Jokainen jakso tuntuu nyt tällä hetkellä itsestäni siltä, että olen koko ajan yrittänyt nostattaa jokaisen jakson paremmaksi kuin edellisen. Ehkäpä asiantynkä on lopulta enemmän tai vähemmän totta. Mutta tästä jaksosta olen ehdottomasti ollut sitä mieltä, että tässä vaihtuu selkeästi yleinen tunnelma sarjassa. Kaikki menee ehdottomasti valoisammaksi tästä eteenpäin, kun aurinkokin päästään näkemään.
Mutta toki tässä on liian aikaista innostua asiasta, vaikka Muumipeikon innostusta on varsin lumoavaa nähdä, sillä eihän aurinko näy kovin pitkän aikaa. Siitä saadaankin Muumipeikko niin vihaiseksi, että hänen toimesta viimein meille selviää mysteeri, joka on roikkunut meidän pähkäiltävänä toisesta jaksosta lähtien: Kaapista löytyy Muumipeikon esi-isä.
Esi-isä varastaakin tässä shown itselleen. Marionettinukkeilua ei ole tullut paljoa nähtyä, mutta esi-isän oleilu kristallikruunussa on niin luonollisen näköistä, että mietityttää, miten se on onnistuttu pitää noin hyvin paikoillaan. Otuksen ääntelykin on varsin villiä ja otuksen luonteelle sopivaa.
Lopetuskin on varsin herttainen, kaikesta kaaoksesta huolimatta, minkä esi-isä aiheuttaa. Verrattuna muihin lopetuksiin tästä nähdään jo, että talvi ei aina olekaan niin kauhea kuin alussa ollaan nähty.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti