Kahden rauhallisen jakson jälkeen viimeinkin tapahtuu jotain dramaattista. Toki olihan se edellisessä jaksossa myrskyn tulo myös piristävää, mutta tämänkertaisessa myräkässä on enemmän maailmanlopun tuntua. Hiekkaa ja tavaraa lentelee ja lopulta telttakin menee omille teilleen. Kertojan kuvailut ovat todella monivivahteisia ja näin luonnon armoilta kärsimättömälle urbanisoidulle milleeniumille ne tuntuvat hyvinkin sellaisilta, että ne avaavat mieltä luonnon mahdista.
Niiskuneidin otsatukka kärähtää jotenkin, enkä tälläkään kertaa hoksannut katsoa, miten hänen tukkansa on salattuna ennen kuin aamu koittaa. Mutta Pikku Myyn pilkkalaulu kyllä kruunaa tämän jakson ylivoimaisesti. Peräti lapsena opettelin tämän laulun, vaikken sitä koskaan käyttänytkään yhtään mihinkään.
Ukkonen löi, salamoikin
Kaikki maattiin pitkin poikin
Aurinko kun nousee valju
Niiskuneiti on niin kalju
Karvaton kuin kurja rotta
Kyynelistä täyttyy potta
Karrelle kun paloi letti
Vanha tenho, voimas petti
Siksi voin vain toivottaa
Onnea nyt parempaa!
-Mutta rotat, eiväthän ne oo... ole kaljuja.
-Minä laulan vielä toisen säkeistön!
-Kiitos, mutta älä!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti