Asterix Amerikassa

"En taida olla enää Armoricassa..."

Viiden vuoden kuluttua, tarkkaan ottaen 1994, tuli uusi Asterix-elokuva, joka otti tarinansa Asterix ja suuri merimatka -sarjakuvasta. Vaikka elokuva on tällä kertaa tehty ensimmäistä kertaa muualla kuin Ranskassa, on animaation yleinen ulkonäkö samanlainen kuin kolmessa edellisessä elokuvassa.

Voittamattomat gallialaiset ovat jälleen lyöneet roomalaiset ja Caesar on taas häpäissyt itsensä senaatin edessä. Hän keksii suunnitelman kaapata tietäjä ja hoitaa hänet pois päiviltä heittämällä hänet maailman reunan yli, sillä maahan on littana kuin pannukakku. Kaappaus onnistuu, sillä Akvavitixin piti lähteä kylästä keräämään aineksia taikajuomapadan kaatumisen takia. Asterix ja Obelix toisaalta joutuivat menemään kalaan, sillä tuore kala on yksi tärkeimmistä taikajuoman ainesosista. He lähtevät Akvavitixia kuljettavan roomalaiskaleerin perään, mutta myrsky estää heitä saamasta kaleeria kiinni. Lopulta delffiinin avulla he saavat roomalaiset kiinni, mutta roomalaiset kerkeävät sinkauttaa tietäjän katapultilla reunan yli.

Katsokaa tarkkaan, sillä erikoistehosteisiin meni paljon rahaa.

Gallialaisten saavuttua maailman reunalle heille avautuukin uusi maailma, josta he lopulta löytävät tietäjän alkuperäisasukkaiden joukosta. Obelixin ansiosta heidät hyväksytään joukkoon voittamalla heimon vahvin soturi. Illan juhlinnan aikana poppamies näyttää taitojaan, johon Akvavitix osallistuu mukaan. Hän näyttää taikajuoman salat päällikön tyttärelle, joka oli kastunut poppamiehen "taian" alla. Poppamiehen saatua nokkiinsa hän huumaa gallialaiset napaten tietäjän luolaansa. Obelix otti huumausaineesta todella ison satsin ja hän tuhoaa leirin hallusinaatioiden alaisena, eikä hänestä ole muutenkaan iloa Akvavitixin etsinnöissä. Asterix kuitenkin sattumalta löytää tietäjän ja näytettyään poppamiehelle kaapin paikan he valmistautuvat lähtöön.

Kotona heitä onkin vastassa poltettu kylä. Julius Caesar on vallannut kylän heidän poissaollessaan ja kaapannut kaikki asukkaat paitsi Trubadurixin, joka kertoo sankareille kyläläisten olevan roomalaisten leirissä. Asterix ja Obelix naamioituvat legioonalaisiksi ja vievät taikajuoman kyläläisille, jolloin kyläläiset ovat taas vapaita ja Caesarin voitto menee taas myttyyn.

Rehellisyyden nimissä sanon
tämän olevan paras "hulluja nuo" ilme.

Mitenköhän tämän kaiken sanoisi mahdollisimman hienovaraisesti? Ehkäpä siten, että tämä elokuva on yhtä puusta pudonnut otsoni kuin Hemulitäti-jakso tiedätte-kyllä-mistä-sarjasta. Eli laatu laski kaikilla osa-alueilla edelliseen elokuvaan nähden.

Tarina ottaa aikalailla vapauksia, kuten siirtämällä viikingit kokonaan seuraavaan elokuvaan ja tekemällä roomalaiset syypäiksi gallien oleskeluun Amerikassa. Täytyy toki sanoa, että tietäjän heitto maailman reunalta on hyvä idea paperilla, mutta tämä on jo kolmas kerta elokuvien saralla, kun tietäjä yritetään kaapata ja se alkaa olemaan jo köyhä juonta edistävä tekijä. Sarjakuvissa muistelisin tietäjän kaappauksia olevan saman verran, mutta yhdellä kerralla asialla olivat gootit.

Tarinan kerronta on kuin lapsen päästä peräisin. Henkilöt käyttäytyvät yleensä idioottimaisesti eikä tapahtumissakaan ole järkeä. Esimerkkeinä roomalaiset onnistuvat pysymään merellä gallien edellä britannialaisten soutajien ansiosta (viittaus yliopistojen välisiin soutukisaajiin) ennen myrskyn saapumista ja Caesarin pakenemisen leiriltä tynnyrissä. Itse tarinan pääannissa eli Amerikan mantereellakin tarjonta on pääosin höttöä, jossa ei ole kuin ilmaa täytteenä. Lisätuskaa toivat hippimusikaalipätkä, jossa kierrätettiin samoja animaatiolooppeja turhankin usein sekä iskelmäkappaleen lisäys gallien lähtiessä takaisin kotiin. Ja kyllä, iskelmä toi minulle seikkailuntäytteisen kortisonihoidon jälkeen seuraavan lauseen: "Oikeasti, mitä vittua?"

Oikeasti, mitä vittua?

Elokuva muutenkin tehtiin samasta syystä kuin sen sarjakuvalähde: tähtäämään USAn markkinoille. En tiedä paljonko itse amerikkalaiset olivat tätä projektia säätämässä, mutta tässä elokuvassa vaikuttaa olevan hyvinkin paljon amerikkalaista lepsuilua ja pehmeyttä. En yhtään epäilisi, että kohtauksessa, missä intiaanit hyökkäävät Asterixin kimppuun, me emme näe heidän lyövän häntä, koska joku amerikkalaisista isoista kihoista sanoi, että "ei saa näyttää, kun sankaria lyödään." Typerää ylisuojelua sanon minä.

Intiaanit ovat tässä adaptaatiossa huonommin toteutettuja. Sarjakuvassa he kävivät viittomankieltä, eivätkä mitään "ugh alkeita Watson hau Nixon uliuli " -siansaksaa, joka ei edes ole hauska. Kuitenkin tämä on hienovaraista, eikä itselläni nostattanut mitään rasismikorttia ilmaan. Tosin hauskuudessa intiaanit tuovat yhdessä kohtauksessa oikein räkänaurun: päällikön tytär Atsih. Tämän hahmosuunnittelu on niin naurettava ja typerän eroottinen, että Roomassa näkynyt peniskin (elokuvassa oikeasti näkyy kahden framen ajan kerjäläisen miehuuden sarvi) menettää naurettavuutensa. Hahmon ainoa tehtävä on vain olla fan servicea kalsonkien vilautuksineen ja voin hyvinkin uskoa, että piirtäjät ottivat hänen asentonsa hänen ollessa maassa biisonien jyristäellessä paikalle suoraan erotiikkalehdistä.

"...kun minut paiskattiin maahan, kuulin selkäni takaa
vaativan kuiskauksen: 'Otapa ne housut pois...'"

Olen jotenkin hyvin hämmentynyt siitä, että tämä elokuva kestää peräti puolitoista tuntia! Tähän asti kaikki elokuvat ovat kestäneet juurikin sen tunnin, mutta jotenkin tähän on onnistuttu taikomaan se ylimääräinen puolituntinen päälle. Pituuden lisäys ei ole lainkaan plussaa tässä tapauksessa ja pisti minut katsomaan ihan kelloa, että milloin tämä loppuu. 35 minuutin kohdalla olin peräti uupunut, kun gallit nousivat maihin Amerikan rannikolle.

Pituus toisaalta näyttää tuoneen tylsyyden kera myös lauman pikkuvirheitä, kuten peräti ehkäpä valtavimman juonenreiän, minkä Asterix-elokuvista voi löytää: Miten kylään jäävillä gallialaisilla voi olla taikajuomaa, jos kerran kylässä ei ole tuoretta kalaa ja edellinen juomasatsi ei saanut moista annokseensa? Keitos jäi selkeästi kesken ja uskon, että kukaan galleista ei olisi niinkään urhea kokeillakseen lisätä kalaa siihen, varsinkin kun Amaryllixin kalojen tuoreusarvo on hieman kyseenalainen niiden tullessa suoraan Parisiumista.

Asterix, senkin juoppo.

Lisää juoniaukon syvyyteen tuo pieni, helposti ohimenevä, mutta silti ajankohtaan nähden aivan järkyttävä moka, jonka syytteeseen voisi oikeastaan tuomita englannin duppia vääntäneen ryhmän. Elokuvan loppupuolella, kun kyläläiset ovat juhlimassa, joku naispuolinen hahmo sanoo siellä kysyvästi "Indians?" Tämä on sellainen moka, josta ei voi muuta kuin avautua, varsinkin kun Asterix ja kumppanit olivat Amerikassa hyvinkin epätietoisia näiden ihmisten kansalaisuudesta. Sarjakuvissa asia otettiin hauskasti niin, että he arvuuttelivat heidän kansalaisuuksiaan, tuoden peräti hauskan "Obelix on olevinaan oikeassa" -vitsin. Se että hahmot ovat suoraan tietoisia asioiden faktoista, on todella laiska ratkaisu, josta ei vaan voi päästä yli tyydyttävällä tasolla.

Animaatiojälki on samanlainen kuin kolmessa edellisessä elokuvassa ja se peräti toistaa samoja animaatiopätkiä Suuresta taistelusta sekä Britanniasta. Elokuvassa käytetään ensimmäistä kertaa myös tietokone-animaatiota ja se onneksi näyttää siedettävältä aikaansa nähden. Mutta muu animointi on siedettävää, mikä tosin on vähän sääli varsinkin klippien uudelleenkäytön vuoksi.

Asterix Amerikassa on suorastaan pettymys verrattuna edellisiin elokuviin. Se kuitenkin viihdyttää omalla tavallaan, mutta on selkeästi lapsekkaampi kuin kaikki muut elokuvat. Puolitoista tuntia on liian pitkä kestoaika, mutta toisaalta on hyvä nähdä gallien olevan oikeasti hädässä roomalaisten vuoksi. Hyväksi onneksi se ei ole tylsä ja tunteeton kuin Asterix Gallialainen, mutta tulee olemaan sen reppuselässä.

Ei ollut arpaonnea tällä kertaa, Julle.