Muumilaakso: Muumimamman apulainen & Kummitustarina

"Se laitetaan minne?!"

Muumipeikko-sarjakuvien ehdoton suosikkini on Kuvitteluleikki. Se on hullunkurinen tarina, jossa me pääsemme tutustumaan miten ihanalla tavalla muumit ovat piittaamattomia siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Lisäksi tarinaa koristaa Miskan kehitystarina heikkohermoisesta panikoijasta muumien kaltaiseksi elämän nautiskelijaksi. Sivujuonina tarinassa rikastavat Miskan Surku-koiran ystävän etsintä sekä Vilijonkan mysteerinen katoaminen. Tarina on monivivahteinen ja hauska alusta loppuun.

Olenkin tämänkertaiseen Muumilaaksoon enemmän kuin iloinen. Vilijonkan talo on Muumilaakson tarinoihin verrattuna todellinen hienostotalo, jonkalaisessa Vilijonkan kaltaisen kermapyllyisen siivoushullun nimenomaan juuri odottaisikin asustelevan. Toiveet Vilijonkka joka uskoi onnetomuuksiin -tarinan adaptaatiosta jäävät kyllä kutkuttelemaan mieleni sopukoissa.

Voi Nuuskamuikkunen, koskakohan Muumi lukee kirjeesi...?

Jakso olikin varsin uskollinen alkuperäislähteelleen, jättäen edellä mainitut asiat sekä Miskan isosiskon Mabelin, joka on Vilijonkan kotiapulainen. Miskaa odotettiin tarinan edetessä kuin Jarmo Kosken ääniroolia, ja kun hän ilmestyi niin se oli kyllä mahtava tilaisuus. Toisaalta Miskan sukupuolenvaihdos oli ihmeteltävä ratkaisu, mutta ei se killuttimien vaihto haitannut tätä hahmoa lainkaan. Täysin samanlainenhan toi oli. Onhan Miska toisaalta miehen nimi.

Sinällään alkaa huolettaa sarjan loppuminen. Jaksoja on enää kolme jäljellä ja vaikka syksy onkin jo käsillä, jää talvi pelottavan pieneen osaan, varsinkin jos se on vain yhden jakson pituinen.  Olenkin nyt pysytellyt yhtä hyvässä spoilauskuplassa kuin Game of Thronesin kanssa, jota en ole seurannutkaan 4.tuotantokauden jälkeen lainkaan.

Toisaalta aloin kaipaamaan Vilijonkan lehmää. Siitä oli sarjakuvissa saatu väänettyä muutama varsin hauska vitsi.

"Tällä kertaa murhaankin rouva Viljonkan pikku pommillani!"

Ja taas kierähti viikko ilman, että sain edellistä jaksoa julkaistua. Tai no, olihan tuo teksti saatu kirjattua hyvissä ajoin, mutta tuntui jotenkin hölmöltä ruveta julkaisemaan kahta jaksoa peräjälkeen, ja valitettavasti tästä kahden jakson julkaisutahdista on tullut tietyn tason vakio.

Mutta Kummitustarina on tavallaan uusiokertomus sarjakuvaversiosta kirjasta Muumipappa ja meri, missä muumiperhe matkaa majakalle, mutta sarjakuva on kirjan kerrontaa kepeämpi. Sarjakuvassa Muumipeikko pelkäsi saaren aavetta, joka taas vastaavasti oli ihastunut siitä, että joku viimeinkin pelkäsi häntä. Muistikuvani tässä vaiheessa menee mutaiseksi, mutta sen ainakin muistan, että Tuutikista tuli kummitukselle kummittelun opettaja.

"Pidä varasi ison vihreän lohikäärmeen vuoksi,
 joka istuu ovellasi. Se syö pikku poikia ja sylikoirien häntiä
ja isoja, lihavia etanoita. Ole varuillasi. Pidä huolta."

Muumilaaksossa Muumipeikko oli sarjakuvan mukainen arkajalka, mutta olen varsin mielistynyt siitä, miten hän kasvoi arkuudestaan ulos tässä jaksossa. Muumi sai selkeän kasvupyrähdyksen, joten itse nyt odotankin rohkeampaa Muumipeikkoa näiden kahden viimeisen jakson ajan. Hän saa toki olla hetken inhossa, mutta sitten ottaa härkää sarvista ja joko onnistuu tai epäonnistuu, riippuen kuinka iso mekaaninen sonni onkaan edessä.

Niiskuneiti sai kiintoisaa taustaa itselleen: minne hän menee toisinaan yöpymään? Onko meillä Niiskukin asustelemassa jossain päin Muumilaaksoa? Tässä olisikin mielenkiintoinen lisä Muumilaakson hahmokaartiin, sillä Niisku on jokaisessa adaptaatiossaan eri näköinen. Kirjoissa hän oli täysi kopio Muumista ja sarjakuvassa hänellä oli päällään pusero. Marionettinukkena hänellä oli Nikke Knakkertonin kaltainen hattu (ehkä, kuvalaatu on huono), 70-luvun molemmissa animeissa hänellä oli naurettava blondiprinssikiharat ja Tanoshii Mumin Ikka Niiskunhan me tiedämme.

"Pois häipyös on veres kylmä. Oon sankar' suuri!"

Sinällään kommentoin Kummituksen ääninäyttelyä, että olin yllättynyt suomenkielisessä roolissa olleen Ali Jahangirin äänestä. Olen tottunut hänen stand-up -tyyliinsä, missä hänellä on varsin rääkyvä tapa viihdyttää yleisöä, joten rauhallisen kiltti ja hento ääni yllätti kovasti nähdessäni hänen nimensä lopputeksteissä. Ruotsinkielisenä Kummituksena huhuili André Wickström, jonka äänessä oli hyvin hienotunteinen kömpelyksen sävy. Molemmat kyllä veivät roolinsa kunnialla loppuun asti.

Kummitustarina oli hellyttävä jakso, jossa näimme varsin hyvälaatuisen ystävyys-on-tärkein -tarinan. Revontulet pistääkin jo toivomaan, että muumit heittäytyisivät talviunille. Huomaa, että olen talvi-ihmisiä, kun niin kovasti jaksan hokea talvesta, vaikka se takatalvi justiinsa tulikin vähän turhankin odottamattoman voimakkaana.

Kun kaverit saivat tietää, että näin
Haamujengin vasta kaksi vuotta sitten.

Muumilaakso: Muumipapan kalajuttu & Yksin kotona

MAMELU~!
(Ehdottomasti jakson paras osuus)

Tämä toki tuntuu nyt hölmöltä, mutta omasta mielestäni Muumipapan kalajuttu ei oikein ansaitse hirveänä kirjailtavaa. Tuntuu oikeastaan pahalta, että näin työkiireissä en kerennyt edes edellistäkään jaksoa vääntää loppuun asti. No, parempi vaan edetä, eikä vaan jäädä nurkkaan ulisemaan asiasta.

Itselleni tämä jakso toi suoraan mieleen Tim Burtonin elokuvan Big Fish. Molemmissa tapauksissa on taka-ajatuksena tarinankerronta ja kuinka sen värittäminen pienillä liioitteluilla tekee tarinasta paljon mielenkiintoisemman. Parhain esimerkkihän tästä on rakastettu ja vihattu kirja nimeltään Raamattu.

Kalavale oli hieman rikkonainen tarina, mutta se oli toisaalta sen tarkoituskin. Täytyy toki myöntää, että Papan kertoma tarina oli Muumipeikkon tarinoita parempia, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään. Oli toisaalta mukava taas nähdä Myy ei niin vakavasti otettavassa roolissa.

Mutta, Yksin kotona. Hip heijaa! Sanon suoraan, että tämä jakso oli se, mitä olen odottanut: näemme Nipsun pääosassa! Nipsusta ollaan tässä sarjassa tehty ehkäpä kaikista Nipusista kaikkein mielekkäin, häviten toki ahneelle sarjakuvaversiolleen muutaman kymmenyksen erolla. Muumilaakson Nipsu on piristyttävän erilainen aiempiin arkaileviin Nipsuihin. Hänen takaperinjuoksu antaa varsin hyvät eväät olematta samanlainen pelkuri kuin esimerkiksi Tanoshii Mumin Ikkan jänishousu. Tässä sarjassa on ollut varsin piristävää nähdä hänet suursyömärinä, bisnesmiehenä, saavutusmetsästäjänä sekä kaveriporukan atleettisimpana jäsenenä. Ei toisaalta ole ihme, että hän syö niin paljon, kun hänellä on jatkuva meno päällä.

Nipsun ulkonäkökin on varsin veikeä.

Mörön uusvanhassa ulkonäössä (pidin kovasti Mörön hauenomaisista silmistä) ei ole niin paljon kauhuelementtiä kuin vanhassa Mörössä, mutta 90-luvulla eläneet muumittajat toki tulevat olemaan varautuneita hänen olemukseen. Sain olla kihlatulleni turvasatama tämän jakson ajan, sillä itse olen päässyt omasta mörköpelostani yli, paitsi jos satun näkemään hänet unissani. Silloin minä en jää odottamaan mitä tapahtuu, vaan painan hätänappia ja reväytän silmäni auki. Alitajunta on kyllä jännä tapaus.

Jakso olikin heti kättelyssä esittämässä, että tässä tulee olemaan jännittävämpi sävy, mikä antoi suoraan hyvää vaihtelua muihin jaksoihin. Kauhun ja huumorin tasapaino oli tavattoman täydellinen. Tarina oli otettu osin Muumipeikko-sarjakuvan kakkososasta, mutta suurin osa varmasti tunnisti tarinakaavion Muumipappa kaipaa vaihtelua -jaksosta Muumilaakson tarinoista.

Astu saliin kadotuksen
Tänne varjotkaan eivät sinua kutsu
Kuuletko, tunnetko mitään?

Tässä jaksossa havaitsin nyt ensimmäistä kertaa, miten erilainen Nuuskamuikkunenkin on verrattuna Muumilaakson tarinoihin. Vaikka vanhassa sarjassa hänen kerrottiin olevan erakkoluonteinen, se ei näkynyt niin voimakkaasti kuin tässä uudemmassa. Tässä sarjassa Muikkunen on lähestulkoon aina vaivautunut kun on muita hahmoja paikalla, paitsi Muumipeikko. Hänen kanssaan Muikkunen ei osoita vaivautuneisuutta lainkaan. Mutta mehän tiedämme syyn, emmekös? ;D

Muumipapan kalajuttu toimi hyvänä matalan profiilin jaksona antaessaan tilaa monin tavoin viihdyttävämmälle Yksin kotona -tarinalle. Mörön suhteen vielä mainittakoon, että odotimme kihlatun kanssa Mörön lähtevän lyhtyjen perään lentäen. Siitä ajatuksesta nousi itselleni taas haaveita Muumipappa ja meri -kirjan kunnollisesta adaptaatiosta joko moniosaisena sarjana tai elokuvana. Jospa tämä sarja saisi jatkoa toiselle tuotantokaudelle.

"Siihen asti teakovii."

Muumilaakso - Nuuskamuikkunen ja puistonvartija

Työt ja lasten kaitseminen veikin illoista sen verta mehuja, että tämän jakson kirjailu jäi näin kauaksi lojumaan. Päätin nyt julkaista tämän jakson erillisenä pakkauksena ja koitan jämynä kirjoitella kaksi seuraavaa torstaihin mennessä. Jos en onnistu tavoitteessani, minut Mörkö vieköön Kaaoksen kitumaille.

Juhannus saapui kuin saapuikin tulvan jälkeen. Tulva toki kerkesi kuivua. Oma huoli tässä jaksosta onkin se, millaisen riehan muka-puritanistimuumifanit saavat tästä jaksosta aikaiseksi, mikäli heidän mielenterveytensä kesti neljännen jakson jälkeen. Tästä voittekin päätellä etukäteen, millainen mielipide on tästäkin jaksosta.

Teatterijakso oli joillekin muumifaneille liikaa, ja olin samaa mieltä, että se jakso oli jokseenkin outo. Toki tässä oltiin sitä jaksoa katsellessa perusoletuksella, että näitä alkuperäislähteitä noudatettaisiin suhteellisen orjallisesti. Kun tästä shokista päästiin ylitse, annoin sarjan viimein mennä omaa tahtiaan. Toiset eivät osaa katsoa Toven töitä muumikirjoista syntyneestä satutätikuvasta eteenpäin ja menevät kirjoittelemaan lehtiin, koska pystyvät.

Tämänkertainen tarina oli virkistävän erilainen alkuperäänsä, tai ainakin siihen kuvaan, mikä on syntynyt Muumilaakson tarinoista. Hattivattien siemenet saivat loogisen selityksen niiden mukanaoloon puistonvartijan tapauksessa, josta tykkäsin kovasti. Menneisiin jaksoihin viittaamiset ovat muutenkin suhteellisen harvassa lastenohjelmissa.

Puuhiaiset olivat sinällään mielenkiintoinen tapaus, sillä meistä kumpikaan ei muista, missä muumikirjassa tai -sarjakuvassa heidät mainitaan. Kuvia heistä kyllä on. Tämä onkin se huolenaihe, mistä nämä alussa mainitut fanit saattavat innostua. Väittävät kaiketi näiden tekijöiden vaan keksineen nämä oliot, jotta sarja "pilaantuisi" entistä enemmän.

Mutta jätetäänpä tämä naljailu nyt tähän paikkaan.

Alkuperäiseen lähteeseen tehdyt muutokset olivat todellakin mieluisia muutoksia, jopa moderninen naispuolinen vanginvartijahemuli, mutta hänen sukupuolenvaihdokseen on luonteva yhteenveto alkuperäisen vartijan ja hänen serkkunsa kanssa. Puistonvartijahemuliakin oli hyvä nähdä pitempäänkin kuin vain huutamassa "mitä hiivattia?!" ja kadoten sen sileän tien. Muumin ja Niiskuneidin kiinnijäänti oli tässä tilanteessa vähemmän ylivirkaintoinen kuin Muumilaakson tarinoiden vanginvartijalla. Jopa Vilijaanan mökin vaihto puistonvartijan majaksi meni muiden palapelipalojen kanssa hyvin mielekkäästi paikalleen.

Tähän asti sainkin alun perin kirjoiteltua tämän jakson ajatuksia. Pahoittelen näin töksähtävää lopetusta, mutta jollain tasolla tämäkin kirjoitussarja on saatava etenemään. Saatan jossain vaiheessa muokata tämän tekstin kunniallisempaan lopetukseen. Kuvien kera. Pahoitteluni.

Muumilaakso: Kultainen häntä & Hattivattien saari

On se... jännä...

Viime viikko oli nyt sen verta kiireinen työviikko, että jätin suosiolla sen kertaisen jakson käsittelyn vähän myöhemmäksi. Viikonloppu menikin löhöilessä, eikä kirjoittamisella, kuten olin alunperin ajatellut. Korjaankin malttamattomimpia lukijoita laittamalla tähän kirjoitelmaan kerralla molemmat jaksot eli Kultainen häntä ja Hattivattien saari.

Kultainen häntä oli se jakso, minkä onnistuin spoilaamaan itseltäni. Olin yllättynyt, että tämä kyseinen jakso oli suora jatko-osa edelliselle tarinalle. Alkuperäiseen tarinaan verraten Muumipeikolla häntä ei kaljuuntunut tyhjästä, vaan paljon luonnollisempaa reittiä eli stressistä. Tähän mennessä tämä on parhain modernisointi Muumilaaksossa.

Viikko ilman No voi hattivattia tekee Muumista tylsimyksen...

Nipsu sai tällä kertaa vähän isomman roolin, mutta jo vannoutuneena fanipoikana tahdoin hänelle vielä isompaa roolia. Oli hyvin mielekästä nähdä Nipsua myymässä omatoimisesti kultaisia häntiä, vaikka olisi ollut hauskenpaa nähdä häntä myymässä häntäpöytälamppuja, -selänrapsuttimia ja muita hömppätuotteita, ennen kuin Mr.Manager olisi tullut apajille.

Tarina ei ollut kuvaus Toven kokemuksesta sarjakuvapiirtäjänä, vaan aika perinteinen älä-täytä-päätäsi-virtsalla kertomus. Teatteriesityksen loppuosa ei nyt mielyttänyt minua Mamman ollessa hieman turhan tyhjäpäinen sanoessa suoraan lavalla Niiskuneidin ideasta. No, sainpahan sentään sanottua jotain ei niin yltiöpositiivista tästä sarjasta. Toisaalta hännän haalistuskin tuli tuosta noin vaan, joten saatiin kaksi yhden sijasta.

Nyt se varmistui: Palohemuli onkin yksi laakson monista hemuleista.

Hattivattien saari alkoi ainakin suomalaisittain varsin huvittavasti. Siinä oli selkeä Ville Haapasalon matkailuohjelmien tuntu hänen kertoessa Papan matkaa Hattivattien saarelle. Jos olisin tehnyt tätä blogia videoiden kautta, olisin varmasti laittanut jonkun Haapasalon sarjan alkuhöpinät soimaan valealoituksena. Pidin muutenkin jakson alusta hatun laittoon asti, sillä se tuntui hyvin luonnolliselta, että Pappa pyrki olemaan yksi hattivateista saadakseen selvitettyä heidän salaisuutensa.

Seikkailu hattivattien luona oli poikkeava jakso, että siinä oli jännitystä. Ei kuitenkaan ihan kauhuun asti, vaikka salaman väläyttämät hattivatit olisivat voineet toimia mainiona elävinä kuoleina yön pimeydessä. Huumori oli edeltävään jaksoon nähden laadukkaampaa.

"You’re as repulsive as a monkey in a negligee."

Hattivattien ulkonäkö ja olemus oli tässä adaptaatiossa todella söpö. Niiden puolipäätön harhailu ympäriinsä täydensi heidän mystisyyttään vähän pitemmälle kuin Muumilaakson tarinoissa, missä niiden liikkumisessa oli selkeä päätöksenomaisuus. Vertailuna vielä kahden sarjan välillä, nämä hattivatit olivat paljon eläväisemmän näköisiä sekä niiden sähköisyys oli paljon paremmin esillä vanhempaan sarjaan nähden. Kihlattuni oli varsin ihastunut heidän pienten sähköiskujen nokkosvertaukseen, kuten myös moneen muuhunkin suoraan kirjoista otetuista dialogiviittauksista.

Itse todellakin pidin näistä jaksoista enemmän Hattivattien saaresta, mutta toisaalta olin suhteellisesti mieltynyt Kultaisen hännän lopetukseen, miten teatterista "päästiin eroon" tässä sarjassa. Pikku Myyn pikku vahinko toisen jakson lopussa oli mielekäs pieni takaisku hänellekin. Tällaiset vedot tekijätiimiltä tekee Myynkin olemaan inhimillisempi kuin vanhassa sarjassa.

"Kiitoksia herra Muumi, että pelastit kylämme."
"Älkää minua kiittäkö. Kiittäkää kuun vetovoimaa."

Muumilaakso: Kelluva teatteri

Kasvatuslaitos.

Vetisen sohjoisessa säässä Muumilaakson suuri tuhotulva tuntui suhteellisen ajankohtaiselta näin jättilammikoiden aikakaudella. Ainakin vetisyyden suhteen.

Vaarallinen juhannus -kirja itsessään on muistilokeroissani tyhjentynyt vähän turhankin perusteellisesti. Se onkin kuulunut omiin uusintalukulistaani suhteellisen pitkään. Tätä urakkaa varten pitäisi lukaista muutkin muumit, sillä luin ne joskus teinivuosieni jälkihujakoiden alkupuolella. Eli toisin sanoen lukiossa. Suosikkikirjani Taikatalven luin viimeksi kaksi vuotta sitten.

"Älä huoli, ei tämä ole Yksinäiset vuoret."

Olin sinällään pettynyt, miten tämä juhannus oli vain yhden jakson mittainen, mikäli se olikaan juhannus. Tällä kertaa jaksossa tuntui olevan puolin ja toisin hyviä ja harmittavia aineksia. Harmillisuutta tilanteeseen toikin nimenomaan, miten paljon tavaraa jäi pois kyseisestä tarinakaavasta. Onneksi niitä ei ollut niin paljoa, että koko jakso olisi mennyt siitä piloille.

Alan pikkuhiljaa toivomaan, että Nipsu alkaisi saamaan isompaa osaa tässä sarjassa. Jos Elina Salo on se aito ja oikea Pikku Myy, niin Markku Haussila ansaitsisi samanlaisen pystin Nipsusta. Nipsun dialogien näyttely on sanoinkuvaamattoman tyylikästä, että Haussila nimenomaan tekee sen, mitä jokaisen ääninäyttelijän pitäisi tavoitella, mieluiten henkensä uhalla: katsoja unohtaa, että hahmon äänen takana on näyttelijä. Ville Haapasalo muuten alkaa kuulostamaan paremmalta roolissaan.

”Suoraan sanottuna, kultaseni, en välitä hittojakaan.”

Tarina oli lyhyydestään huolimatta mielenkiintoinen ja pikkuriikkisen outokin. Emman nousu siivoojasta teatterivastaavaksi oli hienotunteisesti toteutettu, mutta hänen osansa masentuneena "en koskaan enää tee työtäni sen onnettomuuden jälkeen" oli omaan makuuni heikosti toteutettu. Mutta näimme ensimmäistä kertaa miespuolisen vilijonkan, mikä on kyllä hyvin poikkeuksellista. Tai oikeastaan, näemme edes hetken ajan elävän miespuolisen vilijonkan, sillä niistä muistelisin Janssonien tehneen vain yhden kuvan ja sekin on Emman ukkovainaa. Käytin varun vuoksi molempia Janssoneita, eli Tovea ja Larsia, varmuuden vuoksi, sillä sarjakuvista on nyt tällä hetkellä muisti taas kerran löysänä.

Älkää kiinnittäkö huomiota verhon takana oleilevaan naiseen.

Outoa jaksossa oli itse tulva. Lopun suuri pyörre on todella hämmentävä juonta edistävä elementti, jopa muumien maailman standardien mukaan. Toisaalta ihmeitähän Muumilaaksossa tapahtuu.

Loppu tosin oli nyt poikkeava, sillä se ei jätä mitään vihjettä. Valitettavasti, kun tarkistin Haussilan nimeä Internetin syövereistä, onnistuin vahingossa löytämään, mikä on seuraava jakso. Suoraan sanottuna, minua vituttaa. En häpeä sanavalintaani, sillä kiroilutaso on ollut Asterix ja viikinkien jälkeen saa-aamattoman! Öhöm, alhainen.

"Kun vuorille käyn, sulosoinnut kuullen~"

Muumilaakso: Maailman viimeinen lohikäärme

Lohinorsu palasi festareilta.

Muumilaakson Tarinoiden jakso Maailman viimeinen lohikäärme/Muumipeikko löytää lohikäärmeen ei ole kuulunut omiin suosikkeihini. Jakso on turhan hiljainen taustamusiikkien suhteen, mutta tuohan sekin oman vivahteensa jakson alakuloiseen tunnelmaan. Yleensä jätän kyseisen jakson välistä, kun olen katsomassa jaksoja putkeen. Tiukka naapuri/Viljonkka muuttaa naapuriin onkin paljon mielekkäämpi.

Muumilaakson Maailman viimeinen lohikäärme taas on edeltäjäänsä nähden parempi kokonaisuus. Ainakin omissa silmissäni jakso näytti paremmin koodulta kuin kaksi edellistä. Valaistus oli paljon harkitumman oloista enkä havainnut klaffivirheitä. Ensimmäisen jakson jälkeen nähdyssä dokumentissa olikin paljon kuvaa Sophia Janssonin kritiikistä, mitä hän antoi hänelle esitetyn jakson animatronesta, joten tekijätiimi on mahdollisesti tässä vaiheessa päässyt eroon lasten kengistä.

"Jaa, että sinulla on 'lohikäärme' huoneessasi~?"

Kun ensimmäisestä jaksosta itkettiin, miten levoton se oli ja kuinka ei niin levoton oli toinen jakso, niin tässä jaksossa oli koheltelu ja rauhallisuus tasapainossa keskenään toistensa kanssa. Palaan sinällään ensimmäisen jakson puoleen, että se teki oikein ollessaan "erilainen". Muumit ovat turhankin pitkään olleet suunnattu pienille lapsille, joten on hyvä, että sarja on ottanut nimenomaan sarjakuvamaisen, kieroilevan humoristisen otteen. Sarjakuvat olivatkin vähän kypsemmälle yleisölle tarkoitettu, ja sen näki. Muumipeikko oikeasti sanoo Vaarallisessa talvessa, että hänen pitää tappaa herra Virkkunen, jotta naisväki rauhoittuisi.

Noin rujoksi tämä sarja ei mene. Niin isoa riskiä en usko tämän studion vetävän. On kuitenkin kiintoisaa nähdä, miten tietyt adaptaatiot saavat niin iskostetun kuvan alkuperäisestä lähteestä.

Das arche...

Mutta takaisin lohikäärmeeseen ja Nuuskamuikkuseen ihastuneeseen valkoisen rodun edustajaan. Pidin jakson koomisesta etenemisestä, miten alussa näimme dramaattisen ja leikkisän Muumin, ja kuinka siitä päästiin Myyhyn, joka oli ensimmäistä kertaa huumorin uhri aivan olan takaa. Vilijonkan ensiesiintyminen antoi viihdyttävän erilaisen kuvan Muumilaakson tarinoiden tiukkapipoon.

Jakson lopetus jäi edellisistä jaksoista varsin avoimeksi. Kahdessa ensimmäisessä on ollut selkeä kuva mitä tulee olemaan seuraavaksi luvassa. Muikkunen mainitsee joen tulvivan, joten ensi viikolla mahdollisesti alkaa Vaarallinen juhannus? Olisi toisaalta hauskaa olla väärässä tämän arvauksen kanssa.

Ja nähtävästi en olekaan vähään aikaan saanut ilmoitusta uusista kommenteista. Pitäneet ruveta näitä katsomaan läpi, poistelemaan mahdollisia spämmejä ja ehkäpä vastailemaankin huomenna, jos löytyy vastaamisen arvoisia viestejä. Pahoittelen, mikäli joku on ottanut nokkiinsa vastailemattomuudestani.

Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi parituskuvia kihlatulleni?

Muumilaakso: Kevätlaulu

Kevät. Kevät on tullut.

"Muumi!"
"Ei tule enempää muumeja."
"Ei halu-A!"
"Joudutaan kuule odottamaan ensi viikkoon, kuten äiti ja isi ennen vanhaan."
*Mökötys*

Näin reagoi esikoiseni ensimmäiseen Muumilaaksoon, kun se loppui. Tulikin tautikierrossa tartunta äitiin, niin pääsin katsomaan tyttäreni reagoinnit suorilta käsin. Ruotsinkielisen jakson toki pääsi tässä viikon aikana näkemään ennen uutta jaksoa.

Mutta toinen jakso. Näimme viimeinkin Nuuskamuikkusen, mutta myös muitakin sarjan hahmoja eli Niiskuneiti, Nipsu sekä Piisamirotta. Hemulihan nähtiin jo edellisessä osassa huutamassa "pölkkypää", ja tällä kertaa hän pääsikin vähän enemmän valokeilaa.

"Naisilla on näitä päähänpistoja."

Hykertelimme kihlatun kanssa varsin paljon tästä jaksosta. Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen suhde oli varsin intensiivisesti esillä. Muumin sydämessä ei todellakaan ole sijaa Niiskuneidille, varsinkaan alkukesästä, ja kohtaus Niiskuneidin kanssa oli todella humoristinen tilanne. Bisnesmies Nipsu taas oli puhdasta kultaa. Jos sarja nyt jotenkin onnistuisi töppäämään, niin Nipsu on tämän sarjan ehdottomasti paras anti.

Piisamirotta olikin varsin yllättävä tapaus. Olen tottunut hänen olevan juurikin sellainen äkäpussi, millaisena näemme hänet Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvassa. Tämä sarja pistääkin hänet olemaan alakuloinen. Saa nähdä vielä miten paljon tulemme näkemään tällä tavoin pessimististä filosofia.

Tämän jakson varsinainen sankari, Nuuskamuikkunen, oli myös hyvällä tavalla positiivisesti yllättävä. Nuuskamuikkusta emme ole nähneet lähes milloinkaan komiikan valossa ja tämä sarja tekee hänestä hieman kömpelöhkön hahmon. Muikkusen toimista vitsailimmekin yhdessä kihlattumme kanssa sanomalla mm. että Muikkusen on lopettavan sen vadelmalehtien polttelu.

Muikkusen pitäisi etsiä jo oikeita ystäviä.

Jakso itsessään jätti itselleni vielä sen verta ikävän maun, että Muikkunen ei vieläkään päässyt Muumipeikon luokse. Sinällään kauhistuttaakin, jos sarja jättää koko yhteennäkemisen näyttämättä. Siitä tulisi ainakin meiltä jonkun verran rähistävää.

Olen muuten havainnut, että näissä jaksoissa on ollut toisinaan klaffivirheitä. Ensimmäisessä jaksossa, Pikku Myyn ensikohtaamisessa, hänen kertoessaan Muumille nimestään, on taustakuvana sama kuva, mikä oli hänen loikatessa esiin. Taustat eivät siis ole olleet kohdillaan verraten siihen, missä kohdin huonetta hahmot seisoivat. Tässä jaksossa taas Nuuskamuikkuselta katoaa reppu yhdessä kohtaan.

Mutta nämä asiat ovat hyvin pikkumaisia asioita. Ei niistä löydy aineksia sarjan pilaamiseen. Suolapaloja ei ole lähellekään Boken Nikkin tasoa. Voin jo tässä vaihessa sanoa, että lahjoittamani rahat on käytetty viisaasti.

"Ei siinä ollutkaan vaapukkamehuaaaa~!"

Muumilaakso: Pikku Myy tuli taloon

Näin. Ensimmäinen Muumilaakson tarina tuli nähtyä lähestulkoon koko perheen voimin vanhemman tytön vedellessä hirsiä (pääsee sitten aamulla näkemään uusinnan, älkää huoliko). Kirjoitinkin tämän kirjoituksen heti dokumentin ja nuoremman tytön nukutuksen jälkeen, jotta ajatukset olisivat suhteellisesti kasassa vielä ensivaikutelmista.

Tulen kertomaan tässä kirjoitelmassa jaksosta suhteellisen kronologisessa järjestyksessä kuin asioita esiteltiin. Toki saatan hyppiä aiheissa edestakaisin, mutta pyrin luonnolliseen virtaukseen. Varoituksena sanon, että katsokaa ensimmäinen jakso Areenasta, ennen kuin suuntaatte katsettanne yhtään alemmaksi juonipaljastusten minimoimiseksi.

Tule leikkimään kanssamme Muumi~
Ikiajoiksi, ikiajoiksi...

Ilkeämielisestä kulmasta katsoen olin hieman pettynyt, että sarja ei alkanut odottamallani tavalla, eli Muumipeikon takapuolesta. Mutta tämä onkin vain nirppanokkaisuutta ja tekstin täyttöä varten laitettu virke. Huomasimme yhdessä kihlattumme kanssa jo heti jakson alettua, että nuoratikkaat puuttuvat Muumitalosta. Naurahdimme Niiskuneidin flirttailulle ja saimme yllättyä, että tämä alkupätkä ei ollutkaan se varsinainen intro, vaan se pläjäytettiin meidän naamalle hyvin tyylikkäällä animointijäljellä. Itsellä ainakin oli alkutunnarista yhtä pakahduttava tunne kuin silloin aikoinaan, kun kävin kihlattuni kanssa katsomassa Muumit Rivieralla ja elokuva alkoi.

Olinkin varsin mieltynyt siihen, miten paljon sarjan asenne oli lähellä sarjakuvia. Tarina oikeastaan onkin sarjakuvaTalonrakennus, ja olinkin otettu vitseistä, mitkä olivat suoraan lähteestä. Pukeutuminen ja juhannuskokko olivatkin toiveitteni täyttymykset.

Nostetaan, nostetaan, yy, kaa, koo, nee~

Pidinkin heti kättelyssä siitä, miten varhaisteininen Muumipeikko on tässä sarjassa. Hän pyrkii olemaan jo aikuinen muumi, mutta ei kuitenkaan ole vielä täysin päässyt lapsekkuudestaan eroon. Varsinkin hänen paiskautuessa huutaen vollottamaan sohvalle oli hyvä kuvaus siitä, miten lapsekas hän vielä on. Toiveet asiallisesta kasvutarinasta onkin omassa tapauksessani odottamassa kunniapaikkaa kaapissani.

Tasapuolisuuden nimissä upotan pienen asian, joka itseä jäi vaivaamaan turhan modernina eleenä: Palohemulin ja Pikku Myyn välinen fistbump. Se nyt tuntuu vähän turhan kaverimaiselta eleeltä kahdelle toisilleen tuntemattomalle henkilölle. Pelkkä pikainen kädenpuristus olisi ollut paljon parempi ja luonnollisempi.

Huumorista sinällään täytyy nostattaa, että juurikin nimenomaan Muumilaakson Tarinoihin totuttautuneena olin muutaman kerran hyvinkin yllättynyt sarjan komiikasta. Pikku Myyn tunkaisu maalipurkkiin oli sellainen veto, että sille ei voinut muuta kuin nauraa. Tämän tasoista vitsikkyyttä Muumeista sai etsiä tätä ennen SinäTuubaPaskoista.

"Niin kumpaan pönttöön tätä pitikään vetää...?"

Dubin suhteen katsottiinkin ruotsin kielinen heti perään kun oli mahdollista. Täytyy sanoa, että suomen kanssa molemmat dubit kulkevat käsi kädessä. Dubbi on hyvälaatuista molemmissa. Tässä vaiheessa toki tuntuu, että Ville Haapasalo on hieman tönkkö Muumipapan roolissa verrattuna muihin suorituksiin.

Sarja alkoi hyvin vahvasti ja erottuvasti muihin länsimaissa näkyneisiin Muumeihin. Tästä tuleekin minulle pitkästä aikaa sellainen sarja, jota joutuu kärsimättömästi odottamaan ensi viikkoon. Harmillista, että en pääse näkemään vanhemman tyttäreni reaktiota tästä uudesta muumista, sillä hän on joko tylsistynyt vanhaan Muumiin tai on jo niin fiksu, että ei kestä tätä uutta dubbia, kun hän ei niin innokkaasti ole katsomassa niitä kuin aiemmin. Olemme todellakin näyttäneet hänelle vanhaa hyvää dubbiakin, älkää olko huolissanne. Nuorimmalle tästä Muumista tulee varmaankin se muumisarja, minkä hän omii omaan lapsuuteensa samalla tavalla, kuin miten Muumilaakson Tarinat sitoi minun ja kihlattuni sukupolvea.

Ja voihan cliffhanger sentään...

Käy Muumilaaksoon

Vuosi 2019 onkin mennyt hujauksessa muuton ja jo viime vuonna syntyneen toisen tyttären ryminöissä. Mukana on myös ollut arkea syömässä avoimen ammattikorkeakoulun "työpaikka", jonne aina olen arkisin karannut perhettäni piiloon. Lisäksi olen nyt viimeiset kaksi viikkoa maalaillut figuja lautapeleihin sen verta, että pitäneet nyt ottaa harvinainen lepopäivä niidenkin suhteen ja vähän nyt elvyttää tätäkin kryptaa, jota myös blogiksi kutsutaan.

Tuleva Muumilaakso-animaatio onkin varsin oleellinen elvytystoimi, vaikka onhan tuolla taustapöydällä lojumassa suhteellisen tuhti kirjoitelma Alfred J. Kwakista odottamassa lopullista täyttöään. Mutta Muumilaakso onkin jo ihan oven takana mörkömäisesti odottamassa, joten eiköhän sitä mennä eteenpäin asian kanssa ja avata hieman ajatuksia sarjasta, jota olen ollut yhdessä kihlattuni kanssa rahoittamassa.

MTV:n fiaskomaisen uudelleen dubbauksen (jota joudun valitettavasti itkemään joka aamu) jälkeen odottelenkin varsin mieltyneenä, mitä tämä uusi sarja tuo tullessaan. Animaatiojäljen ja hahmosuunnittelujen suhteen olen ollut jokaisesta promosta positiivisella kannalla. On varsin virkistävää nähdä uudenlaista muotoilua muumeissa, kun Tanoshii Mumin Ikkan tyyli yhdessä Tove Slotten mukikuvioissa alkaa olla jo varsin tuttua kauraa. Odottelenkin, milloin tulee ensimmäinen ei-promo Muumilaakso-muki tästä uudesta sarjasta. Meiltä löytyykin joukkorahoituksesta tullut emaloitu muki.

Hahmot ovat todellakin pysyneet Tove ja Lars Janssonin suunnittelujen mukaisena, ja olen varsin mieltynyt siihen, että Muumipeikolla ja muilla Muumitalon vakioasukkailla on turkki. TMI:ssähän tätä aspektia ei näkynyt, mutta ymmärtäähän sen, koska karvoituksen piirto olisi ollut suhteellisen vaikea esittää sarjan graafisella tyylillä. Odottelenkin sitä, miten muumien ja Niiskuneidin suut ovat loppujen lopuksi toteutettu, sillä niiden toimivuutta ei kovin selkeästi näytetä. Alustava oletus onkin, että tyyli on otettu suoraan TMI:stä eli suu vaappuu kuvakulman määräämänä puolelta toiselle.

Ääninäyttelyn suhteen meininki onkin suhteellisen iso asia, kiitos erään tahon, joka päätti olla käyttämättä rahaa laatuun, koska kyseessähän on vain lastenohjelma. Öhm... anteeksi. Ei ollut tarkoitus avautua.

Ääninäyttely on ainakin trailereiden perusteella ollut hyvälaatuista, ja meillä onkin kihlatun kanssa pientä vääntöä, kumpi on oikeastaan parempi dubbi: suomi vaiko ruotsi? Omassa tapauksessani vaakakuppi vaappuu tasapuolisesti molemmin puolin, että en osaa todellakaan sanoa, kumpi vie pojan kotiin. Kihlattuni on ruotsin puolella, mutta itse tulen sanomaan oman lopullisen mielipiteeni vasta, kun sarjan ensimmäinen jakso on tullut katsottua molemmilla kielillä.

En usko, että tässä tapauksessa oltaisi menty ihan tavattomasti metsään. Tosin olen hieman huolissani musiikin suhteen, että miten monen eri muusikon omat sävellykset rikkovat sarjaa. Toki eiväthän he ole tehneet kuin yhden kappaleen, mutta miten se soveltuu sarjan varsinaisen taustamusiikin kanssa on se kolmas tarina. Tilannetta saattaa pahentaa, jos sarjan vakiomusiikki on tasoa Sumio Shiratori ja sitten tulee tunnelmaa pilaamaan joku poppirytke. Toki japanilaisessa Muumilaakson Tarinoissa näin kävi, kun he vaihtoivat alkumusiikin Vedenneito-jaksossa.

Muuta huolta ei itselle olekaan ilmeentynyt. Mikäli traileriin on uskomista, niin olen positiivisesti yllättynyt, jos tämä sarja alkaakin Myyn tulosta Muumitaloon, eikä iänikuisesta Taikurin hattu -saagasta.

Pitäneetkin mennä näistä aatoksista takaisin isäarkeen. Jossitellaan vielä, että jospa tämä pistäisi minulle intoa jatkaa tuhmeliini puolisukeltajan merkintää.