torstai 21. joulukuuta 2023

Muumilaakso vuodelta 1973, luukku 21

Vielä mahtuu mukaan Ninni, joka omin silmin tuntuu olevan alkuperäisistä muumitarinoista kaikkein suosituin. Onhan se kertomus osoitus siitä, miten välittävää sorttia muumiperhe on.


Tällä kertaa vaimoni hoksasi erään mielenkiintoisen asian. Nimittäin Mamman isoäidin resepteissä seisoo "jos tuttavat käyvät utuisiksi ja heitä on vaikea nähdä." Kyseessä ei välttämättä siis ole parannuskeino näkymättömyyteen vaan ehkäpä likinäköisyyteen. On se tulkitseminen hauskaa hommaa.


Tätä jaksoa ei jälleenkään ollut meidän kasetissa, mutta minulle on jäänyt muistikuviin se, että olen nähnyt tämän jakson esityspäivänä. Hauskana elementtinä tälle toki oli, että olin muistellut, että Ninni itse olisi ollut puussa pudottamassa omenia.


Mä tykkään kun pulleita omppuja saan
Mut pienet ja vihreät myös otetaan
Mä tykkään kun poski sen on punainen
Kun leikkiä kauan saan kanssa sen
Rullaten, hyppien, nauraen, pelaten, muristen, rähisten, iloiten, putoen!
Tuo yksi omppu vaikka satakin
Mulla nääs on vahvat valkohampaat

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti