Asterix ja viikingit

Päällikkö Seismograf esittelee vitsiään,
jonka loppuhuipentuma sisältää päättömästi päitä.

Uusia Asterix-sarjakuvia sai odotella Goscinnyn kuoltua melkein kuin kuuta nousevaa. Sama iski lopulta elokuvienkin kohdalla, kun Asterix Amerikassa floppasi, eikä ihme että teki niin. Vasta 2006 ranskalaiset ja tanskalaiset saivat lopulta kasaan uuden Asterix-elokuvan. Kyseessä oli Asterix ja normannien maihinnousu -sarjakuvan pohjalta tehty Asterix ja viikingit.

Viikingeillä ei mene hyvin ryöstöretkillä, sillä kaikki ovat aina kaikonneet heidän tieltään. Tämä suututtaa heidän päällikköä, Olaf Seismografia, joka saa tietää poppamieheltään Pilafilta kaikkien olleen niin peloissaan, että he ovat lentäneet tiehensä. Pelkoa tuntemattomat viikingit innostuvat lentotaidon saannista ja he lähtevät poppamiehen opastuksesta lähelle eräästä kylää, jonka me hyvin tunnemme.

Asterix ja Obelix saavat päälliköltä käskyn tehdä hänen veljenpojasta, Poppixista, miehen. He yrittävät, mutta Parisiumissa varttunut poika ei ota oppiakseen asioita, sillä kumppanusten koulutusmetodit eivät oikein toimi. Havaittuaan viikingit ja koulutuksensa epäonnistunessa Poppix päättää lähteä pois, mutta Obelix kerkeää antaa hänelle matkamuistoksi hiidenkiven, joka metsässä murtaa kärryjen akselin. Vajaaälyinen poppamiehen poika Olaf äkkää ja kaappaa Poppixin mukaansa, sillä hän oli salaa kuunnellessaan saanut selville Poppixin olevan "pelon mestari". Asterix ja Obelix löytävät metsäretkellään kärryt ja seurattuaan jälkiä he löytävät rannalta vain leirin jämät.

Viikingit eivät käytä rakseja kartoissaan.

Kumppanukset lähtevät kohti pohjoista veneellä etsimään Poppixia, joka kuitenkin on päässyt yhteisymmärrykseen viikinkien kanssa. Pohjolassa hän haukkuu molemmat lyttyyn ja Obelix ottaa siitä eniten nokkiinsa. Yhteisymmärrys viikinkien kanssa on kuitenkin lyhytaikainen ja paikalliset heittävät Poppixin kallion kielekkeeltä testatakseen hänen lentotaitonsa. Kieroileva poppamies kuitenkin asetti sumussa Poppixin vyötärölle köyden, jotta tämä muka lentäisi ja saisi siten poikansa Olafin lopulta naimaan Seismografin tyttären Abban. Poppix jätetään oman onnensa nojaan, mutta pääsee pois pälkähästä ja lähtee pyytämään pääsankareita apuun pelastamaan tyttö. Kaksikko on kuitenkin lähdössä pois ja he ottavat Poppixin mukaan. Kaverukset kuitenkin riitautuvat, jonka aikana Poppix saa otettua Asterixin leilin ja lähtee takaisin maihin häiden estoon Asterix ja Obelix perässään. Seuraa lopputaisto, jossa Olaf lopulta lyödään ja Poppix menee Abban kanssa naimisiin gallien kylässä. Häävieraiksi tulleet viikingit saavat viimein oppia pelon Trubadurixin laulutaidoista ja he lopulta pelkäävätkin sen jälkeen ihan kaikkea.

Tähti toiveen toteuttaa...

Sen haluan sanoa ensimmäiseksi, että Asterix ja normannien maihinnousu on omilla TOP-listoillani hyvinkin korkealla sijalla parhaimmissa Asterix-tarinoissa. Uderzon piirtojälki on monivivahteista kuvakulmien suhteen ja Goscinnyn kynä on loihtinut erittäin käänteikkään juonen sekä dialogin, joka ei näytä kärsineen lainkaan suomennoksessakaan. Suomenkielinen nimikin on hauska ja normannien nimetkin toimivat täydellisesti. Ei ole mikään kakkoslaadun Asterix tässä kyseessä!

Otan nyt poikkeuksellisesti tähän esille DVD:n kannessa olevat mainostekstit:

"Laatuanimaation paluu. Asterixin ja Obelixin seikkailu on kaunista katseltavaa ja se kunnioittaa alkuperäistä sarjakuvaa"
T.Jerrman, PRESSO 

"Kaikkien aikojen paras Asterix-filkka"
H. Närhi, CITY **** 

****½ J.L. Savolainen SMACKTHEJACK.NET

Pitäkää nämä mielessänne.

WAAAGH!

Kinematografista esitetty Asterix ja viikingit alkaa hyvin. Näemme jo kuinka siistiä ja puhtaan näköistä on tämän elokuvan piirtojälki sekä taustatkin ovat hyvinkin tyylikkäitä ja värikkäitä. Toki Seismografin dialogi olisi saanut olla parempi ja sarjakuvaan nähden norman...siis viikinkien pelon etsintäjulistus on vähän pliisumpi.

Gallien kylässä on juuri sellainen vastaanotto kuin voi vain hymyssä suin odottaa: täydessä höyryssä kulkeva tappelu. Sen aikana Aladobix saapuu paikalle tuoden uutisen veljenpojastaan ja hommathan sujuukin suurinpiirtein kuin sarjakuvassa. Kylläpä animaatio on ihana.

Ja sitten saapuu Poppix.

Ja pilkkaajat nuo
en kaunaa mä kanna
ne pihisköön vaan
kun on minulla manna
ja naiset ne suo, jo pyytävät "anna"

Jos minulla olisi mikrofoni, minä pudottaisin sen. En sen takia, että se olisi siistiä ja niin pahaperseistä, että jonnetkin jopa tykkäisivät, vaan ihan sen takia, että minua ei enää kiinnosta.

Asterix ja viikingit on näitä elokuvia, jotka ovat alussa lähes tulkoon loistavia, mutta sitten se saa maanjäristysmittariin sellaiset viisarin heilutukset, että paras on vain luovuttaa sortuvat pahvilaatikkolinnakkeet taakseen ja ratsastaa karkuun kirahvin selässä, ennen kuin päähän mäjähtää komea 'PAF!'

Elokuva on ulkonäöltään todella silmiä hivelevän tyylikäs ja hieno, mutta tarinankerronnassa se toteuttaa katastrofinäkymää, jonka voisi vain kuvailla pöydältä putoavalla viinalasipullolla. Poikaviikarin kasvatustarinasta ollaan tehty sieluton ja typerä teinirakkaustarina, jossa rypee turhia uusia sivuhahmoja ja vieraannuttaa nykyaikaisuudellaan koko elokuvan sarjakuvasta.

Poppix tutustuessaan elokuvan ohjaajaan
sen jälkeen, kun hän tapasi Asterix-fanit...

Korean kakun palaneen pohjan päämauste on itse Poppix. On toki odotettavaa, että hahmoa nykyaikaistetaan, mutta tämä menee niin nykyaikaiseksi, että se on jo nähnyt viimeisen käyttöpäivämääränsä ja homehtunut. Pasifistinen ja vegaani Poppix ei ole mitenkään cool, toisin kuin sarjakuvassa hän oli omahyväinen kovis, jolla ei ollut loppujen lopuksi rohkeutta nimeksikään. En tiedä minkä lainsäädännön pykälän mukaan nykyajan pitää olla elokuvissa kliseisesti sellaista, että kaikki selkeästi muinaisajan konservatiivit ottavat sen, varsinkin biletyksen, avosylin vastaan.

Lisäksi Poppix ei ole niinkään viihdyttävä tapaus. Varsinkaan viikinkien seurassa. Olin peräti tyrmistynyt, että sarjakuvan parasta kohtaa ei oltu säästetty elokuvaan: Poppix on raahattu rantaan ja hänet virvoitetaan vedellä. Sammakkoperspektiivistä näemme uhkaavan puolikaaren pelottomia ja suurikokoisia sotureita. Poppixin ollessa kalmankalpea, hurja ja valtava päällikkö Seismograf astelee kohti edelleen sammakkoperspektiivissä, kumartuu täyttäen koko kuvan ja käskee tuimalla ilmeellä sormella osoittaen: "Pelota meitä."

Edes tämän kohtauksen olemassaolo elokuvassa olisi edes jotain sääliä saanut, mutta ei. Pitää vetää bileitä ja olla pitäämässä "hauskaa" 25/8. Ai niin, sekä vetää ärsyttävää hempeilyä liian selkeällä parituksella, joka on niin väkisin väännetty torttu, että suolistoakin on tullut mukaan metrikaupalla. Kenen idea edes oli oikeasti lisätä Asterixiin, joka tunnetaan hyvinkin miespainotteisesta hahmokatraasta ja tarinapainotuksesta, romantiikkaa?

Poppix: "I'll hound you night and day."
Seismograf: "Then be a good dog. Sit, stay!"

Uudet sivuhahmot ovat tässä tarinassa kyllä erittäin turhia tapauksia. Ainoastaan olisin hyväksynyt Seismografin vaimon Ikean tästä nykyisestä katraasta, mutta poppamies Pilaf, hänen poikansa Olaf sekä Seismografin tytär Abba ovat kaikki kolme täysin merkityksettömiä tapauksia, joille on valitettavasti annettu liian iso rooli. Pilaf ja Olaf eivät ole koomisesta asemastaan huolimatta lainkaan hauskoja ja Olafin vähä-älyisyys ei ole mitenkään nokkelaa millään tasolla. Pilaf on toisaalta pelastettu ilmekkyydellään, mutta siitä puuttuu se oikea ajoitus tuodakseen komiikkaa.

Vitsien suhteen elokuva hoipertelee kuin humalainen kävelytiellä. Joskus on hyvinkin tehty juttu, kuten häämarssin melankoninen sävel torvilla, mutta joskus on tehty epätoivoinen juttu, kuten viikinkien nauraessa gallialaisille nimille. Vitsien laatu verrattuna sarjakuvan tasoon on kohdistettu todella pieleen, vaatien korjautuakseen monen monta naksahdusta.

Kuinkakohan moni muistaa Havenly Swordin?
Ilmestyi vuosi tämän elokuvan jälkeen.

Suurin vääryys uusissa hahmoissa lankeaa Abba Seismografintyttärelle. Vaikka hän yrittää olla vahva, urhea ja ronski naishahmo, mikä on hyvä juttu, hän ei kuitenkaan toimi, vaan ulisee, vinkuu ja läpsyttelee, mikä on taas paha juttu. Pahaa juttua pahentaa entisestään se, että näemme Abban olevan hyvinkin akrobaattinen pimu, joten kilpineidon toimi olisi kyllä jo ansaittu tuollaisella temppuilulla. Selitykseksi retkelle pääsemättömyydestä annetaan turhan kliseinen "huora keittiöön" -asenne, mikä ei todellakaan ole kovin viikinkimäistä loppujen lopuksi, kun tiedossa on, etteivät pelkästään viikinkimiehet menneet ryöstöretkille. Jotta tilanne olisi ollut edes paremmansuuntainen, niin Seismografin olisi vain pitänyt sanoa Abban olevan vielä liian nuori moisiin retkiin.

Abba muistutti mieleeni sitten sen, että tämähän tuli katsottua suomeksi! Tämä ei tule viemään paljoa tilaa, sillä suomiduppi on sillä valitettavalla aikakaudella tehty, jolloin suomiduppi oli äärimmäistä kuraa. Paula Vesala (PMMP:n toinen osapuoli) vetää kauheaa roolia Abbana ja on oikeastaan ihme, että hän laulajana näyttelee noin huonosti. Toki tämä on ainoa Vesalan äänirooli, jonka olen kuullut, joten en osaa sanoa hänen näyttelytyöstään paljoa. Muut roolit ovat parhaimmillaan tyydyttäviä ja itseäni henkilökohtaisesti ärsyttää joka paikassa olevan Pasi Ruohosen (tarvitseeko tähän edes laittaa mitään, kun jätkä on oikeasti vittu ihan joka paikassa?) rooli Olafina. Hänen ääni ei ole tarpeeksi vähä-älyinen rooliinsa, vaikka hän saakin sen sopivan matalaksi.

"Voi ei! Ei broileripataa!"

Palataan elokuvan tarinaan. Kuten on jo varmasti käynyt ilmi, tämä tarina ei todellakaan noudata alkuperäistarinaansa. Sarjakuvassa oltiin koko ajan Galliassa ja viikingit eivät liikkuneet ranta-alueelta oikein mihinkään. Toki taiteellinen anti olisi varmasti jäänyt vähemmän hienoksi, mutta mieluummin vähennettäisiin ulkokuoren koreutta kuin sisällön täyttävyyttä. Tarinan kylkeen on tungettu nykyäänkin liian monessa elokuvassa ärsyttävä musiikkikollaasi, missä taustalla soi jokin hittibiisi ja hahmojen kuntoilu/urakka kehittyy sen mukana. Olen onneksi unohtanut mikä kappale oli tässä kyseessä. Lisäksi tarina kulkee liiankin teini-ikäisten raiteilla, että pitkäaikaisen Asterix-fanin uskosta katoaa se kaikki hohto viimeistään Poppixin ja Abban suudellessa toisiaan.

Anteeksi, ei hohto vielä katoa tuossa kohdassa. Se hohto katoaa silloin, kun elokuvan loputtua havaitsee, että Asterix, elokuvan nimikkosankari, on ollut koko elokuvan ajan väärässä! Asterix ei toimi tässä lähes lainkaan sankarina Pohjantähden etsintää lukuunottamatta. Obelix on tosin yllättäen saanut enemmän jalansijaa, ollessa Poppixille se "isähahmo" ja muistelisin hänellä olleen peräti enemmän dialogeja kuin pienellä antisankarillamme. Obelix toki oli sarjakuvatarinassa se sankari, ottaessaan noin puolessa välissä tarinankerronnan itselleen etsiessään Trubadurixia, mutta tässä hän roikkuu sen verta paljon aikaa Asterixin kanssa, että melkein pitää päätä raaputellen kysyä: "Kuka oikeastaan tässä toimii sankarina?"

Hävetkää Asterix ja Obelix, hävetkää...

Oikeastaan sarjakuvassa ollut punainen lanka katoaa elokuvan aikana. Kuka nyt muistaa tässä vaiheessa, että viikingit lähtivät tutkimusretkelle etsimään heille tuntematonta pelkoa, jotta he oppisivat lentämään? Elokuva tuntuu unohtavan sen tyystin liian monta kertaa, että koko homma tulee toisinaan kuin puskista. Esimerkiksi loppupuolella Trubadurix alkaa vain laulamaan ja viikingit lähtevät sitten lipettiin. Sarjakuvassa he ensin kärsivät huonosta musiikista, jonka aikana he kokivat tämän oudon tunteen ja heidän piti selittää se galleille, ennen kuin he tajusivat mistä oli kyse. He peräti olivat innoissaan löydöstään, mutta gallien kieltäytyessään heidän lahjasta (heidät olisi tapettu ja he olisivat päässeet Odinin luokse nauttimaan suurinta herkkua maailmassa: kermaa kermakastikkeessa), he hyökkäävät heidän kimppuun, kunnes he yhtäkkiä eivät enää halua jatkaa tappelua ja lopulta he hyppäävät peloissaan kalliolta yrittäessään lentää tiehensä Trubadurixin laulun säestämänä.

Lopulta päästäänkin sitten ihmettelemään näitä "mainostekstejä" joita on präntätty tämän elokuvan DVD-kansiin. Oikeasti olen todella ihmeissäni, miten tämä elokuva on voinut oikeasti olla näiden henkilöiden mielestä tajunnan räjäyttävän hyvä? T.Jerrmanin sitaatti on näistä ehkä se vähiten räikeä, sillä elokuva on oikeasti hyvännäköinen. Mutta uskon, että kyseinen henkilö varmasti on vain satunnaisesti lukenut Asterixeja, joten hänen argumentti uskollisuudesta on vain tietoisuuteen pohjautuva asia, jonka laatu nykypäivän someihmisellä vaihtelee yhtä paljon kuin 1800-luvun muskettien tarkkuus.

Mutta nämä kaksi seuraavaa ovat pahempia. Uskon näiden arvosanojen tulleen vertailuista näihin oikeiden näyttelijöiden Asterixeihin, joita oli tämän elokuvan ilmestymisen aikoihin kaksi (Asterix ja Obelix vastaan Caesar sekä Asterix ja Obelix: Tehtävä Kleopatra). Olen joskus aikoinani nämä kaksi nähnytkin, ja voin jopa uskoa, että tämä voi olla ehkä HIUKAN parempi kuin nämä kaksi. Valheellista mainontaa, mutta joku voi mussuttaa mielipiteiden merkityksettömyydestä, mutta minä olen tämän blogin suurin auktoriteettinen, silmänsä viisaudelle uhrannut, sudelle käden syöttänyt ja salamia vasaroiva herra iso herra ja sanon, että tämä elokuva ei todellakaan ole se paras. Päinvastoin.

Nostakaahan jo malja, sillä arvostelu on lopussa!

Asterix ja viikingit on Asterix-elokuvien musta lammas. Sen kauniin ulkokuoren alla piilee hirveä noita-akka, jolla ei ole mitään kunnioitusta alkuperäislähdettään kohtaan. Se on tehty teinien ehdoilla olematta kuitenkaan lainkaan viihdyttävä tapaus muille ikäryhmille. Täten voin karusti todeta, että Asterix gallialainen peräti löylyttää tämän hampaattomasta ja sieluttomasta ulkonäöstä huolimatta olemalla uskollisempi lähteelleensä 6-0.

Jos olisin yhtään itsetuhoisempi ihminen, niin laittaisin muistokirjoituksekseni lainauksen Olaf Seismografilta:

Nyt antaa soida: Me tapamme kaikki itsemme ja kokoonnumme Odinin juhlaan ja siellä puhutaan muista asioista.

Ei edes kermaa kermakastikkeessa tarjoilla täällä....