Muumilaakso: Pikku Myy tuli taloon

Näin. Ensimmäinen Muumilaakson tarina tuli nähtyä lähestulkoon koko perheen voimin vanhemman tytön vedellessä hirsiä (pääsee sitten aamulla näkemään uusinnan, älkää huoliko). Kirjoitinkin tämän kirjoituksen heti dokumentin ja nuoremman tytön nukutuksen jälkeen, jotta ajatukset olisivat suhteellisesti kasassa vielä ensivaikutelmista.

Tulen kertomaan tässä kirjoitelmassa jaksosta suhteellisen kronologisessa järjestyksessä kuin asioita esiteltiin. Toki saatan hyppiä aiheissa edestakaisin, mutta pyrin luonnolliseen virtaukseen. Varoituksena sanon, että katsokaa ensimmäinen jakso Areenasta, ennen kuin suuntaatte katsettanne yhtään alemmaksi juonipaljastusten minimoimiseksi.

Tule leikkimään kanssamme Muumi~
Ikiajoiksi, ikiajoiksi...

Ilkeämielisestä kulmasta katsoen olin hieman pettynyt, että sarja ei alkanut odottamallani tavalla, eli Muumipeikon takapuolesta. Mutta tämä onkin vain nirppanokkaisuutta ja tekstin täyttöä varten laitettu virke. Huomasimme yhdessä kihlattumme kanssa jo heti jakson alettua, että nuoratikkaat puuttuvat Muumitalosta. Naurahdimme Niiskuneidin flirttailulle ja saimme yllättyä, että tämä alkupätkä ei ollutkaan se varsinainen intro, vaan se pläjäytettiin meidän naamalle hyvin tyylikkäällä animointijäljellä. Itsellä ainakin oli alkutunnarista yhtä pakahduttava tunne kuin silloin aikoinaan, kun kävin kihlattuni kanssa katsomassa Muumit Rivieralla ja elokuva alkoi.

Olinkin varsin mieltynyt siihen, miten paljon sarjan asenne oli lähellä sarjakuvia. Tarina oikeastaan onkin sarjakuvaTalonrakennus, ja olinkin otettu vitseistä, mitkä olivat suoraan lähteestä. Pukeutuminen ja juhannuskokko olivatkin toiveitteni täyttymykset.

Nostetaan, nostetaan, yy, kaa, koo, nee~

Pidinkin heti kättelyssä siitä, miten varhaisteininen Muumipeikko on tässä sarjassa. Hän pyrkii olemaan jo aikuinen muumi, mutta ei kuitenkaan ole vielä täysin päässyt lapsekkuudestaan eroon. Varsinkin hänen paiskautuessa huutaen vollottamaan sohvalle oli hyvä kuvaus siitä, miten lapsekas hän vielä on. Toiveet asiallisesta kasvutarinasta onkin omassa tapauksessani odottamassa kunniapaikkaa kaapissani.

Tasapuolisuuden nimissä upotan pienen asian, joka itseä jäi vaivaamaan turhan modernina eleenä: Palohemulin ja Pikku Myyn välinen fistbump. Se nyt tuntuu vähän turhan kaverimaiselta eleeltä kahdelle toisilleen tuntemattomalle henkilölle. Pelkkä pikainen kädenpuristus olisi ollut paljon parempi ja luonnollisempi.

Huumorista sinällään täytyy nostattaa, että juurikin nimenomaan Muumilaakson Tarinoihin totuttautuneena olin muutaman kerran hyvinkin yllättynyt sarjan komiikasta. Pikku Myyn tunkaisu maalipurkkiin oli sellainen veto, että sille ei voinut muuta kuin nauraa. Tämän tasoista vitsikkyyttä Muumeista sai etsiä tätä ennen SinäTuubaPaskoista.

"Niin kumpaan pönttöön tätä pitikään vetää...?"

Dubin suhteen katsottiinkin ruotsin kielinen heti perään kun oli mahdollista. Täytyy sanoa, että suomen kanssa molemmat dubit kulkevat käsi kädessä. Dubbi on hyvälaatuista molemmissa. Tässä vaiheessa toki tuntuu, että Ville Haapasalo on hieman tönkkö Muumipapan roolissa verrattuna muihin suorituksiin.

Sarja alkoi hyvin vahvasti ja erottuvasti muihin länsimaissa näkyneisiin Muumeihin. Tästä tuleekin minulle pitkästä aikaa sellainen sarja, jota joutuu kärsimättömästi odottamaan ensi viikkoon. Harmillista, että en pääse näkemään vanhemman tyttäreni reaktiota tästä uudesta muumista, sillä hän on joko tylsistynyt vanhaan Muumiin tai on jo niin fiksu, että ei kestä tätä uutta dubbia, kun hän ei niin innokkaasti ole katsomassa niitä kuin aiemmin. Olemme todellakin näyttäneet hänelle vanhaa hyvää dubbiakin, älkää olko huolissanne. Nuorimmalle tästä Muumista tulee varmaankin se muumisarja, minkä hän omii omaan lapsuuteensa samalla tavalla, kuin miten Muumilaakson Tarinat sitoi minun ja kihlattuni sukupolvea.

Ja voihan cliffhanger sentään...