Paukkupakkaset olivat aikoinaan varsin vakava tapaus. Varsinkin tulipalopakkaset. Ja voisi tälleen yltäkylläisyyden aikana vaan kauhistella, millaista tuohon aikaan mahtoi asian laita olla, kun ruokakin loppui. Kovin montaa tarinaa ei kyllä tule mieleen, missä nähdään talvisajan nälkäpakolaisia, ja muumit lainausmerkeillä 'kaikessa rauhanomaisuudessaan' on yksi harvoja. Suorilta päin tulee mieleen vain Mauri Kunnaksen teoksen Koiramäen talven yhden aukeaman käsittely kerjäläisistä ja romaneista.
Nälkää näkevistä muista laaksoista tulleista olennoista itselle mielekkäin on ollut vilijonkkamainen vieras. Sekin piire on vain ihan sen takia, että hän hyppii tasajalkaa portaat alas, mistä voimme päätyä siihen oletukseen, että tämä ei välttämättä ole onnettomuuksia pelkäävä vilijonkka taikka se tiukka naapuri.
Surku taas piristyttää virtsaamisellaan, mutta loput vieraat nyt eivät nostata mitään mielenkiintoa. Reipas määrä marionettiötököitä antaa toki massaa väkimäärälle pienestä pituudesta huolimatta. Vihreä... mikä olento ikinä liekään taas uppoaa näkymättömiin. Hän on vain läsnä.
Kiertolaisten perässä hiihtääkin Reippailija-Hemuli, joka onkin näin kaiken kylmyyden ja pahaenteisten aikojen jälkeen varsin pirteä tapaus. Ehkäpä liian kaaottisen pirteä, mutta se toki soveltuu hyvin hemulien arkkityyppiin.
Vaikka moneen otteeseen ollaan nähty sinikankaalla tehtyjä otoksia, niin vasta tässä vaiheessa haluan vasta nostattaa hattua siihen, miten paljon ja vaihtelevasti sitä ollaan käytetty tässä sarjassa. Tässä jaksossa nähdäänkin kaksi erilaista kikkaa: Hemuli laskemassa mäkeä alas sekä Muumipeikon mäenlasku. Hemulin laskettelu toki on vähän epärealistinen, mutta Muumilla se toimii hyvin ja tuo todellakin vaaran tuntua.
Sääli vain, että tässä kohtaa ei näy samoja vauhtiviivoja, joita ilmestyi minun kasetissani juuri sillä hetkellä, kun Muumi peitti silmänsä. Uskoakseni ne ovat joitain ihme partikkeleita, joita ilmestyi nauhoitusvaiheessa ja ne ihan sattumalta toivat sopivan lisäefektin. Edellisestä jaksosta jäi sanomatta se, että jostain syystä kasettiin tuli hetki, jolloin värit katosivat. Kyseinen hetki tapahtui justiinsa, kun aurinko katosi horisontin taakse ja loppui, kun Tuutikki sanoi: "Se tulee taas huomenna."
Viime jaksossa ei ollut laulunluritusta yhtään, joten Pikku Myy korvaa sen todennäköisesti ihan vaan tätä sarjaa varten väsätyllä laululla. Mistä tuli itselleni sen tason suosikki, että oli pakko kelata pari kertaa taaksepäin heti Muumipeikon huokaisun jälkeen.
Ha haa nyt tällin saat
Sä tärkeilevä hönttö
Sä paksumaha pönttö
Kun saapuu Pikku Myy
On piristyksen syy
Kun leka iskeytyy
Nyt paikoillasi pysy sit' sut hakkaan palasiks'!
Lopetuksesta en tuskin ole ainoa joka ihmettelee, miksi Muumi hykertelee itsekseen. Kai mäenlasku oli lopulta hänestä hauskaa, toisin kuin miten kirjassa oli. No, adaptaation ottamia vapauksia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti