Ninnin viimeinen jakso on tämän sarjan lyhyin, mikä sinällään toisaalta on huvittavaa, kun kasetilla jakso alkaa siitä kun kertoja sanoo "äidistä se oli hauskaa," ja loppu jättää mysteeriksi, ketä pahemmaksi muumit ovat Ninnin nyt kasvattaneetkaan.
Mutta varsin mielenkiintoista on kyllä, miten vaihtelevissa määrin on eroja jaksojen pituuksissa. Silmämääräisesti keskiarvo näyttäisi roikkuvan 8-9 minuutin välimaastossa, mutta onhan tämä varsin erikoista näin nykystandardeilla. Nähtävästi ennenvanhaan ei ollut niin paljon merkitystä, miten pitkiä jaksot olivat. Toisaalta oma spekuluutio sanoo, että tämä kai on ollut osana niin sanottua makasiiniohjelma formaattia, missä sitten on pystytty joustamaan ohjelmien pituuksien kanssa turhanpäiväisillä juonnoilla tilanteen mukaan, kuten Pikku Kakkosessa. Parhaimmillaan se on ollut "no huh huh, mitä paskaa. Laitetaan suosiolla seuraava pätkä," ja pahimmillaan ollaan tungettu jotain tavattoman pitkäveteistä, kuten miten kukko kiekuu eri kielillä.
Tämänkertaisella katselukerralla kuulin ensimmäistä kertaa Pikku Myyn turhautuneen ähinän ja puhinan katsellessaan Ninnin epätoivoisen näköistä leikkiä. Onhan se varsin rankkaa, mutta totuuden mukaista settiä, mitä Myy loppujen lopuksi laukoo Ninnille. Ja sepä onkin se, mikä antaa Ninnille kasvot, kun hän suuttui Papalle. Aivan sama mitä Mamma sanoo. Olen nyt vähän tuhmana, että tulee risua, vink vink, röh röh. Huoh... millaiseksi maailma minutkin nyt on muovannut?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti