähtee ajamaan Haisulia takaa ja saa hänet kiinni metsässä lähellä kielekkeen reunaa. He kaatuvat kielekeeltä ja vierivät yhdessä onttoon keloon, josta Muumipeikko pääsee livettiin hilkka kainalossa. Oikeastaan kyseinen Muumipeikko onkin Haisuli ja Muumipeikko on muuttunut Haisuliksi. Muumi yrittää Haisulina vakuuttaa kaikille, ettei ole Haisuli, mutta se ei onnistu. Kaikki luulevat, että oikea Haisuli yrittää jekuttaa. Haisuli taas Muumin roolissa saa kaiken kunnian ja kaikki pitävät hänestä. Hän itse ei pidemmän päälle pidä siitä ja hän ryhtyy tekemään kiusaa Muumilaakson väelle.

Lopulta Muumi on vetäytynyt Muumitalon kellariin, jonne Haisuli sattuu myös tulemaan, yrittäen syödä susinaamiota. Muumi lähtee taas jahtaamaan Haisulia ja he päätyvät samalle kielekkeelle, mistä he taas vierivät keloon. Muumi ja Haisuli palautuvat entiselleen, mutta Muumilla on vielä selitettävänä tekosistaan, mitkä Haisuli oli tehnyt hänen kehossaan. Muumi saa selitettyä asian ja kaikki ovat taas normaalisti ja lapset pääsevät paraatiin. Haisuli kuitenkin tuumaa vielä lopuksi, että hänhän voisi tehdä vaihtotempun taas, kun hänellä alkaa taas tehdä mieli piirakkaa.

---

"Muumipeikko hei... entä Nuuskamuikkunen?"
"Unohda hänet!"

Syvä, koriseva ja äänekkään tuskaisen pitkästyttävä sekä ylenmalttisen ylikäytetty huokaus.

Mistä tekijätiimi keksii näitä jaksoja? En oikein muuta tästä voi kuin rääkyä joka ikisesta asiasta kuten Spoony Ultima 9:stä tai Final Fantasysta. Ja miksi otin nämä kaksi esimerkkiä? Koska Ultima-sarja on minulle rakkaampi kuin FF, josta mielipiteeni kyseiseen sarjaan on aikalailla spoonyutunut.

Okei, karkaan nyt blogini ytimestä jonnekin täysin vieraisiin maailmoihin. Bäk tu Muumins:

Ei, vaikka mitä koitan kirjoittaa, asia ei suju. Tässä jaksossa on se jokin. Jotain, mitä kukaan ei ole havainnut. Jotain todella käsittämätöntä ja suurta, mutten vaan pääse siihen käsiksi! Se riipii minun sisuksiani kuin jäähilet lumimyrskyssä junan katolla New Yorkin yössä. Ehkäpä jos vain käsittelisin tätä ihan alusta asti vanhaan itseäni toistavaan tyyliini, niin onnistun löytämään sen ohdakkeen jalkapohjastani.

Liekköhän montakin taikakeloa tämän
ja demonikelon lisäksi Muumilaaksossa?

Olen jo alusta asti hämmentynyt tämän jakson alussa mainitusta pukuparaatista. Emme ole milloinkaan nähneet Muumilaaksossa mitään yleisiä juhlatapahtumia juhannusta, joulua ja naamiaisia lukuunottamatta. Yllättäen meillä on tämmöinen aktiviteetti, joka on kuulema ollut aikaisemminkin. Toisena asiana pohdittavaksi jää, että millä ihme teemalla he olivat viime vuonna, kun Punahilkka ei nyt kuullosta kovin ykkössijan arvoiselta, varsinkaan tuolaisella puvustuksella? Vai onkohan Muumilaaksossa niin matala laadun taso, että tuolainenkin menee asukkaisiin kuin häkä?

Muumipeikon persoonallisuus heittelee alussa kuin tinasotilaan paperivene viemärissä. Ensin näemme hänet samanlaisena nyhverönä, millaisena me ollaan nähty tämän tuotantokauden aikana, mutta pian sen jälkeen hän lähtee Haisulin perään kuin suurikin eepossankari kantele kourissaan. Pikku Myy kyllä olisi ollut huomattavasti uskottavampi, jos hän olisi mennyt Muumin kanssa Haisulin perään. Myyllä olisi varmasti paremmat mahdollisuudet saada Haisuli kiinnikin. Mutta ei, Myyn piti tyytyä neito-pulassa-skenaarioon. Tämä todella on niin Myymäistä...

Sarjakuvissa Haisuli söi ihan mitä vain, joten on kiintoisaa, että
tässä jaksossa se käsiteltiin ensimmäisen kerran koko sarjassa.

Muodonmuutoksen tai sielujen vaihdoksen (vai miksi ikinä tätä transformaatiota voisi kutsua?) jälkeen me pääsemme tämänkertaisen jakson heikoimpaan osa-alueeseen: dialogiin. Näinkin monimutkainen tarina vaatii ehdottomasti timantinkovan dialogin, jotta se olisi viihdyttävä. Ainoa kohtaus, missä minun mielestä on hyvä dialogia, kun Muumi kysyy Nuuskamuikkuselta ulkonäköään. Muuten kaikki keskustelu on yllätyksettömän huonosti kirjoitettua.

Yksi oudoimmista dialogeista onkin siinä osuudessa, missä Muumi ja Haisuli väittelevät keskenään kumpi on kumpi. Kun Mamma tulee rauhoittelemaan tilannetta selvittämällä tilanteen niin, että kutsuisi Haisulin...siis Muumin, joka on Haisulin ruumiissa taloon ja he katsoisivat kumpi on kumpi. Kyseessä olisi siis koe. Pappa kuitenkin toteaa ehdotukseen: "Mamma se on kiintoisa ongelma." Mikä ihmeen ongelma? "Koe" olisi todellakin ollut järkevämpi, mutta jostain kumman syystä käsikirjoituksessa lukee "ongelma". Mietityttää toki, että onko kääntäjä tässä mokannut vaiko ei.

Dialogissa ärsyttää vielä se, että Muumista on tehty tässä jonkin tasoinen pyhimys. Kaikki kehuvat häntä ja nostavat lavalle vastaanottamaan Nobelin rauhanpalkintoa Oscareiden kera. Haisuli taas on se vastakkainen osapuoli, jota kaikki vihaavat niin, että ovat valmiita halstaroida hänet sekä ripustaa hänet nurinpäin sähköitettyyn ristiin tienristeykseen kalkittuna, tervattuna, teilattuna ja sahattuna. Valitettavasti he eivät voi tehdä niin, koska he sentään tajuavat olevansa lastenohjelmassa.

Valitettavasti Muumi nyt on pakko ottaa.

Animaation suhteen Muumin ja Haisulin väittely keskenään kumpi on kumpi on yllättävän hyvää. Haluaisin oikeasti siteerata tässä kohtauksessa itse Tove Janssonia: "Hehän elävät!" Heidän eleistä näkee, että he ovat oikein raivoissaan siitä, että he ovat väärissä kehoissa. Voin sanoa, että tämä kohtaus on ollut animoinnin suhteen parasta antia koko sarjassa!

Samassa tilanteessa muiden hahmojen animointi on samaa tylsää paskaa mitä olemme nähneet pilaten osin tunnelman. Ja en voi olla sivuamatta Niiskuneidin ultimaatisen eeppistä häätölausetta: "Haisuli mene kotiisi!" Bravo käsikirjoittajat, bravo! Näin lyödään oikeaoppisesti ruosteinen jäykkäkouristusnaula hyvän oloiselle kohtaukselle! Kuunelkaa tätä minun äänetöntä taputusta!

Kyseinen kohtaus oli varmasti animaattoreille myös hyvinkin raskas urakka, sillä tämä jakso sortuu käyttämään myöhemmin uudestaan animaatiolooppeja, kun Muumilaakson väki on puhuttelemassa Mammaa ja Pappaa. Eikä unohdeta lopputaistoa, sillä sehän on melkein kuin suoraan alun takaa-ajosta napattu.

Kokonaisuutena tämä jakso on täysi turhake. Se yrittää loikata liian korkealla olevan riman yli, mutta ei heikon fyysisen kuntonsa takia onnistu kuin kaatua mötkähtämään hiekalle natsien nauraessa päälle, koska olen nyt sadistisella päällä ja pidän nämä urheilukisat 30-luvun hengessä.

"Anteeksi Muumipeikko, mutta tämä ei voi jatkua!"
"Mutta Haisuli..."
"Ei on ei!"

Oliko tämä todellakin tässä? Ei voi olla. Tällä tarinalla on jokin asia, mikä suorastaan ilkkuu minulle. Se ei ole animointi sen minä sanon. Persoonaliset muutokset ovat jo niin tuttua kauraa, että niiden maininta on jo menettänyt hohtonsa. Tarina itsessään ei loukkaa minua niin pahasti, jotta voisin voida pahoin. Kaiken tämän teki Aikakone ja... hyi helvetti mikä olo nyt tuli, kun edes muistelin sitä....

Urgh... Ehkäpä jos vain nyt katson jonkun satunnaisen klipin ja kirjaan sen dialogin ylös niin havaitsen jotain.

Hemuli: No niin, nyt on liljakasvit käsitelty. Seuraava heimo.
(ovi aukeaa)
Hemuli: Oho! Muumipeikko, mitä asiaa?
Muumipeikko: Päivää Hemuli. Mitä sinä teet?
Hemuli: Aaa... Tässä on eräs saniaislaji, joka on kaikkialla hyvin harvinainen. Olen kerännyt näitä näytteitä 20-vuotta ja panen ne nyt järjestykseen.
Muumipeikko: Voinko auttaa?
Hemuli: Kernaasti---

Wou wou wou WOU! Hetkonen NYT! Kaksikymmentä vuotta? 

Kaksikymmentä vuotta?! 

¡¿Kaksikymmentä vuotta?!

Tämä siis tarkoittaa, että nämä jaksot ovat 16-17 vuotta ensimmäisen tuotantokauden jälkeen tapahtuneita tapahtumia, sillä Hemuli aloitti kasvien keräilyn jaksossa numero 3.Rannalta löytynyt hylky! Mutta miten ihmeessä Muumipeikko ja kumppanit ovat edelleen lapsia, oikeastaan lapsenomaisempia kuin milloinkaan?

Koen suuren valaistumisen!! 

Kyllä... Kyllä näinhän sen on oltava!!!

Tähän mysteeriin on vain yksi syylinen ja se syyllinen tähän on 

Feeniks-lintu!

Ken ois voinut arvata? o_o

Kukaanhan ei ole missään vaiheessa kertonut, miten tämän rupukoppelon pitkän elämän vaikutus oikeastaan ilmenee. Voi olla, että Muumimaailman Feeniks-lintu pistää elimistön kulkemaan takaperin jossain vaiheessa elämää. Voimme olettaa, että taian vaikutus ei tapahdu heti, koska näkökulmasta riippuen Delfiini-jakson intro-osuus on voinut tapahtua ennen Feeniks-lintua, koska Muumi ja Nuuskamuikkunen eivät ole muuttuneet mitenkään. Lisätukea tähän Feeniks-teoriaan saamme samankaltaisesta piirtotyylistä kuin tässä tuotantokaudessa.

Uskokaa tai älkää, mutta tämä kaikki selittää nyt lähes tulkoon jokaikisen asian, mikä on ollut päin persettä Bouken Nikki-sarjassa! Katsotaampa kaikki (ainakin ne mitkä minä muistan) epäkohdat läpi:

• Muumipeikko ja kaikki muut hahmot eivät ole vanhentuneet päivääkään
• Niiskua, Tuutikkia, Tiuhtia, Viuhtia, Alisaa ja Noitaa ei näy missään
• Papan kiväärin olemassaolo
• Innostus lumesta
• Hahmojen henkisen, persoonallisen ja älyllisen osa-alueiden rappio
• Tietämättömyys hattivateista

Ensimmäinen kohta jo käsiteltiin, mutta seuraava menee hyvinkin sillä oletuksella, että hahmot ovat joko kuolleet, löytäneet uuden elämän jostain muualta tai sitten viettävät elämäänsä Muumilaaksossa poissa silmistä. Noita voisi hyvinkin olla vielä Muumilaaksossa yksin Noitametsän siimeksessä. Jos halutaan olla ilkeitä, niin kertojakin mahdollisesti kuoli tuona aikana pois, niin saamme syyn, miksi me emme kuule häntä.

Pappa varmasti unohti jossain vaiheessa polttaneensa kiväärin ja syyn miksi hän sen poltti, niin hän hankki itselleen uuden.

Talveen regoiminen varmasti on selitettävissä pitkän aikavälin tapahtumista. Jospa muumien talviunta häirittiin yhtälailla kuin sarjakuvissa noiden vuosien aikana ja lapset sen vuoksi alkoivat pitää talvesta. Hitto, olisivat nyt yrittäneet tehdä talvitarinan missä on herra Virkkunen. Tai ei, ei sittenkään. Olisivat kusseet sen jakson muutenkin...

Loput ovat hyvinkin mahdollisesti Feeniks-linnun taikaa, sillä syntyyhän Feenikskin ihan alusta asti pikku poikasena. Muumilaakson asukkaiden elimistö koki myös nuorentumisen, mutta siinä varmasti katosi osa elämän opeistakin aivoista, sillä he eivät ole taipuvaisia ikuiseen elämään.

Vautsi. Melkoinen luuranko sieltä kaapista löytyikin. Mutta ei tämä auta tätä jaksoa tekemään yhtään paremmaksi. Tämä jakso tosin teki vihdoin ja viimeinkin sen kadonneen kytköksen ensimmäiseen tuotantokauteen, mitä ainakin minä itse olen yrittänyt etsiä Tanoshii Mumin Ikka: Bouken Nikkin ensimmäisestä jaksosta lähtien!

Harmonia, balanssi, kauneus... kaikki rikki
Ja sen kaikki murskasi Bouken Nikki

Pieni merkintä itsestäni sekä eräästä käsittelemättömästä asiasta

Jotkut lukijat varmasti ovat huomanneet, että jaksojen arvosteluiden julkaisutahti on huvennut yhteen arvosteluun viikossa. Tähän on simppeli syy: olen työssäopissa. Hommaa riittää suurimmaksi osaksi päivää. Lisäksi aikaa syö matkustelu bussilla, jossa menee tunti, vaikka matkaa on naurettavat 40 kilometriä.

Tällä viikolla olisi ollut luonnollisesti tullut seuraava jakso, Muumipeikko ja Haisuli vaihdokkaina, mutta aika siihen ei vaan riitä. Piste.

Mutta!

Kesken töiden havahduin erääseen asiaan, mistä en maininnut mitään jaksossa Aarrekartta. Yksinkertaisesti en vain tajunnut sitä katsomis- ja kirjoitushetkinä vaan se putkahti parin viikon jälkeen päähäni tosta noin vaan.

Tämä "aarre" sijaitsee kartan mukaan Yksinäisillä vuorilla ja Nuuskamuikkunen vielä tarkentaa sen olevan Muumilaakson korkeimmalla kohdalla.

Miksi toistan nuo kaksi asiaa? Koska tämä jakso on yhtäkkiä muuttanut koko vuoristoalueen tasaiseksi havumetsävyöhykeeksi. Ainoastaan yhdessä kuvassa me näemme, että salaman iskupaikka on Pappaa reilusti ylempänä kuin missä hän on.

"Voi paska, miten minä oikein kiipeän tuonne ilman välineitä?"
...
"Nyt kun ajattelen... miten pojat ovat pääseet tuonne?!"

Kaupan päälle meillähän on monta monituista jaksoa, missä näemme, kun porukka on Yksinäisillä vuorilla. Siellähän on vain kiveä ja kalliota, varsinkin Pyrstötähdessä. Joten kertokaa, miten ihmeessä laakson mahdollisesti korkein puu voi olla laakson korkeimmalla kohdalla, jos kasvillisuus loppuu siinä 500 metrin hujakoila?! Luulisi nyt japanilaisten, jos keittenkä tietää miten vuorilla kasvillisuutta esiintyy!

Lisäksi voimme räyhätä välimatkoista, mutta kun kurkku on vähän karhea, niin jätetään se nyt vain maininnan arvoiseksi... maininnaksi.

Ai niin. Mänty on tietenkin enemmän kuusen näköinen kuin männyn.